Kuusikymmenlukulainen idealisti

Goutam Ghose on kalkuttalainen elokuvaohjaaja, joka tuntee itsensä etuoikeutetuksi: hän on saanut elää sekä romanttista vuosikymmentä että kovaa nykyaikaa. ”Kuka tahansa 1960-luvulla opiskellut oli mukana tuon ajan idealismissa, johon kuuluivat politiikan ohella tiiviisti hipit, Beatles ja valtavirran vastustaminen”, Ghose sanoo. Ghosen haastattelu julkaistaan osana sarjaa intialaisista yhteiskunnallisista elokuvaohjaajista – Bollywoodin ulkopuolisista.

Goutam Ghosen elokuvien nimessä esiintyy usein sana ’yatra’, matka. Ohjaaja työskenteli uransa alussa kuvajournalistina ja matkusti ympäri kotimaataan Intiaa. Myöhemmin matkajutut vaihtuivat dokumenteiksi.

”Intia on monikielinen maa. Eri alueilla näkyvät kerroksittain eri vuosisadat ja kulttuurinen rikkaus. Halusin kuvata kaikkea näkemääni”, Ghose kertoo.

Ghose on pitkän linjan ohjaaja, joka aloitti elokuvien tekemisen jo 1970-luvulla. Hänen filmografiaansa sisältyy melkoinen dokumentteja vuoden 1973 New Earthista vuoden 2004 Impermanenceen. Silkkitiestä kertovaa dokumenttia ”Beyond the Himalayas” (1994-95) on näytetty osissa Discovery-kanavalla.

Ohjaajan tuotannossa on mukana koosteita eri paikoista ja Intian tanssimuodoista. Niiden lisäksi Ghose on tehnyt henkilökuvia.

Bengaliohjaaja syntyi Kalkutassa. Hänen perheensä tuli kaupunkiin entisen Itä-Bengalin, nykyisen Bangladeshin alueelta. Ghose on perheensä vanhin poika, joten hän ei voinut mennä nuorena elokuvakouluun. Sen sijaan hän katsoi elokuvia, luki ja aloitti elokuvien tekemisen äänen tallentamisesta ja kuvaamisesta.

Ghose ei ole koskaan työskennellyt assistenttina toiselle ohjaajalle. Sen sijaan hän ohjaa, käsikirjoittaa, kuvaa ja näyttelee. Lisäksi hän säveltää musiikin kaikkiin tuotantoihinsa.

Elokuvan katsominen muistuttaa hänen mukaansa musiikin kuuntelua.

”Tekstin lukeminen on suora älyllinen prosessi. Elokuva on visuaalinen taidemuoto ja musiikkia kuunnellaan, joten molemmissa vastaanotto tapahtuu ensisijaisesti aistien kautta. Rytmittäminen tapahtuu samankaltaisesti elokuvan editoinnissa ja sävellystyössä, joten musiikin luomisesta on apua elokuvan tekemisessä”, Ghose vertaa kahta itselleen läheistä taidemuotoa.

Satyajit Ray, Ritwik Ghatak ja Mrinal Sen ovat Kalkutan kuuluisimmat ohjaajat kautta aikojen. Ghose mainitsee kolme maestroa oppi-isikseen. Raysta ohjaaja on tehnyt dokumentin vuonna 1999.

”Elokuva on erittäin kiinnostava kieli. Sen avulla voi tallentaa ja animoida asioita. Joskus elokuvista syntyy taidetta.”

Mikä tekee elokuvasta taideteoksen?

”Se, että ohjaaja laittaa itsensä likoon. Esteettiset arvot, omaleimainen ote ja ilmaisu täytyy näkyä. Tietyn teoksen taiteeksi mieltäminen voi olla myös subjektiivinen mielipide”, Ghose määrittelee.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos loppuu

”Aika ja tila ovat tärkein seikka elokuvissa. 2000 vuotta voidaan kuvata kahdessa tunnissa. Aikaa voi joko tiivistää tai venyttää. Yleisölle elokuva on ajallinen kokemus.”

Kun ohjaaja aloitti uransa, dokumentit eivät olleet suosittuja. Ghose ei kuitenkaan koskaan lakannut tekemästä niitä.

Intialaisten elokuvien realistinen alavire on perua Italian neorealismista, josta Ray inspiroitui syvästi 1940-50 -luvuilla. Ghose on jatkanut maanläheistä kuvaustapaa elokuvissaan. Hänelle on ainoana intialaisena myönnetty Vittoria de Sica -palkinto Italiassa vuonna 1997.

”Nykyisin eri elokuvanlajit ovat suosiossa. Minulle on sanottu, että näen kymmenen vuotta eteenpäin. Kun matkustaa ja havainnoi, mitä maailmassa laajemmin tapahtuu, pystyy ennustamaan, mitä tulee tapahtumaan omassa kotimaassaankin.”

Television tulo Intiaan suuntasi maata voimakkaaseen muutokseen 1959-luvulta alkaen. Televisiolähetysten myötä jopa maalaiskylät pääsivät yhtäläisesti kaupunkien kanssa osallisiksi maailman tapahtumista ja trendeistä.

Kylissä televisio edisti tasa-arvoa, sillä sen avulla ihmiset tulivat tietoisiksi asioista kastista riippumatta. Toisaalta taas Ghosen mukaan ruutu voi passivoittaa.

”USA:ssa näin ihmisten asenteen siinä, että mitä tahansa televisiossa sanottiin, se oli oikein. Tällöin aloin väheksyä televisiota. Nykyisin en katso sitä paljonkaan. Lähinnä seuraan uutisia.”

Saksassa ollessaan ohjaaja säikähti kulutuskulttuuria: sitä, että kaapit ostetaan täyteen ruokaa ja kun purnukoiden käyttöpäivämäärä umpeutuu, tuotteet heitetään roskiin. Vastaavanlaiseen tuhlaamiseen Ghose ei ole kotonaan tottunut.

1960- ja -70-luvuilla, jolloin Ghose oli nuori, kuka tahansa opiskelija oli mukana politiikassa.

”Se oli mahtavaa romantiikan ja nostalgian aikaa”, Ghose toteaa hymyillen.

”Beatles, marihuana, hipit, poliittiset liikkeet ja idealismi kuuluivat elämään. Asioista ei oltu kenties syvällisesti perillä. Tärkeämpää oli rauhan ja rakkauden viestiin uskominen joukossa. Muodollisuuksia, kuten pukuvaatteiden käyttöä, haluttiin vastustaa.”

Vuosi sitten Kalkutan kolmastoista elokuvafestivaali osui hetkeen, jolloin Intiassa keskusteltiin Nandigram-kohusta. Länsi-Bengalin osavaltion syytettiin ottaneen väkivalloin maanviljelijöiltä maata pois ja jättäneen samalla tuhansia ihmisiä elinkeinotta ja asuinpaikatta.

Hallitusta kritisoitiin kaksinaismoralismista: kun hallituksen järjestämän elokuvafestivaalin ohjelmistossa näytettiin elokuvia maanviljelijöiden sorrosta, Kalkutan lähellä oli samalla hetkellä käynnissä todellinen vastaava tilanne.

Festivaaliviikon alussa julistettiin virallinen lakkopäivä maanviljelijöiden tukemiseksi. Ghose oli yksi aktiivisimmista mielenosoittajista ja päätyi puhumaan asiasta tiedotusvälineisiin.

”Se oli spontaani protesti meidän puoleltamme. Nykyisin hallituksen harjoittama politiikka, väkivalta ja tappaminen, on likaista. Poliitikot saattavat puhua hyvän puolesta, mutta hyvä tarkoittaa subjektiivisia etuja pienessä mittakaavassa, ei yhteistä jaettavaa. Taiteilijoiden täytyy kantaa kortensa kekoon olemalla minkäänlaista epäoikeudenmukaisuutta vastaan.”

Ohjaaja kuuntelee ja puhuu intensiivisesti, paneutuen. Hän naurahtaa useissa kohdissa haastattelun aikana ja hymyilee lämpimästi.

Kalkutassa työskentelee useita arvostettuja ohjaajia. Ghosen ajatuksena on luoda klubi elokuvantekijöille.

”Aiemmin vastaavia ryhmiä oli enemmän, mutta jostakin syystä toiminta on lakkautettu. Interaktiivisuus eri sukupolvien kesken on tärkeää, etteivät taiteilijat jämähdä paikoilleen. Klubissa voitaisiin katsoa elokuvia, lukea ja keskustella vaikkapa elokuvan tekemisen hulluudesta”, Ghose toteaa.

Kommentoi Facebookissa
Avatar
  • 5.11.2008