Sain jokin aika sitten luettavakseni kirjat Sata tapaa tappaa sielu (Gummerus 2010) ja Naimisissa narsistin kanssa (Minerva Kustannus 2011). Ennen näihin kirjoihin tutustumista en ollut täysin varma siitä, olenko uhri vai olenko vain vääränlaisiin miehiin ihastuva manipuloitavissa oleva idiootti.

En edelleenkään tiedä kumpaan ryhmään kuulun, todennäköisesti kumpaankin. Kerron kuitenkin tarinani herätelläkseni niitä ihmisiä, jotka laillani miettivät liian pitkään lähteäkö vai jäädäkö painostavaan parisuhteeseen. Jos joutuu pelkäämään, vaikka vain vähänkin, vastauksen pitäisi olla selvä. Ei kannata jäädä.

Hieman alle kolmekymppisenä olin lopettanut kokonaan alkoholin käytön aikaisempien sekoilujen – tai paremminkin niiden seurausten – pelästyttämänä. Koska en juonut, olin automaattisesti viikonloppuisin kavereiden kännikuskina ja illan loppupuolella aina jokseenkin tympääntynyt örveltämiseen. Tomi (nimi on muutettu) tuli elämääni kuin taivaan lahjana, siltä se ainakin aluksi tuntui. Hän oli todella hyvän näköinen tummanruskeine silmineen, jotka tuntuivat katsovan suoraan sisimpääni. Jälkeenpäin ajatellen silmien intensiivisen katseen ja mustanpuhuvan sävyn syynä olivat todennäköisesti äärimmilleen laajenneet pupillit, jotka olivat peittäneet iiriksen kokonaan alleen.

En ymmärrä miten on mahdollista, etten havainnut minkäänlaista sekavuustilaa. Kuvittelin hänen olevan vain virkistävä selväpäinen tapaus känniääliöiden joukossa kahvikuppeineen. Kemiamme tuntuivat kohtaavan täydellisesti, ja vaikka Tomin herrasmiesmäinen käytös olikin makuuni hieman liian lipevää, olin täysin hänen lumoissaan.

Ensimmäisen yhdessä vietetyn vuorokauden jälkeen Tomi oli luonani työsuhdekaksiossani aina silloin kun en ollut töissä, ja joskus vaikka olinkin. En pitänyt outona sitä, ettei Tomi kutsunut minua koskaan omaan kotiinsa, oletin vain oman asuntoni olevan viihtyisämpi ja kenties tilavampikin.

Pari viikkoa ensitapaamisemme jälkeen sain tiedon uudesta työpaikasta, ja näin ollen muutto tavalliseen vuokra-asuntoon tuli ajankohtaiseksi. Yllättäen Tomi kertoi myös oman vuokrasopimuksensa olevan päättymässä, koska vuokraisäntä oli myymässä asuntoa. Olin jopa hieman imarreltu Tomin pyytäessä lupaa muuttaa luokseni väliaikaisesti, oma terve järkeni oli hukkunut johonkin yltiöpäisen ihastumisen alle.

Jälkeenpäin selvisi Tomin asuneen vanhan äitinsä pienessä kaksiossa ja tyrannisoineen tätä vuosikaudet. Äiti oli kiittänyt korkeampia voimia päästessään hengissä irti poikansa hirmuvallasta. Vahinko lähetettiin kiertämään.

Ongelmat alkoivat lähes heti sen jälkeen kun Tomi oli saanut oman avaimen uuteen asuntooni. Aluksi ne olivat pieniä – ainakin jälkeenpäin ne tuntuvat siltä – ja kuvittelin kaiken korjaantuvan ajan kanssa tottuessamme toistemme tapoihin. Se, että Tomi alkoi olla koko ajan piteneviä aikoja poissa kotoa, ei tuntunut hyvältä mutta ei erityisen pahaltakaan.

Minulla oli tuohon aikaan symbioottinen suhde parhaaseen kaveriini Jussiin (nimi on muutettu), joka oli käytännössä asunut luonani työsuhdeasunnossani. Teimme aina kaiken yhdessä ja olimme muutenkin kuin siamilaiset kaksoset. Tomi tuli heti hyvin Jussin kanssa toimeen, ja vaikka Jussi varoittelikin minua etenemästä liian nopeasti – ehkä hän näki jotain mitä minä en – ajattelin sen johtuvan terveestä mustasukkaisuudesta, jota olin itsekin tuntenut Jussista hänen viettäessään aikaa vaihtuvien tyttöystäviensä kanssa.

Uuteen asuntoon muuttamisen jälkeen Tomi ei enää hyväksynytkään Jussia, vaan asetti hänelle ehdottoman porttikiellon kotiini. Olin hyväksyvinäni säännön vaikka todellisuudessa minulla ei ollut aikomustakaan “totella” Tomia. Jussi oli edelleen päivät luonani tehdessäni ilta- ja yövuoroja, enkä tuntenut minkäänlaista tunnontuskaa siitä, etten kertonut Tomille totuutta. En voinut uskoa ”säännön” olevan todellinen.

Erään tällaisen päivän aikana Tomi soitti minulle, kuten hän aina teki useita kertoja, ja Jussi sattui yskimään taustalla. Olin juuri valehdellut Tomille olevani yksin kotona, joten jäin auttamattomasti valheestani kiinni. En uskonut Tomin suuttuvan asiasta, sillä oli vaikea uskoa kenenkään tosissaan haluavan kontrolloida toisen sosiaalista elämää ollessaan itse töissä. En kertonut Tomille totuutta näyttääkseni itse paremmalta hänen silmissään, sillä vaikka hetkittäin aavistelinkin pahaa, en halunnut uskoa Tomista mitään negatiivista.

Sinä päivänä Tomi löi minua ensimmäisen kerran. Kyseessä ei ollut mikään pikkuinen litsari, sillä nenäni murtui nyrkiniskun voimasta. Olin päättänyt jo varhain, että jos joku seurustelukumppanini joskus vahingoittaa minua fyysisesti, lähden saman tien enkä katso enää taakseni. Päätökseni ensimmäinen osa onnistuikin, lähdin vähäksi aikaa äitini luokse parantelemaan haavojani.

Tomin katuvaiset puhelut ja kauniisti kirjoitettujen korttien kanssa lähetetyt kukkalähetykset sumensivat kuitenkin järkeni äänen ja menin takaisin omaan asuntooni, missä Tomi minua odotti.

Paluuni jälkeen hän alkoi järjestelmällisesti nujertaa minua, keinoihin kuuluivat fyysisen pahoinpitelyn lisäksi alistus, painostus, uhkailu, vähättely ja muusta maailmasta eristäminen.

Jäin töistä sairauslomalle mahdottoman kotitilanteen vuoksi. Kuukaudessa olin kulunut totaalisen loppuun ja muuttunut niin pelokkaaksi, etten enää uskaltanut – enkä jaksanut – vastustaa Tomia. Nousin sängystä vain pelon voimalla. Ellen ollut siivonnut, käynyt kaupassa ja laittanut ruokaa valmiiksi joka ikinen päivä hänen tullessaan töistä, hän raivostui silmittömästi ja vähintäänkin haukkui minut täysin kyvyttömäksi, arvottomaksi ja kaikin tavoin ällöttäväksi. Joinakin päivinä sain myös nyrkistä tai metallikärkisestä maiharista.

Oltuaan hetken kotona töidensä jälkeen varmistamassa, etten ole laiskotellut hänen kustannuksellaan, lähti hän yleensä kavereidensa luo polttelemaan pilveä ja tekemään ties mitä muuta, mistä minulla ei ole aavistustakaan. Nämä reissut kestivät tunteja, joskus jopa päiviä, ja tullessaan kotiin Tomi teki minulle kaikin puolin selväksi sen, miten armollinen hän on suodessaan minulle aikaansa koko muun maailman halveksiessa minua. Reissujen jälkeen löysin naisten jättämiä viestejä, puhelinnumeroita, rakkaudentunnustuksia ynnä muuta milloin mistäkin. En enää jaksanut välittää niistä, sillä olin monet kerrat kuullut “syyn” uskottomuuteen olevan oma saamattomuuteni, arvottomuuteni, ulkonäköni…

Ulkopuolisille uskottelin kaiken olevan hyvin, sillä kaikesta huolimatta pelkäsin yksin jäämistä suhteen päättyessä. Itselleni uskottelin syyn olevan minussa ja kaiken muuttuvan paremmaksi, kunhan saisin itseäni “niskasta kiinni”. Kerättyäni voimia kuukausien ajan uskaltauduin lääkäriin pyytämään apua “voimattomuuteen”. Sain lääkitykseksi Ritalinia, ADHD:n hoidossa käytettävää stimulanttia.

Alkuun lääke tuntuikin auttavan hyvin, jaksoin siivota Tomin vaatimusten mukaisesti ja mielialanikin koheni huomattavasti. Seuraavaksi olivatkin kohonnut mielialani ja “sekavuuteni” syinä kotona jatkuvaan pahoinpitelyyn. Syytin silti edelleen kaikesta itseäni ja omaa yrityksen puutettani. Päätin yrittää olla Tomille enemmän mieliksi, ja siihen tarkoitukseen käytin lääkkeitäkin enemmän kuin mitä lääkäri oli minulle määrännyt. Tomi söi osan lääkkeistäni syyttäen samalla minua addiktiksi, joka minusta olikin hyvää vauhtia tulossa. En välittänyt, sillä lääkkeiden avulla pidin itseni käynnissä ja tunteeni poissa pelistä.

Tilanne jatkui samanlaisena joitakin kuukausia. Ainoa ero aikaisempaan oli siinä, etten enää tuntenut juuri mitään, en henkisesti enkä fyysisesti. Saatoin olla hiljaa paikallani ilmeenkään värähtämättä Tomin pahoinpidellessä minua. Eräänäkin kertana hän syytti minua siivouksen laiminlyömisestä ja mursi sormeni sanoen “eivät huorat sormilla mitään tee”. Tunsin outoa ylpeyttä ja vahingoniloa pystyessäni olemaan ulkoisesti täysin tyyni hänen vääntäessään sormiani kaikkiin ilmansuuntiin ja huutaessaan samalla törkeimpiä solvauksiaan päin naamaani.

Lähtiessäni sairaalaan sormiani hoidattamaan vaati Tomi päästä mukaan. Olin jälleen täysin lamaantunut, en sanonut sanaakaan Tomin selittäessä lääkärille “vahingostani” ja pyytäessä lääkärin apua “saamattomuuteeni”. Lääkäri kysyi syytä lukuisiin muihin ruhjeisiini, mutta jälleen hylätyksi tulemisen pelossa pidin suuni kiinni. Tomi selitti “suoraan, mies miehelle” kuinka toivoton tapaus minä olin.

Aloin tosissani haluta poispääsyä suhteesta. Tomi teki minulle jatkuvasti selväksi, että mikäli minä lähtisin, hän tulisi tappamaan minut ja äitini, joka oli ainoa jäljellä oleva kontaktini ulkomaailmaan Tomin kiellettyä yhteydenpidon “minua aivopeseviin” ystäviini.

Kerran, yritettyäni puhua Tomille järkevästi eroamisesta, hän heitti minua puhelimen laturilla ja käski minun hirttäytyä siihen. Kaikkeen väsyneenä aloin kiertää laturia kaulani ympäri, näytösmielessä, jolloin hän otti sen johdosta kiinni, pyöräytti pari kertaa vauhtia ja heilautti sen päähäni. Vauhti oli sen verran kova, että takaraivooni tuli pitkä viiltohaava, josta valui runsaasti verta kasvojeni kautta lattialle. Tomi siirsi minut kiireesti kylpyammeeseen huutaen “älä sotke lattioita lehmä!!” Kuljin sen jälkeen pari päivää hiukset verisenä kypäränä päässäni, sillä olin liian väsynyt peseytyäkseni. Jälkeenpäin kaikki kääntyi taas kerran minun syykseni, tarina kertoo vielä tänäkin päivänä miten ritarillinen Tomi pelasti typerän avovaimonsa itsemurhakuolemalta.

Vaikka mittani oli täysi, en nähnyt keinoa päästä suhteesta irti elävänä tai ainakaan yhtenä kappaleena. Tomi vahti minua yötä päivää saatuaan tietää eroaikeistani, mutta olin päättänyt lähteä, keinolla millä hyvänsä.

Asuimme ensimmäisessä kerroksessa, joten vaikka parvekkeeltamme oli parin metrin pudotus, oli se paras pakotie etuoven ollessa takalukossa. Tomin nukahdettua illalla otin tärkeimmät tavarani ja lähdin parvekkeen ovelle. Ovesta oli kuitenkin avain otettu hetkeä aikaisemmin pois, enkä ehtinyt reagoimaan mitenkään Tomin hyökätessä kimppuuni takaapäin. Hakattuaan ja potkittuaan minut puolitajuttomaksi hän otti muuttolaatikon ja asetti sen reunan kaulalleni jättäen pääni roikkumaan tyhjän laatikon sisäpuolelle. Lopuksi hän laittoi jalkansa ohimolleni ja polkaisi päätäni koko painollaan sanoen “maailma on vaan niin paljon parempi paikka ilman sua”.

Olin kuitenkin yksi niistä onnekkaista, joka ei tällaiseen kuollut tai ”edes” halvaantunut. Päästyäni pystyyn oli Tomi avannut parvekkeen oven, joten kävelin siitä ulos ja pudottauduin alas pihalle. Viimeisenä yrityksenään tuhota minut myös fyysisesti hän heitti pesukoneen perässäni alas parvekkeelta. Ehdin kierähtää alta pois saaden näin ollen vain pieniä ruhjeita irronneista osista.

Minun onnekseni tässä vaiheessa joku naapureista oli jo soittanut apua paikalle. Varmasti ainoan kerran elämässäni olin iloinen nähdessäni poliisien rynnivän kotiini. “Vuosisadan rakkaustarinamme” päättyi hälytysajoneuvojen paraatiin. Minä lähdin siitä ambulanssilla ja Tomi poliisin kyydillä.

Toipuminen on kestänyt vuosia ja jatkuu vieläkin. Vaikka pelkästään ADHD-lääkkeiden vaikutukset olivat katastrofaaliset, olen nyt kuusi seitsemän vuotta tapahtuneen jälkeen päässyt takaisin työelämään ja saanut elämäni lähes takaisin omaan hallintaani. Edelleen kuitenkin mietin, miksi en lähtenyt suhteesta ajoissa. Miksi annoin toisen ihmisen vetää oman elämäni alas viemäristä? Miksi kukaan ei tunnu voivan Tomin kaltaisille ihmisille mitään?

Ennen kaikkea päässäni pyörii yksi suuri kysymys; olinko TOSIAAN niin täydellisesti manipuloitavissa, vai olenko uhrannut itseni omasta tahdostani? Toivoisin löytäväni tähän viimeiseen kysymykseen vielä jonkun kolmannen vastauksen, joka olisi se oikea, sillä nämä kaksi vaihtoehtoa syyllistävät jälleen kerran minut Tomin sijasta.

Häiriötasoisella narsistisella luonteella tarkoitetaan sellaista henkilöä, joka on tilanteesta riippumatta itsekeskeinen, huomionkipeä, kateellinen ja muita hyväksikäyttävä tuntien sen oikeutetuksi omalla kohdallaan. Hän ei tunne kiitollisuutta, eikä koe että olisi koskaan korvausvelvollinen toisille mistään. Hän uskoo omaan ylivertaisuuteensa ja toimintansa täydellisyyteen. Usein hän uskoo myös muiden pitävän häntä ylivertaisena tai että he eivät ymmärrä arvostaa häntä tarpeeksi. Hän vaatii ylikorostunutta, palvonnan tasoista ihailua. Hän uskoo, että normaalit säännöt ja normit eivät koske häntä. Hän ei osaa ottaa toisen tunteita, oikeuksia tai tarpeita huomioon, vaan kokee ne uhaksi tai häiriöksi omalle toiminnalleen. Hän ei tunne empatiaa millään tasolla, toisten huomioon ottaminen on hänen mielestään usein osoitus heikkoudesta.

Kirja Naimisissa narsistin kanssa alkaa sanoilla ”sinulle, joka et uskalla olla oma itsesi, vaan joudut hiipimään varpaisillasi ja aistimaan, mistä tänään tuulee”. Sen luettuani tiesin välittömästi, etten ole enää yksin tämän kaiken kanssa. Kirja kertoo seikkaperäisesti, mistä narsistin tunnistaa ja miten uhriutuminen tapahtuu. Se opastaa avun hakemiseen ja antaa itsessään apua ilmiön selittämisen ja kohtalotoverien tarinoiden kautta. Se auttaa ymmärtämään ja uskomaan siihen, että kaikesta voi toipua ja elämä jatkuu – ihme kyllä.

http://www.narsistinuhrientuki.info

Marketta Joutsenniemi ym.: Naimisissa narsistin kanssa. Minerva Kustannus 2011. 202 s.

Paula Salomaa: Narsismin tiedostaminen – toipumisopas narsistille ja uhrille. Basam Books 2011, 240 s.

Tuija Välipakka & Arja Lehtosaari: Sata tapaa tappaa sielu – narsismin uhrit kertovat. Gummerus 2010, 222 s.