Kirjoittanut Kimmo Jylhämö

Yliopistokurjistus

Lukuaika: < 1 minuutti

Yliopistokurjistus

Yliopisto on hieno paikka, kirjoittaa Ilkka Niiniluoto. Tieteentekijät todistavat toista.

”Yliopisto kantaa nuoruuden haaveita ja muistojen hetkiä. Se luo loistetta myös tuleviin päiviin. Siksi me annamme lempemme uutena avautuvalle yliopistolle”, kirjoittaa Helsingin yliopiston kansleri Ilkka Niiniluoto.

Hypekirjoittamisella alkaa olla Suomessa perinteitä. Ei pidä enää ihmetellä, mistä suomalaisen elinkeinoelämän megafoni Pekka Himanen on saanut vaikutteensa. Riittää, että tutustuu Ilkka Niiniluodon kirjaan Dynaaminen sivistysyliopisto.

Ilkka Niiniluoto on ollut yliopistouudistuksen takuumiehiä. Hän kirjoitti joulukuussa 2009, että uudistunut yliopisto “on kuin kotelon kuoressa kehittyvä ja värähtelevä perhonen, joka kuoriutuu esiin ja nousee lentoon”.

Niiniluoto näki, että tämän “metamorfoosin tarkoituksena on antaa yliopistollemme entistä paremmat edellytykset toteuttaa perustehtäviään”.

Työtä yliopistolla paiskiva tieteentekijä ei koe tilannetta samoin. Lähes 75 prosenttia yliopistolaisista kertoo Tieteentekijöiden liiton jäsenkyselyssä, ettei lempi ole leiskahtanut eikä työilmapiiri parantunut yliopistouudistuksen myötä.

“Yliopistosektorilla työskentelevistä lähes kolme neljästä (72 prosenttia) katsoi, että työilmapiiri ei ollut yliopistouudistuksen myötä parantunut. Joka neljäskymmenes (2,3 prosenttia) yliopistolaisista puolestaan katsoi työilmapiirin parantuneen”, kerrotaan kyselyraportissa yliopistouudistuksen seurauksista.

Ehkä yliopisto-organisaation viisaana tavoitteena onkin savustaa osa porukasta ulos, kunnes kammioissa on ainoastaan konsultti- tai höpöhöpöfilosofian taitavia sarvijaakkoja.

Jotenkin enteellisesti Niiniluoto kertoo kirjassaan, että antiikissa syntynyt Akatemia tuhoutui 800 vuoden jälkeen ennen pimeän keskiajan alkua. Nyt yliopistojärjestelmä on samanikäinen.

Antero Puhakka & Juhani Rautopuro, Huojuva lato – isäntiä ja isäntien varjoja? Tieteentekijöiden liiton jäsenkysely 2010.

www.tieteentekijoidenliitto.fi/news/611.

Ilkka Niiniluoto: Dynaaminen sivistysyliopisto. Gaudeamus 2011. 320 s.

Lue lisää Fifistä.

Kimmo Jylhämö