Voiman tv-liite

Tv-tarjonnan aatelia.

2.2. YLE Teema: Nainen Berliinissä (Saksa, 2009)

Max Färberböckin kotirintamakuvaus puna-armeijan valloittamasta Berliinistä perustuu alun perin anonyyminä vuonna 1954 Yhdysvalloissa julkaistun sivistyneen nuoren saksalaisnaisen suorapuheiseen, mutta tunnetiloja tietoisen etäännyttävästi avaavaan päiväkirjaan, jossa kirjoittaja kuvaa ajan, paikan ja parhaankin fiktion ylittävällä tavalla naisten väkivaltaisesti alisteista asemaa sodan keskellä.

9.2. Nelonen: Watchmen (USA, 2009)

Zack Snyderin kelvollinen, joskin Alan Mooren ja Dave Gibbonsin klassisen sarjakuvaromaanin ilmaisuvoiman vain osaltaan tavoittava poliittiseen lähihistoriaan sijoittuva älykäs dystopia todistelee, mitä USA:n kehitykselle olisi tapahtunut, jos arvoiltaan oikeistolaiset supersankarit olisivat oikeasti voineet vaikuttaa siihen, ja tekee samalla hillittömiä psykoluotauksia idoleeratun kalsarisankarin piilevistä lapsuuden traumoista ja vanhenemisen tuskasta.

Keskiviikkosin YLE FEM: Rikos (3. tuotantokausi, Tanska, 2012)

Nauti yläbanneri

Tanskan Yleisradion nykyisen korkean draamatason yksi häkellyttävä oksa on Søren Sveistrupin luoma, neuroottisen absurdisti käänteestä toiseen aina yhden tuotantokauden kerrallaan poukkoileva yhteiskunnallinen rikostrillerisarja, joka muiden avujensa ohella on oiva teoreettinen malli siitä, miten monta kerrosta televisiodraamaan voi rakentaa, kunhan käsikirjoitusta vain maltetaan kaulia ja kääntää riittävän kauan.

Tuomas Rantanen

Kommentoi Facebookissa

Seitankunkku
Tuomas Rantanen

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

Kiva, että haluat kommentoida artikkeleita. Muista kuitenkin hyvät käytöstavat ja se, että olet itse vastuussa kirjoituksestasi.