Turku on Euroopan kulttuuripääkaupunki vuonna 2011. Hanketta on puuhattu Turussa nyt viitisen vuotta, ja hankkeen ensimmäinen lippulaiva esittäytyi maailmalle huhtikuun lopussa.

Haitaripaini on muusikko Kimmo Pohjosen ja kymmenhenkisen painiryhmä Helsingin Nelsonin spektaakkeli. Siinä missä taideteosten nimet ovat usein aivan muuta kuin itse teoksen sisältö, on Haitaripaini juuri sitä mitä lupaa. Kyllä, se on esitys, jossa soitetaan haitaria ja painitaan.

Haitaripainin tausta-ajatus on suomalaisessa 1900-luvun alun traditiossa, jossa painikilpailuihin kutsuttiin hanuristeja soittamaan painijoiden piereskelyn äänet peittämään. Nyt tämä traditio on jostain kumman syystä haluttu herättää kuolleista ja tuoda isolla rahalla suomalaisten ihmeteltäväksi .

Kimmo Pohjonen on tullut tunnetuksi lähinnä haitarimusiikistaan. Hän on soittanut niin Ismo Alanko Säätiön kuin Kronos Quartetinkin kanssa. Haitaripainissa Pohjonen ei soita kenenkään taustalla, vaan pääsee revittelemään huomion keskipisteenä reilun tunnin verran.

Helsingin Kaapelitehtaalla vieraillut esitys oli muutamaa paikkaa vaille loppuunmyyty jokaisena neljästä esitysillastaan. Katsomo on rakennettu amfiteatterimaisesti areenan kolmelle sivulle, ja keskellä on pyöreä painimatto, molski. Ennen esityksen alkua tilassa leijuu savun lisäksi odottava innostuneisuus – onhan tätä turkulaisen kulttuurin taidonnäytettä mainostettu jo vuoden verran.

Itse esityksestä ei oikein osaa sanoa mitä se on. Se voisi olla konsertti Pohjosen musiikin kannalta, mutta esityksessä on paljon musiikittomiakin kohtia. Se voisi olla tanssia, jos se ei olisi niin urheilupainotteinen. Se voisi olla teatteria, mutta siinä ei ole roolihahmoja, juonta tai draaman kaarta. Urheiluakaan se ei kai ole, sillä sitä harvemmin näkee teatteritilassa.

Pohjonen ja esityksen ohjaaja Ari Numminen tuntuvat tarkoituksellisesti luoneen käsittämättömän kokonaisuuden. Uudelle esitystaiteelle ominaisesti esitys leikittelee merkkien tiheydellä ja päällekkäisyydellä, jättäen katsojan hämmennykseen siitä, mihin tämä on joutunut.

Lähinnä esityksessä painitaan, hikoillaan, ähelletään, juostaan ympäri molskia ja kuunnellaan sekä katsellaan Pohjosen temppuilua haitarin kanssa. Lopussa paikalle tulee myös joulupukki. Joka sekin tietysti painii. Ja soittaa haitaria.

Turkulaisen kulttuurin esiinmarssina esitys on hämmentävä valinta, sillä Pohjonen on kotoisin Viialasta ja painiseura on helsinkiläinen. Esityksen kymmenen painijaa saattavat olla ketterämpiä ja suurikokoisempia kuin haitarin takana temmeltävä Pohjonen, mutta Pohjosen karisma jättää kaikki muut lavalla varjoonsa.

Annettakoon muusikolle tunnustus todella kiinnostavan äänimaailman luomisesta, mutta Kimmo Pohjonen showksi pyörähtänyt esitys ei jaksanut pitää yleisöä otteessaan koko tuntia. Hetkittäin hyvin valaistussa katsomossa vilkuiltiin kelloja ja haukoteltiin. Ja naurettiin joka kerta, kun sana pieru mainittiin.

Suvi Auvinen opiskelee teatteritaiteen maisteriohjelmassa Teatterikorkeakoulussa, ja kokee siksi oikeudekseen päteä taidehiippailun edessä.