Teksti Niina Linna
Spraypurkit syntyvät uudestaan robottiveistoksina. Kuvataiteilija Janne Jääskeläinen pelastaa romua uudestaan elämälle.
”Ensimmäinen robotti syntyi melkein kuin vahingossa vuonna 2008″, kertoo taitelija Janne Jääskeläinen työhuoneensa sohvalla. Hän kaivaa romurobottiveistoksen esiin taulujen, maalien, romun ja kahvikuppien seasta.
”Näin kun jengi heitti roskiin käytettyjä maalispraykannuja ja suuttimia ja niissä alkoi kiehtoa jokin. Aloin kerätä niitä ja vuoden sisällä purkkeja ja suuttimia olikin jo suuri kasa. Kasasin purkkeja päällekkäin ja huomasin niiden muistuttavan jalkoja. Sen jälkeen aloin liimailla suuttimia toisiinsa – ja siitä alkoi muodostua robotti.”
Jääskeläinen on taidekoulu Maan kasvatteja ja tehnyt kuvataidetta lapsesta saakka. Hän selittää, ettei taiteilijana oleminen ole kovin ruusuista, varsinkaan Suomessa, mutta ettei voi elää muullakaan tavoin.
”Taiteilijan elämä on aina vähän sellaista omaan polveensa ampumista, mutta toisaalta 8–16-työn ja burnoutin hommaaminen ei myöskään kiinnosta. Olen realistinen ja tiedän, ettei isoihin gallerioihin pääse heti ensimmäisellä teoksella. Taidetta voi kuitenkin esittää melkein missä vaan.”
”Kaikilla on omat keinonsa purkaa fiiliksiään ulos. Mulle se keino on taide. Yritän tehdä sellaisia töitä, jotka puhuvat enemmän kuin niiden tekijä. Jokainen saa tulkita niitä miten haluaa.”
Robotit edustavat Jääskeläiselle ihmistä. Häntä itseään tai ihmisiä yleisesti. Monen arki näyttää välillä olevan yhtä mekaanista kuin roboteilla.
”Ihmiset suorittavat rutiinejaan päivittäin tiedostaen tai tiedostamatta kuin robotit. Rahan haalimisen tuoksinassa elämän spontaanius unohtuu ja luovuus katoaa.”
Janne esittelee hyllyillä seisovia ja istuvia robotteja ja kertoo niistä jokaisen olevan oma persoonansa.
Yhdellä on pieni spraykannu kädessään ja se näyttää hyvinkin uhmakkaalta. Toisella on silmät puoliummessa ja sen sormet näyttävät rauhanmerkkiä.
Jos nämä kaverit olisivat ihmisiä, millaisia ajatuksia niillä olisi?
”Olen ajatellut, että noiden robottien asenne on rauhanomainen. Ne eivät tykkää epätasa-arvoisuudesta, vaan ovat hyvin suvaitsevaista väkeä. Erilaisuus on rikkaus.”
Idean uuteen robottiin lähtee usein ihmisiä tarkkaillessa.
”Joskus olen vain alkanut fiilistellä jotain ihmistä tai ihmiskehon erilaisia muotoja. Erityisesti erikoiset mittasuhteet inspiroivat. Robotti ei synny hetkessä, vaan sen rakentamiseen voi kulua kauankin. Se valmistuu sitten, kun sen on aika valmistua.”
”Maailma hukkuu roskaan ja romuun. Jos sitä ongelmaa pystyy hillitsemään itse edes vähän tekemällä taidetta, ehkä joku muukin ymmärtää sellaisen taiteen oikean arvon ja sanoman. Ajattelen niin, että annan materiaalille taiteen kautta uuden elämän. Käytettäessä roskaa pääsee mielikuvitus valoilleen.”
Mistä materiaalia sitten löytyy käytettäväksi? Janne kertoo Vallilan ammattikoulun peltiroskiksen olevan aarreaitta. Spraykannuja ja suuttimia löytyy Suvilahden ja Kalasataman graffitiseinien luota. Myös ystävät avittavat.
”Ihmisille kertyy jatkuvasti todella paljon sellaista roinaa, jolla he eivät tee yhtään mitään. Vanha klisee toisen roska on toisen aarre pitää paikkansa – tai no, toisen materiaali mun tapauksessa.”
Tottahan se on. Olemme hukkumaisillamme tavaraan ja silti sitä tuotetaan jatkuvasti lisää. Enemmän ja huonolaatuisempaa.
Isot jätelavat ympäri Helsinkiä täyttyvät jatkuvasti vanhoista tavaroista, jotta ihmiset voisivat ostaa jälleen uusia. Joulukuun 24. päivä juhlimme materialismin huipentumaa, jota varten suurin osa ihmisistä ostaa väkinäistä krääsää toisilleen, yhtään seurauksia ajattelematta.
Taidenäyttelyissä käyminen on kuitenkin ilmaista. Janne Jääskeläisen robotteja voi käydä tervehtimässä Kalliossa galleria Kalleriassa 12. marraskuuta alkaen. Näyttelyn toinen taiteilija on Mari Helisevä.
”Robottien lisäksi näyttelyssä on töitä, joita olemme luoneet yhdessä, kumpikin omalla tyylillämme. Olemme kiinnostuneita eri asioista maalaamisessa ja suhteemme kuvaan, väriin ja maaliin materiaalina on erilainen. Aluksi oli vaikeaa maalata toisen työn päälle, mutta kahdet erilaiset jäljet samassa maalauksessa synnyttivät mielenkiintoisen lopputuloksen.”
Sun Vuoro taidegalleria Kalleriassa Helsingissä 12.–23.11.2011, ti–su 12–18.
