Kirjoittanut Tuomas Rantanen

Voiman tv-liite

Lukuaika: < 1 minuutti

Voiman tv-liite

TV-tarjonnan parhaat palat.

Keskiviikkoisin 2.–30.3. YLE FST: Angels in America (USA, 2003)

Amerikkoja on tunnetusti monta skaalan ulottuessa sikaniska- ja Wallstreet-USAsta off- ja off-off-USAhan ja näistä kerroksista meille ehkä tutuimmassa eli televisio-USAssa on tuskin tehty syvällisempää tutkintaa lähiaikojen kansallisesta mentaliteetista kuin Tony Kusherin kirjoittama ja Mike Nicholsin ohjaama HBO-minisarja, joka palauttaa mieliin ajan, joilloin AIDS toi kaapista ulos enemmänkin tabuja kuin homoseksuaalisuuden.

Keskiviikkoisin 2.–23.3. YLE Teema: Stephen Poliakoff-sarja

Nähtyäni jälleen BBC:n nerokkaan käsikirjoittaja-ohjaajan Stephen Poliakoffin Gideonin naiset (2005 ) tulin havahtuneeksi, että Teemallahan on käynnissä kokonainen sarja tämän omalaatuisen ja syvälle mielen sfääreihin kurkottavan tekijän tuotoksia, joista suurin osa lienee monille muillekin kuin minulle tuiki tuntemattomia.

19.3. YLE Teema: Abba-dabba-doo! (1976) & Abba the Movie (1977)

1970-luvun lama-Suomesta pakeni satojatuhansia duunareita Ruotsiin reilummin jaetun hyvinvoinnin, rennomman small talkin ja edes hiukan kimaltavamman glitterin toivossa vain huomatakseen, että kansankodillakin oli nurja puolensa, missä suinkaan ei lohduttanut se, että siellä koko vuosikymmenen jatkuneissa bileissä esiintyi kukertavan iloisiin vaateisiin tälläytynyt sietämättömän itsetuntoinen lauluyhtye, jonka biisitkin olivat niin hyviä, ettei sitä voi antaa anteeksi vieläkään.

Tuomas Rantanen