Jamaikalainen Ras Saburi opettaa tansanialaisia hoitamaan itseään terveellisellä ravinnolla.

Tansanian Arushassa, Meru-vuoren juurella, on maatilkku, jossa ruoho kasvaa ympäristöään vihreämpänä. Porkkanapenkkien välissä liikkuu ikäänsä nähden ketterästi harmaapartainen mies. Kun vieraat astuvat portista sisään, mies hymyilee, nostaa nyrkin sydämelleen ja tervehtii: ”One heart.”

Olemme jamaikalaisen rastaparantajan Ras Saburin, 56, maatilalla.

”Tulin Afrikkaan, koska esi-isieni henget vaativat minua palaamaan”, Saburi sanoo.

Ras Saburilla on tehtävä. Hän on huolestunut siitä, että ihmiset ovat unohtaneet terveellisen ravinnon ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin yhteyden. Köyhät sairastelevat eivätkä osaa enää hoitaa itseään lääkkeillä, joita luonnonympäristö tuottaa.

Ruoka tuotetaan kaukana sieltä, missä se lopulta syödään. Ruoka kyllästetään kemikaaleilla, jotta se säilyisi pidempään. Vain harvoilla on mahdollisuus syödä itsekasvattamaansa ja tuoretta kasvisravintoa, jota rastafarit kutsuvat termillä ital.

”Sitten kun ihmiset sairastuvat, heitä hoidetaan kemikaaleilla, jotka ainoastaan lievittävät oireita”, Saburi sanoo.

Tästä syystä Saburi on perustanut Meru-vuoren hedelmälliselle maaperälle pienen Yaomega-järjestön. Järjestön tarkoituksena on toisaalta antaa hoitoja, toisaalta opettaa ihmisille itselääkintää terveellisellä ravinnolla. ”Ruoka on lääkettä, lääkkeet eivät ole ruokaa”, on Saburin motto.

Rastamies kävelee puutarhassaan ja noukkii maasta salaatinlehtiä, valkosipulinkynsiä ja porkkanoita. Hän murskaa vihannekset huhmareessa muhennokseksi ja puristaa sen mehuksi puhtaan puuvillakankaan läpi.

”Aamuisin on hyvä paastota, jotta kehossa yön aikana tapahtuva puhdistusprosessi ei keskeytyisi”, Saburi neuvoo. ”Hedelmä- ja vihannesmehut sen sijaan auttavat veren puhdistumista”, hän jatkaa ja hörppii terveysmehua puisesta kupista. Kun Saburi puhuu, ilmassa leijuu vahva porkkanan ja valkosipulin tuoksu.

Yaomegan vastaanottotila on rakennettu perinteiseen maasai-tyyliseen savimajaan. Savimajan seinällä riippuu kehyksissä järjestön virallinen rekisteröintitodistus. Sen vieressä on varoituskyltti: ”Huomio, ei kiirettä Afrikassa!”

Saburin vastaanotolla käy monenlaisia ihmisiä. Osa heistä on paikallisia rastoja, osa aivan tavallisia köyhiä tansanialaisia, joille luonnonlääkintä on luonnollinen vaihtoehto.

Saburi kertoo tekevänsä yhteistyötä myös paikallisten lääkäreiden kanssa. Toisinaan potilaat tulevat hänen luokseen käytyään ensin sairaalassa.

”Täkäläiset lääkärit määräävät hyvin voimakkaita lääkkeitä. Yksi potilaistani ei saapuessaan kyennyt liikkumaan eikä puhumaan. Kahden päivän kuluttua hän jo nauroi.”

Noin hehtaarin kokoisella maatilkulla kasvaa kymmenien vihannesten ja hedelmien lisäksi yli 50 erilaista yrttiä. Suuri yleisö tuntee rastat kuitenkin vain yhdenlaisen yrtin käytöstä.

Sen suhteen Saburilla on selkeä kanta. ”Jokaisella on oikeus seurata valitsemaansa spirituaalista polkua. Mutta me emme hoida potilaitamme yrteillä, jotka ovat kiellettyjä. Se ei ole osa ohjelmaamme.”

Paluumuutto Etiopiaan tai Afrikkaan on yksi jamaikalaisen rastafari-liikkeen keskeisimmistä tavoitteista. Valtaosalle rastoista se on merkinnyt lähinnä symbolista paluuta afrikkalaisille juurille.

Toiset ovat todella pakanneet laukkunsa ja lähteneet Atlantin taakse. Saburi kertoo tehneensä päätöksen paluumuutosta sen jälkeen, kun kuuli Tansanian edesmenneen presidentin Julius Nyereren puheen Kingstonin lentokentällä 1980-luvulla. Nyerere oli sanonut auttavansa niitä, jotka haluavat tulla Tansaniaan viljelemään maata.

”Tiesimme, että Nyerere on afrikkalaisen ujamaa-sosialismin isä. Ajattelimme, että Tansaniassa voisi avautua monia mahdollisuuksia”, Saburi kertoo.

Tansania houkutteli 1980-luvulla joukon jamaikalaisia paluumuuttajia, joiden vaikutus näkyy vielä tänäkin päivänä. Maahan on syntynyt lukuisia rastayhteisöjä. Kaupungeissa rastavaikutteinen alakulttuuri on kehittynyt eläväksi. Jotkut rastat puhuvat jopa, että Tansaniassa sijaitseva Kilimanjaro, Afrikan korkein vuori, olisi myyttinen Siionin vuori. Koko itäisen Afrikan alue, missä ensimmäisten ihmisten tiedetään eläneen, yhdistyy täkäläisten rastojen mielessä alkuperäiseen paratiisiin.

Kun katselee Saburin baskerin alla pullistelevia dreadlocks-hiuksia ja huopaantunutta partaa, ei hevin uskoisi, että hän on viettänyt 12 vuotta elämästään armeijassa.

”Palvelin Jamaikan ilmavoimissa 1980-luvun alkuun asti. Opin siellä eloonjäämistaitoja, joista on ollut hyötyä myöhemmin elämässä.”

Armeijan jälkeen Saburi omaksui rastaelämän ja alkoi elää yksinkertaisesti. Hän ei väitä, että askeettisuus sopisi kaikille, sillä omavaraisuus ja luonnonmukainen elämäntyyli vaativat kovaa kuria, keskittymistä ja jatkuvaa uhrautumista.

”Täältä löytyy jokaisen ihmisen ainoa todellinen temppeli”, puskafilosofi sanoo ja kopauttaa jälleen nyrkillä rintaansa.

Jukka Huusko