Ydintalvi kaipaa editointia

Arvostelussa Antti Erosen Talvi.

Antti Erosen Talvi kertoo lähitulevaisuuden Suomesta, jonka ydinsota pimentää. Ilmastopakolaiset ovat vyöryneet Eurooppaan. Lyhyt mutta tuhoisa sota jättää monet maailman suurkaupungeista raunioiksi. Tuhkasta harmaan lumen keskellä Rannan perheen kolme jäsentä, Heikki-isä ja lapset Samuli ja Suvi, yrittävät kukin pärjätä tahoillaan.

Talvi olisi ehdottomasti hyötynyt tiukemmasta editoinnista – kirjaa lukiessa tulee toisinaan olo, ettei yksikään ammattilainen ole näyttänyt sille punakynää. Lisäksi päähenkilöiden ajatusten ja tunteiden puhkiselittämisen olisi suonut jäävän hieman vähemmälle.

Ainoa lukijalle säästettävä mysteeri onkin salaperäinen mies nimeltä Mustamaa, joka kuvataan pitkään mustaan takkiin pukeutuvaksi, alati aurinkolaseja käyttäväksi rasvaletiksi. Tyyppi kuulostaa lähinnä teinigoottien käsitykseltä coolista, ja tätä on vaikea ottaa vakavasti traagisena hahmona.

Kaiken kaikkiaan Talvessa on ainesta. Jäänkin odottamaan vasta 23-vuotiaan kirjailijan kehittymistä.

Antti Eronen: Talvi. Myllylahti 2011. 316 s. Kaksi tähteä.

Oona Juutinen

Mainos (teksti jatkuu alla)

Kommentoi Facebookissa

Oona Juutinen

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

Kiva, että haluat kommentoida artikkeleita. Muista kuitenkin hyvät käytöstavat ja se, että olet itse vastuussa kirjoituksestasi.