Teksti Jukka Vuorio
Jani Koskinen ja Janne Tamminen perustivat oman levy-yhtiönsä 10 vuotta sitten julkaistakseen omien ja kavereittensa bändien punkkia. Tänään ystävyksillä on oma levykauppa ja heidän omat bändinsä Endstand ja I Walk the Line ovat kiertäneet useilla eri mantereilla. Toukokuussa Nosturi on varattu kahdeksi päiväksi Combat Rockin synttärijuhlien viettoon.
Kuluneen 10 vuoden aikana Koskinen ja Tamminen ovat sivusta nähneet levy-yhtiöiden ja -kauppojen tulevan ja menevän. Oma punkkiin erikoistunut bisnes on kuitenkin pärjännyt, ehkä nuoruuden idealismin ansiosta.
”Kun on itse soitettu bändeissä, ollaan koko ajan ajateltu, että meillä olevalle bändille on voitava tarjota sellaista, mihin itse olisimme omien bändiemme kanssa tyytyväisiä”, Tamminen valaisee.
”Aloittaessa tuntui siltä, että monet bändit ansaitsisivat paljon parempaa kuin mitä sillä hetkellä saivat julkaisijoiltaan tai mitä olivat kykeneväisiä yksinään saavuttamaan. Monesti tuntuu, että levy-yhtiöissä ihmiset musiikin ja myynnin takana unohdetaan täysin. Ihmisten, bändien ja musiikin tuotteistaminen ärsyttää. Me ollaan noudatettu punkin periaatteita alusta alkaen”, Koskinen kertoo tähän päivään saakka säilyneestä alun idealismista.
Eniten firman julkaisuista ovat myyneet Kakka-hätä 77 -yhtyeen Totaalinen kakkahätä, Endstandin Fire Inside ja Manifesto Jukeboxin Desire. Kun puhe kääntyy myyntilukuihin, miehiltä löytyy pientä piikkiä myös kriisissä oleville valtavirtamusan myyntiluvuille.
”Valtavirtamusiikkiteollisuudellahan menee koko ajan enemmän päin persettä”, Koskinen kiteyttää.
”Isojen levy-yhtiöiden paljon esillä olevien artistien myyntiluvut voi olla tosi pieniä. Meillä on levyjä, jotka on myyneet olemattomalla mainosbudjetilla yhtä paljon tai joskus jopa enemmän”, Tamminen kertoo.
Mainoksista puhuttaessa esiin tulevat myös bändien promokuvat.
”Onhan se promokuvissa oleminen ja niiden ottaminen ihan oma taiteenlajinsa, mutta huonoja kuvia enemmän minua ärsyttävät huonot jutut. Kun näkee kysymyksen niin arvaa jo vastauksen. Ei ketään kiinnosta tietää miten biisit ovat syntyneet tai missä ne on nauhoitettu. Joskus tuntuu, että toimittajalla on hinku päästä tekemään haastattelua, mutta sitten ei olekaan kysymyksiä ihan mietitty”, Tamminen sanoo.
Combat Rock on ryhtynyt uudelleenjulkaisemaan suomalaisen punkin legendojen ihan ensimmäisiä vinyylisinglejä 70-luvun lopusta. Muun muassa Laman, Ratsian, Eppu Normaalin ja Unicefin 30 vuotta vanhat biisit ovat kiinnostaneet asiakkaita jopa yllättävän paljon. Useimman kohdalla lukee verkkokaupan sivuilla ”sold out”.
”Omia suosikkeja sieltä lapsuusvuosiltahan nämä kaikki on. Nyt ovat käyneet hyvin kaupaksi, mutta täytyy muistaa, että silloin 30 vuotta sitten nämä eivät varsinaisia myyntimenestyksiä olleet. Joitakin on myyty enemmän nyt kuin alkuperäisen julkaisun aikoihin”, Tamminen kertoo.
”Rahaa jos ajattelee, niin ei olla jääty kovin paljon silti voitolle. Näissä julkaisuissa on kyse juurista, siitä miksi itsekin on kiinnostunut koko punkkitouhusta”, Koskinen sanoo.
Kesällä Suomeen saapuu kaksi megaluokan punkbändiä, miljoonia myyneet Green Day ja Bad Religion. Jälkimmäinen on osasyy Combat Rockin olemassaoloon.
”Olen Ilosaarirockissa Bad Religionin kanssa hengailemassa. Mut pyydettiin niitä isännöimään, kun minulla nyt kuitenkin on aika hyvä käsitys sekä bändistä, festarista että punkkihommista ylipäätään. Bändin tapaaminen on tosi hienoa, sillä bändin levy Suffer on yksittäisistä levyistä varmaan eniten vaikuttanut siihen, että nyt ylipäätään olen lähtenyt tälle punk-alalle”, Tamminen miettii.
Talvella Yle Teema esitti dokumentin legendaarisen tamperelaisen punkbändin Kohu-63:n Pohjois-Amerikan kiertueesta. Se oli täynnä vastoinkäymisiä, säheltämistä ja tahatonta komiikkaa. Useissa maissa keikkailleet Tamminen ja Koskinen pitävät itseään onnekkaina, kun ovat bändeineen välttyneet pahimmilta vastoinkäymisiltä. 12 vuoden soittoreissut ovat saaneet koko elämänasenteen monta astetta avoimemmaksi ja huolettomammaksi.
”Sitä dokkaria katsellessa kyllä ajatteli, että touhu näyttää vähän turhan tutulta. Vaikka ei armeijaa tullut käytyä, niin tuntuu, että noilla kiertueilla on oppinut kaiken mahdollisen käytännön elämän selviytymistaidoista.”, Koskinen sanoo.
”Onhan meilläkin sattunut tämmöistä, että keikkapakun takarengas vierii yht’äkkiä motarilla auton ohi, mutta jotenkin se matka on vain aina jatkunut. Joskus on ajettu helvetin kauas Etelä-Italiaan keskelle ei mitään johonkin vallattuun taloon ja siellä on sitten ollut jotkut markan soittokamat ja paikalla 13 katsojaa. Ei se paljon naurata, mutta pakkohan siihen on huumorilla suhtautua. Toisen kerran kun oltiin kahdeksan viikkoa Euroopassa, päädyttiin myös Bosnia-Hertsegovinaan. Tultiin kylään, jossa taloista puuttui katot ja ylimmät kerrokset ja esimerkiksi kirkko oli pommitettu ihan paskaksi. Ajettiin kaksi kilometriä kylästä eteenpäin, niin tuli vastaan upouusi kirkko, jonka ympärillä oli uusi, helvetin laaja hautausmaa. Kyllä siinä ajatteli, että meno on nyt vähän erilaista kuin Hyvinkäällä”, Tamminen kertoo.
Combat Rock 10 vuotta Nosturissa 21.-22. 5. Kakka-hätä 77, Endstand, Wasted, Manifesto Jukebox, Abduktio, Deathbed.
