Syysmasennuksen poistoon tapahtumaa tapahtuman perään!
Karski ja kaunis Heta N.
Karujen kokemusten kovettama ja ylpeä Niskavuoren Heta astuu tänä syksynä Oulun kaupunginteatterin suurelle näyttämölle Sina Kujansuun ohjauksessa. Tavoitan Kujansuun langan päähän harjoitusten jälkeen viikkoa ennen ensi-iltaa. Ohjaajan iloisesti pulppuava puhe rönsyää omista lapsuudenkokemuksista näytelmän teemoihin jotka eivät vanhene.
”Minua pyydettiin ohjaamaan Niskavuoren Heta Ouluun, ja tein sen erittäin mielelläni. Niskavuori-sarja on loputon voimavara. Klassikkona se ei vanhene ajan juoksussa, aina nousee esiin uusia merkityksiä, globaalejakin asioita.”
Kujansuu ohjaa nyt kolmatta kertaa Niskavuoren Hetaa, edellinen oli vuonna 2005 Kuopion kaupunginteatterissa.
”Peruskysymykset pysyvät samoina. Mutta tämän näytelmän runsaudensarvesta löytyy aina jotakin uutta ja ajankohtaista, ja jokaisessa ohjauksessa pintaan nousee uusia vivahteita ja oivalluksia.
”Erityisesti minua kiehtovat näytelmän ristiriidat ja värikkyys. Niskavuoren Hetassa painitaan rahan ja rakkauden, mammonan ja ahneuden kanssa. Voiko ajankohtaisempia aiheita ollakaan?”
Kujansuu kertoo yhä uudelleen löytävänsä hämmästyttävän samankaltaisia asioita Hetassa ja nykyajassa. Yhtä näytelmän ajankuvaa leimaa kansalaissotaan poikansa lähettävä Heta ja torpparien itsenäistyminen.
Nyt on EU näivettänyt pienviljelijät pois pelloilta, ja äidit miettivät lähtevätkö heidän poikansa ehkä piankin Natoon. Ja mammona, raha ja voiton maksimointi ratkaisevat nykypäivänäkin paljon, elleivät kaiken.
Kujansuun mukaan Niskavuoren Heta on ehkä kivitetyin naishahmo suomalaisessa näytelmäkirjallisuudessa. Kujansuu työryhmineen on tutkinut, miksi Heta on koettu kamalaksi ja tuomittu. Hahmosta löytyi elämän kovettaman pinnan alta herkkyyttä ja huumoriakin.
Kivettyneestä herkkyydestä kertoo Hetan riipaiseva toteamus Lammentaustan Santerille: ”Oli mullakin syrän mutta se jääty sun käsissäs.”
Santerille lasta odottava Heta naitetaan epäsäätyisesti Akusti-rengille, jolle tapahtuu Sina Kujansuun mukaan jonkinlainen Jorma Ollila -ilmiö. Akustista kuoriutuu huikea liikemies, vahva, päämäärätietoinen visioita omaava isäntä, jolla on kykyä ja voimaa myös toteuttaa päämääränsä.
”Akusti ei ole rengin nuhjake. Hän löytää Hetassa väylän omille suunnitelmilleen, ja kävelee mennen tullen emäntänsä yli.”
Yleensähän näiden kahden suhde nähdään toisinpäin: Heta näyttää julmasti Akustille katkeruutensa siitä ettei saanut tavoittelemaansa Santeria. Akusti on pakkoaviomies ja vieläpä alempiarvoinen.
Akustin hahmossa Kujansuu havaitsee myös ekologisten arvojen häivähdyksen.
”Akusti puhuu puille ja tapaa sanoa, että ’pitäkää varanne, puilla on tapana kasvaa’. Hän korostaa metsän hoitamisen tärkeyttä. Kun metsää hoitaa, se palkitsee.”
Metsiä hoitamalla ja metsäkaupoilla rikastunut Akusti saa tosin päälleen Hetan pilkan, kun vaimo toteaa halveksuen ”Akustin jääneen jonnekin linnunlaulua kuuntelemaan”.
Itsekin linnunlaulua arvostavana tuskastelen nykyihmisen suhtautumista luontoon kulutushyödykkeenä. Kujansuu on samoilla linjoilla:
”Nyt hakataan sademetsät maan tasalle, tuhotaan keuhkot ja luonnonrikkaus. Puilla ei ole muuta arvoa kuin taloudellinen. Homo sapiens ei tajua, että luonto voi elää ilman meitä, mutta me emme voi elää ilman luontoa.”
Sina Kujansuulla on mutkan kautta liki omakohtaisiakin kokemuksia Niskavuori-sarjan luoneesta Hella Wuolijoesta. Wuolijoen perhe omisti Iitissä, Lyöttilän kylässä Marlebäckin kartanon, jonka naapurissa Kujansuun täti oli emäntänä. Paikalliset rouvat olivat Hellan ”kesäystäviä”, ja Kujansuu on lapsesta asti kuullut värikkäitä tarinoita kartanon elämästä.
Marlebäckin kartanosta Hella Wuolijoki kuljetutti ensin veneellä ja sitten kantamalla pianon läheisen Hiidenvuoren huipulle musisointia varten. Perinne on jatkunut näihin päiviin Hiidenvuoren kesäisinä yökonsertteina. Kujansuu muistaa lisäksi kuvaukset ”suunnattomista kesäjuhlista”, joita kartanossa vietettiin.
”Virolaisena Hella Wuolijoki on etäältä nähnyt Suomen tarkemmin kuin suomalaiset”, Kujansuu summaa. ”Yhteiskunnan rakennemuutokset, ristiriidat, myös ikiaikaiset ihmissuhdeongelmat, miksi naiset aina rakastuvat renttuihin -tyyliin.”
Mammonan palvonta ja rakkaus, nehän ne ovat Niskavuorenkin ihmisten rikkaus ja risti.
Anu Harju
Niskavuoren Heta Oulun kaupunginteatterin suurella näyttämöllä 25.1.2008 asti. Ensi-ilta 28.9. kello 19.
______________
TOIMINTA
3.10. TYÖOLOT BANAANIPLANTAASILLA, banaaninviljelyn ympäristövaikutukset, muuttaako Rainforest Alliance -sertifiointi maailman paremmaksi paikaksi elää? Chiquitan tiedotusjohtaja George Jaksch luennoi Helsingin Viikin bio- & ympäristötieteidenlaitoksella, E-talon seminaarihuone, Latokartanonkaari 3, kello 10–12, paikalla ovat myös kehitysmaiden tuotteiden sertifioinnin vaikutuksia tutkineet Anja Nygren & Joni Valkila. INFOILTA VAPAAEHTOISTYÖSTÄ ULKOMAILLA, tietoa 18–30-vuotiaiden vapaaehtoistyömahdollisuuksista maailmalla Helsingin Caisan kokoustilassa, 2. kerros kello 18–20, järjestäjänä Maailmanvaihto ry.
7.10. TAITEELLINEN ILTA ANNA POLITKOVSKAJALLE: ”Minä kirjoitan mitä näen.” KOKO-teatteri, Unioninkatu 45 (Pitkänsillan lähellä), kello 18. Liput viisi euroa.
9.10. ELÄINOIKEUSILTA, tule tutustumaan eläinoikeusajatteluun & Oikeutta Eläimille -yhdistyksen toimintaan Helsingin Kallion nuorisotalolle, Kolmas linja 8, kello 18, tarjolla kasvisruokaa. Lisätietoja www.oikeuttaelaimille.net.
11.10. MIELENOSOITUS OIKEUDENMUKAISEN SIVIILIPALVELUSLAIN PUOLESTA, Aseistakieltäytyjäliiton järjestämä mielenosoitus Helsingissä Eduskuntatalon edessä kello 17.
13.10. MEGAPOLIS 2022, Dodo ry:n seminaari ympäristöongelmien ratkaisusta kaupungeissa & Oranssi ry:n asumisaiheinen Parempi Kaupunki -paneeli Helsingin Vanhalla, illalla klubilla Trio Tetris, Maria Gasolina & dj:t Makelove & Artemis.
17.10. UUSIEN ILTA FAUNASSA, eläinoikeusyhdistys Faunan tutustumisilta Pasilan Rauhanasemalla, Veturitori 3, Helsinki kello 18, lisätiedot: www.fauna.fi, info(a)fauna.fi, 044 990 1600.
18.10. VAPAAEHTOISIA MAAILMANKAUPPA AAMUTÄHTEEN, kiinnostaako toiminta reilun kaupan hyväksi? Maailmankauppa Aamutähti etsii uusia vapaaehtoisia myyntityöhön & muuhun järjestötoimintaan, infoilta uusille vapaaehtoisille Aamutähdessä, Eerikinkatu 5, kello 18, (02) 250 2191.
Turku UUSI TUULI RY:N SYYSKOKOUS & Estellen tilanne- & tulevaisuuskatselmus 9.–11.11. Turun Aurinkolahdessa, www.estelle.fi.
Lappeenranta ELÄINOIKEUSTAPAHTUMA 12.–14.10., toimintaa & toisten eläinoikeusaktiivien tapaamista, ohjelmassa mielenosoitusta, hyvää ruokaa, hyvää seuraa, hauskanpitoa & työryhmiä: uusien työryhmä, turkisteollisuuden rakenne, vegaaniurheilijat, banderollien teko, liisteröinti, vastustajien toiminta, verkkoaktivismi, kielenhuolto & tekstintuotto, vegaanien lotto- & raha-arpakerho, lisätietoja & ilmoittautuminen jyvaskyla(a)oikeuttaelaimille.net.
SEMINAARIT, KESKUSTELUT & LUENNOT
2.10. TURKKI, AMNESTY & IHMISOIKEUDET, luennoimassa Amnestyn Anu Tuukkanen & Suvi Arapkirli, Turkki-opintopiiri Helsingin Amnestyn toimistossa, Ruoholahdenkatu 24 D, kello 18.
3.10. KALEVALAN SANKARIMYYTIT SUOMALAISESSA TANSSITAITEESSA, Tiina Suhonen luennoi tanssiteatteri Mobita/Danscon luentosarjassa suomalaisesta kansanrunoudesta Tampereen Hällä-näyttämöllä kello 17.30.
4.10. DOMESTIC VIOLENCE FROM A MALE PERSPECTIVE, englanninkielinen luento LOVE ry:n Näkymätön lähisuhdeväkivalta -keskustelusarjassa, Helsingissä Ensi- & turvakotien liittossa, Asemamiehenkatu 4 A, 7. kerros, kello 18–20, ilmoittautuminen viimeistään luentopäivänä yhdistys.lovery(a)gmail.com.
9.10. TURKIN ARMEIJA & DEMOKRATIA, luennoimassa Tom Kankkonen, Turkki-opintopiiri Helsingin Amnestyn toimistossa, Ruoholahdenkatu 24 D, kello 18.
10.10. ANGELS & DEMONS – or what really is happening at CERN with antimatter, CERN:n antimateriakoeasemalla työskentelevä fyysikko Michael Doser esittelee tutkimustyötään & kertoo, oliko Dan Brownin jännitysromaanissa Enkelit ja demonit mitään perää, yleisöluento Vantaan Heurekan auditorio Virtasessa kello 15. KALEVALAN SANKARIT KUVATAITEESSA, Maila-Katriina Tuominen luennoi tanssiteatteri Mobita/Danscon luentosarjassa suomalaisesta kansanrunoudesta Tampereen Hällä-näyttämöllä kello 17.30.
11.10. ANGELS & DEMONS – or what really is happening at CERN with antimatter, CERN:n antimateriakoeaseman fyysikko Michael Doser Café Scientifique -keskustelutilaisuudessa Helsingin teatteriravintola Morkussa kello 17.30–19. ITALIA & POHJOLA – kirkkomaalaukset keskiajan ihmisen elämässä, Markus Hiekkanen luennoi Ihan pimee keskiaika? -luentosarjassa Helsingin Annantalon auditoriossa kello 18.
15.10. KOTIÄIDIN & -ISÄN HENKIINJÄÄMISOPAS, Tommi Nyström luennoi LOVE ry:n Näkymätön lähisuhdeväkivalta -keskustelusarjassa, Helsingissä Ensi- & turvakotien liittossa, Asemamiehenkatu 4 A, 7. kerros, kello 18–20, ilmoittautuminen viimeistään luentopäivänä yhdistys.lovery(a)gmail.com.
16.10. MONIEN KULTTUURIEN VÄRIKÄS TURKKI, luennoimassa Yonca Ermutlu, suomalais-turkkilaisen Nefes-kansanmusiikkiyhtyeen solisti, Turkki-opintopiiri Helsingin Amnestyn toimistossa, Ruoholahdenkatu 24 D, kello 18.
17.10. MITÄ ON SOLIDAARISUUS? Helsingin yliopiston tutkijakollegium järjestää Studia Collegialia -yleisluentosarjan teemasta: Solidaarisuus! – Ahneuden aika? Solidaarisuus eilen & tänään, ensimmäisellä luentokerralla puhumassa Arto Laitinen, Mikko Salmela & Miira Tuominen Helsingin yliopiston Porthanian PIII-salissa kello 16.15.
21.10. POPOL VUH & MUUT MUINAISET INTIAANIKULTTUURIT, Maria Didrichsen luennoi muinaisten intiaanikulttuurien tavoista, uskomuksista & myyteistä Vantaan Heurekan auditorio Virtasessa kello 14–15.30.
23.10. TURKKI & KURDIT, Suomen & Turkin kansalainen, kahdeksantoista vuotta Suomessa asunut Micho kertoo elämänkokemuksistaan, Turkki-opintopiiri Helsingin Amnestyn toimistossa, Ruoholahdenkatu 24 D, kello 18.
24.10. ORA HA GIOTTO IL GRIDO – Dante & maailman muutos, Outi Merisalo luennoi Ihan pimee keskiaika? -luentosarjassa Helsingin Annantalon auditoriossa kello 18.
25.10. EXTRASOLAR PLANETS: FROM HOT JUPITERS TO FROZEN EARTHS, David Ehrenreich luennoi aurinkokuntamme ulkopuolisista planeetoista Café Scientifique -keskustelutilaisuudessa, Helsingin teatteriravintola Morkussa kello 17.30–19.
1.11. PAINI PYHÄN, PAHAN & HYVÄN KANSSA, paneelikeskustelussa Jaakko Heinimäki, Esa Leskinen, Märta Tikkanen & Terhi Utriainen & keskustelua johtajaa Eeva Luotonen, keskustelu on osa Mestarimaalarin täydellinen ympyrä – Giotton kuvakertomus Padovan Arena-kappelissa -näyttelyä Helsingin Annantalon galleriassa kello 18.
Helsinki EDISTYKSEN HARHAT & HAASTEET, Edistyksen Päivät 2007, luennoimassa Heidi Hautala, Laura Kolbe & Taina West 12.–13.10. Helsingin yliopiston päärakennus, sali 5, Fabianinkatu 33, 3. kerros, ilmoittautuminen 5.10. mennessä www.tiedeliitto.net, 040 728 3893, tiedeliitto(a)netlife.fi.
TAPAHTUMAT
5.10. KIINANRUUSUKLUBI, Jason Carter, Aladin Abbas & matkakokemuksia Pohjois-Koreasta kello 20 Helsingin Pianossa.
8.10. SIITEPÖLY, PROPOLIS & HUNAJA, mehiläishoitaja Esa Pesonen esittelee hunajan käyttöä ruuanlaitossa & ihonhoidossa Helsingin Ruohonjuuressa kello 12–18.
9.10. VIVA CHE! Ernesto Che Guevaran teloituksesta Bolivian viidakossa on kulunut 40 vuotta, Latinalaisen Amerikan solidaarisuusverkoston & Suomi-Kuuba-seuran juhlassa puheenvuoroja Chen merkityksestä: kirjailijat Marja-Leena Mikkola & Jani Saxell, lauluja Chelle: Siboné Oroza & Antti Nordin, Helsingin Caisassa kello 19–22. LUONNONMUKAINEN HIUSTENHOITO, luonnonkosmetiikkaan erikoistunut kosmetologi Leila Pitkänen opastaa Helsingin Ruohonjuuressa kello 12–18.
10.10. KARITEVOIN HURMAA, Liisa Seppälä-Cohen opastaa karitevoin käyttöön kauneudenhoidossa Helsingin Ruohonjuuressa kello 12–18.
11.10. VEGAANISET MAKKARANKORVIKKEET, Aino Terävä kertoo maistiaisten siivittämänä vehnä-gluteenista eli seitanista valmistettujen makkarankorvikkeiden käytöstä ruuanlaitossa Helsingin Ruohonjuuressa kello 12–16.
12.10. MUSTIKKA ON HYVÄKSI MIELELLE, VATSALLE & NÄKÖKYVYLLE, marjanviljelijä Taina Paakkunainen kertoo mustikan & muiden marjojen terveysvaikutuksista Helsingin Ruohonjuuressa kello 12–18.
13.10. HURMAAVAA HARMONIAA, Tiina Rissanen kertoo ayurvedisista mausteteelaaduista Helsingin Ruohonjuuressa kello 11–16.
14.10. OPERAATIO SYYSMYRKSY, lasten luontotapahtumassa Seija Paasonen opastaa pilvibongaukseen kello 14 & toiminnallisia rasteja kello 12–16 Vantaan Heurekassa, tapahtuman järjestävät yhteistyössä Heureka, Luonto-Liitto, Vantaan Luonnonystävät & Tiede-lehti, tapahtuma on osa EU:n tukemaa IGLO-projektia.
20.10. 24 TUNTIA SARJAKUVAA, 20 piirtäjän voimin toteutetaan 24 sivua sarjakuvaa tekijää kohden 24 tunnissa, Tampereen Bukra Kirjakaupassa, Otavalankatu 9, lauantaista 20.10. kello 10 alkaen sunnuntaihin 21.10 kello 10 asti, tapahtumassa mukana J.P. Ahonen, Solja Järvenpää & Jyrki Nissinen.
27.10. LEVYMESSUT Tampereen Vastavirrassa kello 12, illalla Vastavirta-klubilla Terveet kädet, Takuu, Kuolema & CC Vokula 6000. MONIKULTTUURISUUSPÄIVÄ HEUREKASSA, tapahtuman avaa Astrid Thors aiheella monikulttuurisuuden haaste Suomessa, Vantaan Heurekan auditorio Virtasessa kello 11, tapahtuma kello 10–18.
______________
E – Eurooppa
Maahanmuuttopoliittinen sanasto Siirtolaisuuden, liikkeen ja jatkuvan kiertokulun manner.
Eurooppa rakentaa poliittista yhteisöä taloudellisen kilpailukyvyn ja eurooppalaisten arvojen kuten vapauden ja ihmisoikeuksien perustalle. Siirtolaiset pääsevät nauttimaan näistä universaaleiksi ymmärretyistä arvoista heti mantereelle saavuttuaan sadoissa piikkilangoin koristelluissa säilöönottokeskuksissa. Kilpailukyvystä he huolehtivat siirtyessään säilöistä pimeille työmarkkinoille.
Euroopan unioni pyrkii toki edustamaan jälkikansallista politiikan mallia, mutta EU-kansalaiseksi pääsee vain saamalla jonkin jäsenmaan kansalaisuuden. Uudesta perussopimuksesta päätettäessä EU-kansalaisuuden ulottaminen myös EU:n alueella asuville siirtolaisille unohdettiin sujuvasti. Siirtolaiset kyllä sisällytetään eurooppalaiseen yhteiskuntaan heidän tekemänsä työn riiston kautta mutta suljetaan ulos poliittisesta yhteisöstä rajatun kansalaisuuden kautta.
Euroopassa onkin kaksi oikeudellista järjestystä: jäsenmaiden kansalaisille varatut kansalaisoikeudet ja miljoonille siirtolaisille varatut säilöönottokeskukset, karkotukset tai erilaiset tilapäisluvat. Etelä-Afrikassa rinnakkaisten oikeusjärjestelmien olemassaolosta käytettiin termiä apartheid.
Markus Himanen & Jukka Könönen
Vapaaliikkuvuus.net
______________
KIRJALLISUUS
9.10. ESIKOISRUNOILIJOIDEN ILTA, esiintymässä Vesa Haapala, Satu Manninen, Henriikka Tavi, Miia Toivio & Sinikka Vuola, lokakuun runoklubilla Helsingin Villa Kivessä kello 18.
ELOKUVAT
18.10. ENNAKKOKALTTAUS, kauhuelokuvafestivaali Hurme esittää kotimaisia kauhulyhytelokuvia Turun Kirjakahvilassa.
21.10. ELÄVÄ KUVA -elokuvatapahtumassa kello 16.30 Viidakkokirja, kello 18 Kuka on Cletis Tout? & kello 20 Kylä, Helsingin Gloriassa, harrastelijat & ammattilaiset voivat lähettää omia lyhytelokuviaan esitettäväksi pitkien elokuvien välissä & ennen niitä, videot voi tuoda paikalle tai lähettää osoitteeseen Kulttuuriareena Gloria/Elävä kuva, Pieni Roobertinkatu 12, 00120 Helsinki, lisätietoja: gloria(a)nk.hel.fi.
26.10. KAUPUNGIN VALOT -elokuvakonsertissa RSO esittää Carl Davisin johdolla alkuperäismusiikit Charles Chaplinin elokuvaan Helsingin Finlandia-talolla kello 19.
Helsinki CINEMAISSÌ, Latinalaisen Amerikan & Karibian alueen elokuvafestivaali 17.–21.10. Andorrassa & Cinemaissito, Latinalaisen Amerikan & Karibian alueen lasten elokuvafestivaali 20.10. Caisassa, www.cinemaissi.org.
ANIMATRICKS-animaatiofestivaali, Pohjois- & Baltian maiden kilpailu & uusia kotimaisia animaatioita 24.–28.10. Andorrassa, iltaklubilla 27.10. Cosmobile & dj Kalleliini Gloriassa, animaatiotyöpaja aikuisille 25.10., ilmoittautuminen 8.10. mennessä 050 547 9775, leena(a)animaatiokopla.fi.
RADIO
4.10. KENELLE KAUPUNKI KUULUU? Vieraana Paavo Arhinmäki & Oranssi ry:stä Otso Lapila, Megapolis2022-ohjelma Basso-radiossa kello 15–16 taajudella 102.8 MHz.
13.10. KAUPUNKILAINEN RATKAISEE YMPÄRISTÖONGELMAT, vieraana Tuuli Kaskinen Dodo ry:stä & Paleface, Megapolis2022-ohjelma Basso-radiossa kello 16–17 taajudella 102.8 MHz.
______________
Osoita, älä osta
TOIMINTA Nythän on sillä tavalla, että mainoksiin ei kannata uskoa sokeasti. Toki niitä valvotaan oikein lain voimalla, mutta ei se sumuttamista estä. Kuluttajaa saa tosiasiassa vetää nenästä lähes rajattomasti.
Mainostajat kertovat, mitä tuotteista tulisi ajatella ja kuluttajan tehtävä on kuluttaa. Oikeastaan työsi tämän yhteiskunnan osasena ei suinkaan ole ohi työpäivän päätteeksi.
Päivätöiden jälkeen alkaa toinen työpäiväsi, kuluttajana. Työnkuvaasi kuuluu katsoa mainoksia ja tehdä positiivisia ostopäätöksiä. Muista, että kotimainen kysyntä on tärkeä osa talouden kehitystä.
Toisaalta voit myös pyristellä irti passiivisesta kuluttajan roolistasi ja reagoida mainoksiin muutenkin kuin tottelemalla.
Jos hyvä mainos herättää halun kuluttamiseen, eikö huonon pitäisi sitten päinvastoin herättää halu boikotoida tuotetta? Miksi mainoksiin tulisi suhtautua vain passiivisen positiivisesti tai korkeintaan neutraalisti?
Aloita dialogi. Falskiin mainokseen voi reagoida vaikka kulttuurihäirinnän moninaisin keinoin. Osoita vedätysyritys, tee vastamainos tai sotke viesti toisin. Hyppää irti oravanpyörästä, äläkä osta mitään.
Jari Tamminen
Mainoskupla-vastamainoskilpailu ottaa vastaan töitä 30.10. asti.
Älä osta mitään -päivä 30.11.2007.www.äläosta.fi
______________
TEATTERI & STAND UP
2.10. FRIDA KAHLO – Rakkaus & rohkeus, esitys Stadian tanssisalissa kello 19, esitys myös 4.10.
3.10. SORSASTAJA, Kansallisteatterin & teatteri Collectivon yhteistuotanto vierailee Helsingin Kanneltalossa & 5.10. Helsingin Malmitalossa kello 19.
13.10. NIKO KIVELÄ ALL STARS, stand up -klubi Lahden teatteri Vanhassa Jukossa kello 19.
28.10. SUOMEN MIES Ville Virkkusen kirjoittama monologi-revyy kello 14 & 16 Karstulan Nurkkateatterilla, Hämeenpurontie 1, muut esitykset 4., 11. & 18.11., esitykset myös Ylivieskan Huoneteatterilla 9.11. kello 19 & 10.11. kello 15.
Pääkaupunkiseutu TEATTERI.NYT, esittävän taiteen tapahtuma 10.–21.10. Helsingin Kiasmassa & Kansallisteatterissa & Espoon kulttuurikeskuksen Louhisalissa.
Helsinki TRE SYSTRAR – ALLA KOMMER TILL MOSKVA, teater Marsin klovneriaesitys Anton Tšehovin Kolmesta sisaresta Ruotsin kuuluisimman klovniohjaaja Per Sörbergin johdolla 1.10.–19.11. kello 19 Universumissa.
VÄLIAIKA, Mysteeriteatterin esitys perustuu Virginia Woolfin Between the Acts -romaaniin, esitykset 2., 4. & 5.10. kello 19 Vaihtolavalla.
PUTOAMINEN, Albert Camus’n tekstistä lisäesityksiä Puoli-Q:ssa 2., 3., 5. & 6.10. kello 19.30.
LIKAISIA JUTTUJA, teatteri Venuksen ensi-ilta 16.10. kello 19 Kiasmassa, muut esitykset 18.–21.10. & Universumissa 1.–15.11.
MATRIARKKA, Monitan tuottama & Hanna Ojalan käsikirjoittama & ohjaama teatteri- & tanssiteos ensi-illassa 5.10. kello 18 Stoassa, esitys Stoassa myös 6.10., muut esitykset teatteri IlmiÖssä 10.–12.10. kello 19 & 13. & 14.10. kello 15 & 19.
LEPPÄSEN JUHANNUS, Jarkko Pajusen ohjaama vauhdikas trendikomedia ensi-illassa 19.10. kello 19 Valtimonteatterissa, muut esitykset 17.10.–1.12.
KAPA! Heidi Julmalan ohjaus & Miko Kivisen käsikirjoitus, Stadian esittävän taiteen laitoksen esitys ensi-illassa 20.10. kello 19 Teatterikulmassa, muut esitykset 22.–30.10.
Espoo KUMMITUSKEKKERIT, teatteri Hevosenkengän esitys yli 3-vuotiaille 2.10.–3.11. Espoon Mankkaalla.
Tampere PUTOAVIA ENKELEITÄ, Aila Meriluodosta & Lauri Viidasta kertova näytelmä 3.10.–15.12. kello 19 Tampereen Työväen teatterissa.
VALHEITA & VEDÄTYKSIÄ, teatteri Siperian esitykset 5.10.–11.12. kello 19 Tampereen Komediateatterilla.
LOPPUUN ASTI LYSTIKKÄÄT, Tiina Lymin esikoisohjaus 6.10.–23.11. kello 19.15 Tampereen Työväen teatterin Kellariteatterissa.
Lahti LIKAINEN SUKKA, Merja Revon ohjaama näytelmä työuupumuksesta 3.10.–22.2. kello 19 teatteri Vanhassa Jukossa.
Varkaus FEDJA-SETÄ, KISSA & KOIRA, esitykset 2.10.–27.11. Varkauden teatterissa.
Oulu PUDOTUSPELI, Heta Haanperän ohjaus 5.10.–25.1. kello 19 Oulun kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä.
______________
Kylttyyriä!
NÄYTTELY Muistan painajaismaisen riimityksen äidinkielen oppikirjasta, jossa Eino Leino pohti kulttuurin olemusta: ”Kylttyyri! Kylttyyri! Kylttyyri!” Tuo huuto on Suomessa syyri. Mut mikä se on se kylttyyri? Kas, siinäpä pulma on jyyri”.
Vaikka riimi riivaakin, niin kysymys on edelleen pätevä. Kulttuurilehtiä on väsätty Suomessa yhtä kauan kuin lehtiä ylipäätään. Jossain vaiheessa kulttuurilehdet muodostivat oman osaston. Tosin tämä raja on niin epäselvä, että sitä pitäisi kysyä kultakin kalankääröltä erikseen.
Kylttyyrin arvoitusta voi pohtia sekä kulttuurilehtinäyttelyn että kulttuurilehtien historiasta julkaistun 800-sivuisen kirjan kautta. Puuhamiehenä kummankin takana on ollut filosofi Jarkko S. Tuusvuori.
Tuusvuoren määritelmä kulttuurilehdelle kiteytyy seuraavasti:
”Kulttuurilehdet ovat moniaineksinen joukko laatujulkaisuja, suttuisia toimitteita, lyhyen ja pitkän kaavan painatteita ja epäilyttäviä kustanteita. Niissä käydään kamppailua merkityksistä, tulkitaan informaatiovirtaa ja kokeillaan keskeytyksettä. Kuvitettuna makasiinina, hillittynä tekstivihkona tai vaihtelevamuotoisena verkkovälineenä kulttuurilehti voi olla toisinajattelun tyyssija, omaehtoista toimintaa ja aikalaiskritiikkiä.”
Kimmo Jylhämö
Tuhannet turnajaiset -kulttuurilehtinäyttely 20.10.–7.1. Päivälehden Museossa, Ludviginkatu 2–4, Helsinki, ti–su 11–17.
Jarkko S. Tuusvuori, Kulttuurilehti 1771–2007. SKS 2007. 800 s.
______________
IMPROVISAATIO, TANSSI & TAIKUUS
4.10. HELSINKI MEETING POINT, tanssi- & musiikki-improvisaatioklubi Helsingin KokoTeatterissa kello 19.
11.10. MISSÄ OVAT HOHTIMET? Dotsien Syystrilogian toinen osa Helsingin Vuotalossa kello 18.
14.10. TAIKURI LUTTISEN VALLOITTAVA TAIKASHOW teatteri Vanhassa Jukossa kello 12 & 15.
25.10. HÄPEÄMÄTTÖMÄT: IMPROKLUBI Helsingin KokoTeatterin Bar Kokossa kello 21.
28.10. TANSSIN GAALA, Katja Koukkula & Jussi Väänänen, CityShowdancers-ryhmä & tanssiteatteri Minimin Absolut Finland Oulun kaupunginteatterin suurella näyttämöllä.
Helsinki TAIKURI, Alpo Aaltokoski Companyn teos Helsingin ensi-illassa kello 19 Stoassa, esityksessä myös Trio, muut esitykset 4.–6.10.
Turku PEKINGIN ANKKA & KULLAN KIMALLUS, Lassi Sairelan & Eeva Soinin lastentanssikoreografia tanssiteatteri ERIn Studio ERIssä 3., 4., 10. & 11.10. kello 19, 6., 7., 13. & 14.10. kello 15.
Tampere KOLME PIENTÄ PORSASTA, yli 3-vuotiaille soveltuva tanssiteatteriesitys 2.10. kello 9.15 & 10.45 Mobita/Danscon Hällä-näyttämöllä, muut esitykset 3., 5., 10.–11.10. kello 9.15 & 10.45, 4. & 9.10. kello 10 & 18.30.
PIENIÄ PÄÄOSIA, Jyrki Karttusen koreografia 17.10. kello 19 Mobita/Danscon Hällä-näyttämöllä, muut esitykset 18., 19., 24. & 27.10.
RAJATTU TILA, Samuli Roinisen yhden miehen runo- & tanssiperformanssi 31.10. kello 19 Mobita/Danscon Hällä-näyttämöllä, muut esitykset 2., 9. & 10.11., 9.11. esityksen jälkeen keskustelu puheen kehollisuudesta, vieraana Nätyn lehtori Tiina Syrjä.
FESTARIT
6.10. ROCKTOBER-minifest, pietarilaisen Rock Studia -bändikilpailun voittajat F & Zvezda & kotimaiset yhtyeet Downstairs & Another happy family Helsingin Gloriassa.
Helsinki SALSA DE CUBA, kuubalaisen tanssin festivaali 12.–14.10. Helsingin tanssikoulu Salsa de Cubassa, Vilhovuorenkatu 11 B 4, 4. kerros, tanssikursseja, 13.10. tanssiteatteriesitys Fantacia Cubana Gloriassa, www.salsadecuba.fo.
TANSKALAISEN MUSIIKIN FESTIVAALI NORDSOL, Carion & muita konsertteja 27.–28.10. Ateneum-salissa.
KANTELE 20 + 30, Sibelius-Akatemian Pianomusiikin osaston kanteleluokan 20-vuotisjuhla & Kanteleliiton 30-vuotisjuhla, konsertteja 13.–16.10. Sibelius-Akatemialla, Amos Andersonin taidemuseossa & Pitskun kulttuurikirkossa, Henrikintie 25 A.
Tampere LOST IN MUSIC, Cosmobile, Islaja, Kaisa Vala & Murena 18.–20.10. Tampereen Pakkahuoneella, Klubilla, Telakalla, Yo-talolla, Paapan kapakassa, Infernossa, Hellässä, Ilves Night Clubissa, Sahassa & Komeetassa, www.musiikkimedia.fi.
Turku SOLAR JAZZ, urbaanin rytmimusiikin festivaali 4.–6.10. Klubilla, Jazzklubi Monkissa, Sigyn-salissa & elokuvateatteri Thaliassa.
Päijät-Häme HOLLO & MARTTA, kansantanssin & -musiikin kansainvälinen festivaali 28.10.–4.11. Hollolassa, Lahdessa, Mikkelissä, Hyvinkäällä, Hämeenlinnassa, Heinolassa, Hämeenkoskella & Herralassa, www.hollojamartta.fi.
POP, ROCK, HIPHOP, ELECTRO
2.10. WILEY Helsingin Redrumissa.
3.10. CRUST DIVISION, KORROZAO & SHITSNACKERS Tampereen Vastavirrassa.
4.10. IRINA Tampereen Yo-talolla. MÄKKELÄ’S TRASH LOUNGE, JANNE LAURILA & SHANNON ROWLEY Tampereen Vastavirrassa.
5.10. MORRIGAN, RAZOR OF OCCAM & SOLITAIRE, Hellbangers Tampere Festival IV, Tampereen Yo-talolla. VARJO, SILENE & POLLY CLINIQUE, Katakombi-klubi Tampereen Vastavirrassa.
6.10. APULANTA Turun Kårenilla. CONDEMNED 84, CODE 1, BARKING IRONS & THE SYMPTONS, Oi! And Punk nite! Tampereen Yo-talolla. TAMPERE NO STARS WITH JOEY LUUMÄKI, SANNA & HÄKLI & BLITZKRIEG BOYS, Oldskool vol. 2 Tampereen Vastavirrassa.
9.10. TRACY GANGPUSSY & ROCTUM Tampereen Vastavirrassa.
10.10. LAPINLAHDEN LINNUT Tampereen Yo-talolla. MOHA & KROKO Tampereen Vastavirrassa.
11.10. TRAFFIC ISLAND, JERMAINE & LINES OF LEAVING, RockAppro Tampereen Yo-talolla. TRUCKFIGHTERS & QUESTION Tampereen Vastavirrassa.
12.10. GWEN STEFANI Helsinki-areenalla. DAMN SEAGULLS, LUOJA, BRANDED WOMEN & FUN, Valurautaa – rockia luonnon puolesta Vantaan Vernissassa. LAURILA, VIOLA, TERO-PETRI, I WAS A TEENAGE SATAN WORSHIPPER & dj:t Slim Mike & Ewald, Mambo Nordico 2.007 Tampereen Yo-talolla. DAUNTLESS, FARMAKON, FM2000 & dj Paska Timo Tampereen Vastavirrassa. MONOVISIO Huittisten Seurahuoneella.
13.10. TAINATAR, VIIMA & SCARLET THREAD, Colossus-klubi Helsingin Semifinalissa. LIEKKI & BEAGON Tampereen Yo-talolla. KEUHKOT & RÄTTÖ-LEHTISALO Tampereen Vastavirrassa.
15.10. DISNEY, NO KIDS & FRESH PLASTICS Tampereen Vastavirrassa.
16.10. THE EPIPHENOMENA, RED EYES & THE ORKESTRA, Paatos-klubi Tampereen Yo-talolla.
17.10. MUSE Helsingin Jäähallissa. DESTINATION X, RENDEZ VOUS & SEVEN STAIRS, Pre-halloween rock’n’roll party Tampereen Yo-talolla. PALEFACE Tampereen Vastavirrassa.
18.10. SKYFORGER, KAWIR & SLUGATHOR Tampereen Vastavirrassa.
19.10. EMMI, PINTANDWEFALL & KHATARINA, Ota yö takaisin -klubi Tampereen Vastavirrassa.
20.10. NUMBERS, OBI BLANCHE & Hell’s Kitchen dj:t
Helsingin Semifinalissa. BENJAMIN BAND, KOHU-63, APEENDIX & AKUPUNKTIO Tampereen Vastavirrassa.
21.10. PAUL DI’ANNO & SISTER SHOTGUN Tampereen Vastavirrassa.
23.10. STRANDBERG-THORMAN-OLSSON & SKALLE & SHARON & NUKKEHALLITUS, Fly Rite Festival, Tampere Jazz Happening warm up Tampereen Vastavirrassa.
24.10. PARASITE CITY, BITTERLICKS & MOCKSHOT Tampereen Yo-talolla. GARBAGEMEN, SAD DAYS INDEED, VANHAT HERRAT PLAYS MISFITS & dj Mad Daddy Tampereen Vastavirrassa.
25.10. KIMIK, FLIGHT, DRS & PLACIQ, I-Klubi Tampereen Yo-talolla. GALACTICA & The Second Documentary from Space dokumenttielokuvan ensi-ilta Tampereen Vastavirrassa.
26.10. SURUAIKA & MACHINE PARK Tampereen Yo-talolla. TYKOPAATTI, EDORF, LASSE K, LAISKA LEPPONE & dj Pahe Tampereen Vastavirrassa.
27.10. HEAVEN SHALL BURN & GHOST BRIGADE Helsingin Nosturissa. LEIMARIT, Seta ry:n ilta Tampereen Yo-talolla.
28.10. PAINOSTAVA HILJAISUUS & MITCH Tampereen Vastavirrassa.
29.10. SOILWORK, DARK TRANQUILLITY, CALIBAN & SONIC SYNDICATE Helsingin Nosturissa.
30.10. PHOENIX FOUNDATION & LEMMENPYSSYT, Köyhyys pois! -keikka Tampereen Yo-talolla.
31.10. BRAINEATERS PLAYS MISFITS, SCARECROW & VON AUER, Halloween/Kaamio-klubi Tampereen Vastavirrassa.
1.11. PROFANE OMEN, APRIL & DEFUELD Tampereen Yo-talolla.
2.11. UNIKLUBI Tampereen Yo-talolla.
3.11. BIGPOP, dj:t Sami & Riku, Tampereen Yo-talolla.
JAZZ, BLUES, VIIHDE
2.10. SUN TRIO & dj A. Myllykoski, Teerenpeli Jazz vol. 2 Helsingin Kampin Teerenpelissä.
3.10. DEVIL’S VIOLIN Helsingin Savoy-teatterissa. JOONA TOIVANEN TRIO & dj A. Myllykoski, Teerenpeli Jazz vol. 2 Helsingin Kampin Teerenpelissä.
4.10. KVALDA & dj A. Myllykoski, Teerenpeli Jazz vol. 2 Helsingin Kampin Teerenpelissä.
5.10. TIMO LASSY, Soulpesula dj:t Smoodie & 3rd Cowboy & dj A. Myllykoski, Teerenpeli Jazz vol. 2 Helsingin Kampin Teerenpelissä.
6.10. THE STANCE BROTHERS, dj Eppu & dj A. Myllykoski, Teerenpeli Jazz vol. 2 Helsingin Kampin Teerenpelissä. AGIT PROP Turun Konserttitalossa. KATKENNUT KÖYSI -konsertissa Eino Ojasen sävellyksiä muun muassa Bertolt Brechtin, Aulikki Oksasen & Leif Salménin teksteihin, esiintyjinä: Suvi Halinen, Minja Koski, Emmi Jauhiainen, Esa Parikka, Jussi Sorjanen, Antti Akkanen & Ilmari Myllynen Lahden teatteri Vanhassa Jukossa.
8.10. UTE LEMPER Helsingin Savoy-teatterissa.
9.10. M. A. NUMMINEN & PEDRO HIETANEN, Kielletyt laulut Helsingin Savoy-teatterissa.
11.10. AVIJIT GHOSH, klassisen intialaisen musiikin konsertti Helsingin Kanneltalossa.
17.10. ZULYA KAMALOVA & THE CHILDREN OF THE UNDERGROUND & ENVER IZMAYLOV & ENVER IZMAYLOVA Helsingin Savoy-teatterissa.
25.10. HEIRI KAENZIG – ESA PIETILÄ-TRIO & STADIA BIG BAND & RUOHOLAHTI STRINGS, Arabian yöt XIII Helsingin Stadian Arabia-salissa.
30.10. RITVA SORVALI & VANHA JUKO BAND, Lauluja rakkaudesta Lahden teatteri Vanhassa Jukossa.
KIERTUEET
ANDY EMLER TRIO & ILMILIEKKI QUARTET 3.10. Espoon Sellosalissa, 4.10. Rauman Posellissa, 5.10. Porin Palmgren-konservatoriolla & 6.10. Turun Sigyn-salissa.
THE ARK 29.10. Tampereen Pakkahuoneella, 30.10. Turun Caribiassa, 31.10. Oulun Club Teatriassa, 2.11. Seinäjoen Rytmikorjaamossa & 3.11. Helsingin Apollo Live Clubilla, Mannerheimintie 16.
ISMO ALANKO TEHOLLA 1.11. Savonlinnan Happy Time Baarissa, 2.11. Kuopion Henry’s Pubissa, 3.11. Raahesalissa, 8.11. Kouvolan House of Rockissa, 9.11. Turun VPK-talolla, 10.11. Salon Paradise Gardenissa & 11.11. Helsingin Tavastialla.
KILLSWITCH ENGAGE 11.10. Tampereen Pakkahuonella & 16.10. Helsingin Kaapelitehtaalla.
SAHARA HOTNIGHTS 11.10. Tampereen Klubilla, 12.10. Helsingin Nosturissa & 13.10. Turun Klubilla.
THE SCARAMANGAS 5.10. Kuopion Henry’s Pubissa, 6.10. Jyväskylän Lutakossa, 17.10. Tampereen Klubilla & 18.10. Turun Klubilla.
MUSEOT
Helsinki KANSANARKKITEHTUURIA TURKISTA – itäiseltä Mustanmeren alueelta, valokuvaaja Ali Konyalin kuvia isossa hallissa & ASUMISEN, ELÄMISEN & HILJENTYMISEN PAIKAT pienessä hallissa 11.11. asti Suomen rakennustaiteen museossa, ti–su 10–16, ke 10–20.
VALON PESÄ, Pekka Jylhän teoksia 18.11. asti taidemuseo Meilahdessa, ti–su 11–18.30.
TARINOITA TANSKASTA, tanskalaista taidetta 1800-luvun alkupuolen kultakaudesta aina vuosisadan vaihteeseen 27.1. asti Ateneumissa, ti, pe 9–18, ke–to 9–20, la–su 11–17.
Turku LUOSTARIN HOIDOKKI, Raffaello Gambogin teos ensimmäistä kertaa esillä 13.4. asti Turun taidemuseossa, ti–pe 11–19, la–su 11–17.
Kerava TARINOITA HIEKKALAATIKOLTA, Arto Dahlbon guassimaalauksia 2.–21.10. Keravan taidemuseon galleria Kuppilassa, ti–su 12–18.
Salo ELÄMÄN KARUSELLI, Hakastaron koulun oppilaiden teoksia, ohjaajana yhteisötaiteilija Pia Bartsch, yhteisötaideprojektin näyttely 14.10. asti Salon taidemuseon Veturitallin tornissa, ti–pe 10–18, la 11–17, su 11–18.
GALLERIAT
Helsinki JA FILMNOIRIMPI OLI YÖ… Jemina Staalon digitaalisen grafiikan näyttely 2.–20.10. Vallilan kirjaston Kajava-salissa, ma–to 10–19, pe–la 10–15.
ELÄIMELLISTÄ, Sari Nikolan veistosnäyttely 3.–21.10. galleria Majakassa, ti–pe 12–18, la–su 12–16.
SUBLIME, Marita Liulian teoksia 4.–28.10. galleria Uusitalossa, ti–pe 11–17, la–su 12–16.
KIIRE KOSKETUKSIEN VÄLISSÄ, Laura Kärjen installaatio 6.–27.10. Kanneltalon galleriassa, ma–to 9–20, pe 9–18, la 10–16.
TEIPPITÖITÄ & TEKSTEJÄ, Jenni Ropen näyttely 13.10.–11.11. Napa-tilassa, Eerikinkatu 18, to–la 12–18, su 12–16.
Espoo KATUMAALAUKSIA BERLIINISTÄ, Pekka Hepoluhdan & Heinrich Ilmari Raution maalauksia 10.10.–4.11. galleria Aarnissa, ti, pe–su 11–18, ke–to 11–20.
Tampere OLEN JO MUUTTUNUT SAVEKSI, Jani Kuivajärven teoksia 5.10. asti Ikuisessa galleriassa, ma–pe 12–16.
TOMMI TAIPALEEN & JOHANNA PULKKILAN teoksia 6.–28.10. Pispalan nykytaiteen keskuksessa, Hirvitalossa, ti–su 12–18.
______________
Henrietta 19 vuotta
TAPAHTUMA Toimistossa, täyttäessäni taas kaavaketta, päätän että tämä on viimeinen kerta, tästä on päästävä ylös ja ulos, keinolla millä hyvänsä. Mutta jo heti käytävässä törmään raivostuneisiin miehiin ja rohkeuteni murenee.
Olen väsynyt köyhyyteen, omaan köyhyyteeni, siihen että aina on köyhiä. Olen väsynyt lipittämään varpaita ja sormenpäitä siinä toivossa, että joskus pääsisi lähemmäs persettä ja muka eteenpäin. Olen väsynyt alistumaan, litistämään rahattoman hahmoni näkymättömäksi, ettei kukaan huomaisi, ettei kukaan kysyisi, heti näkisi: siinä menee syrjäytynyt epäonnistunut kansalainen.
Tapaan asemalla vanhan koulukaverin, josta ei ensinäkemältä ole minulle suurtakaan hyötyä. Hänelläkään ei ole rahaa. Hän kuitenkin kysyy, mitä minulle kuuluu, eikä hän tee sitä säälistä.
“Ei opiskelupaikkaa, ei työtä, ei rahaa, ei mitään”, sanon.
“Tarttis varmaan tehdä jotain”, hän sanoo, hän tarkoittaa sen ystävälliseksi tokaisuksi.
“Ei ole enää kovin paljon vaihtoehtoja”, sanon. Hän nyökkää ja kiiruhtaa junaansa.
Torin laidalla kahvilassa näen tuttavan tutkivan muistiinpanoja. Hän nostaa katseen papereista ja huomaa minut, viittilöi kädellään ja menen tervehtimään. Hänen edessään on puoliksi juotu maitokahvi ja croissantin muruja lautasella. Hymyillen juon lopun kahvin, se käy hänelle mainiosti, hänen on lähdettävä vielä yhdelle luennolle.
Kävellessäni lauttarannalle alkaa sataa. Lokit eivät huuda.
On vaikeaa olla ajattelematta, miten suhteetonta kaikki on, tarpeettomuus, minähän menestyin hyvin kouluissa, niissä puhtaissa kiiltäväpulpettisissa huoneissa, joissa opettajat vakuuttivat, että yhteiskunta tarvitsee jokaista joka saa kiitettävän kokeista, että tunnollisuus ja ahkeruus palkitaan. Sillä ei ollut mitään tekemistä todellisuuden kanssa, se oli satuja, ja minä olin hullu kun uskoin niitä.
Villapaita kastuu, siitä tulee raskas, kengät täyttyvät kantapäiden repeämistä ja hiukset liimautuvat päähän. Olen vilustumassa, pitäisi löytää ensi yöksi majapaikka.
Sade ja aaltojen huiput kastelevat kivistä laituria, tupakantumpit ja muut roskat heiluvat meressä edestakaisin, miten vesi ei vieläkään ole noussut ja peittänyt kaupunkia alleen, tuleeko maailmanloppu sittenkin vasta ensi vuosituhannella.
Laura Colliander
Asunnottomien yö 17.10.
______________
VALOKUVAT
Helsinki MARIA GADONNEIX’IN valokuvia 7.10. asti valokuvagalleria Hippolytessä, ti–pe 12–17, la–su 12–16.
MIKKO SINERVON valokuvia 7.10. asti Korjaamon galleriassa, ma–pe 12–18, la–su 12–16.
HARD RAIN, valokuvaaja Mark Edwardsin 50 metrin mittainen juliste, johon on kuvitettu Bob Dylanin Hard Rain -kappale, 14.10. asti Kasvitieteellisessä puutarhassa Kaisaniemessä, joka päivä 9–17.
KUVIA EGYPTISTÄ, Heikki Kettusen valokuvia Kairon keskustan Suttuum-kattoasumisesta, katuelämästä & hammam-kylpylöistä 18.11. asti Sauna Arlan galleriassa, ke–su 14–20.
MOSKOVA, NEUVOSTOLIITTO, Timo Aholan valokuvia & JOTAKIN JÄI, Pekka Suomäen valokuvia 16.10.–2.11. Laterna Magicassa, ma–pe 11–17, la 11–15.
Turku MATKALLA, Pia Mustosen valokuvia Syömishäiriöliitto SYLI ry:n toimistolla Läntinen Pitkäkatu 35, 2 krs 2.10.–14.12. ma–pe kello 10–14.
Espoo NAISIA MAAILMALTA – SISUA SUOMEEN, Sanna Peurakosken valokuvia 11 Suomeen muuttaneesta naisesta & Sanni Sivosen haastattelutekstejä 7.10. asti Helinä Rautavaaran museossa, Tapiolan WeeGee-talossa, ti 11–18, ke–to 11–20, pe–su 11–18.
Voimakalenterissa julkaistaan tietoja tapahtumista, kursseista, teatteri- & tanssiesityksistä, musiikkitapahtumista & näyttelyistä. Seuraava Voima ilmestyy 5.11. ja on jakelussa marraskuun. Tietoja seuraavaan kalenteriin otetaan maanantaihin 22.10. kello 12 asti voima(a)voima.fi. Voima päättää tietojen julkaisusta.
Koonnut: Hannele Huhtala