Voiman tv-liite

Lukuaika: < 1 minuutti

Voiman tv-liite

Voima suosittelee.

YLE Areena (vain Areenassa): Valta pelissä (Britannia, 2003)

Paul Abbotin kirjoittama, poikkeuksellisen syvälle yltävä tv-trillerisarja politiikan likaisesta valtapelistä ja toimittajuuden riippumattomuuden yksityisistä ja rakenteellisista haasteista ylittää reippaasti saman käsikirjoituksen pohjalta kuusi vuotta myöhemmin Atlantin toisella puolen tehdyn samannimisen elokuvan ja herättää siinä sivussa toiveen, että arkistolaatikosta kaivettaisiin pian esiin myös BBC:n 1980-luvun tykein poliittinen salaliittokuvaelma, Martin Campbellon Egde of Darkness (1985).

21.11. Yle Teema: Jeanne d’Arcin kärsimys (Ranska, 1928) & Melankolia (Tanska, 2011)

Yle Teema juhlistaa kaamoksellista torstaita töräyttämällä ensin maailmankaikkeuden kauneimman kärsimyskuvauksen ja sen perään Lars von Trierin räjäyttävän raskauttavan ja samalla oudon voimauttavan masennustutkielman, joka tulee verranneeksi depression taakkaa planetaariseen painoon ja kuvanneeksi sen selättämistä niin hurjana eksistentiaalisena urotekona, että paroni von Münchausenkin jäisi siitä kateelliseksi.

Maanantaisin YLE Teema (ja Areena): Retrolissun ysäri

Näennäisen sekamelskaisen, äärivärisämplätyn ja ehdottoman queerin 1990-luvun videomiksailun alta paljastuu unohdetun lähihistorian huolellinen ruumiinavaus, jossa syynätään ainakin lävistysten innoitus, eläinoikeusaktivismin ja talonvaltausten eetos, katteettomat kulutusjuhlat, kasvihuoneilmiön ensiaskeleet, jääkiekkonationalismin herätys, suomalaisen Hollywood-starailun tähtihetket, psykedelian paluu, internetin invaasio, ahdistuksen riemuvoitto, turhat julkkikset, euroajan alkupröheys ja siellä maailman reunalla odottaneen millenniumin kauhut.

Koonnut Tuomas Rantanen

  • 14.11.2013