Kun Voima-lehteä perustettiin 10 vuotta sitten, pontimena oli huoli median tilasta.

Keskittyvä kaupallinen media kävi pudotuspeliään satsaamalla mahdollisimman keskimääräisen yleisön viihdyttämiseen, tuttujen ja helppojen näkökulmien suosimiseen ja sellaiseen objektiivisuuteen, joka jätti vallan perusrakenteet rauhaan.

Puoluepoliittisen median valtionavut näyttivät vahvistuvan sitä mukaa kuin yleisön kiinnostus kyseisiä lehtiä kohtaan laantui.

Moninaisten kulttuuri- ja mielipidelehtien alituinen resurssipula taas teki niiden yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta enemmän välillistä kuin suoraa.

Voimassa ideana oli viedä kulttuuri- ja mielipidelehtien osallisuus, yhteiskuntakriittisyys ja kulttuurinen haastajuus kaupallisuuden värittämän valtajulkisuuden sisälle. Kyse oli siis jonkin sortin vallankaappauksesta.

Voiman työläinä alkuvuosina kannustin itseäni pitämällä kustantajan pöydälläni kolmea kilpailevaa lehteä.

Suomen Kuvalehden kautta korostui kysymys, pitääkö vaikeita asioita kaihtamattoman ajankohtaisasiajournalismin aina olla markkinavaltaa nuoleskelevaa.

1980-luvulle juppimaailmaan jämähtänyt City muistutti, miten tähdellistä oli vihdoin saada kriittinen osallisuus ja kuluttajuus myös valtakulttuurin tuulikaappeihin.

Nyt-liite taas kiteytti sen, mikä menee pieleen, kun maan johtava mediatalo päättää ryhtyä flirttailemaan turvallisen etäisyyden päästä ajan arvovirtauksille.

Mutta mitä medialle on Voiman näkökulmasta tapahtunut 10 vuoden kuluessa?

Kaupallinen media on keskittynyt entisestään. Samoja aineistoja kierrätetään saman konsernin medioista toiseen luomassa valheellista kuvaa monimuotoisuudesta. Kilpailijoita nujerretaan ryöstökalastamalla mainosrahoja merkityksettömillä mediatuotteilla.

Ja syötyään toisiaan vuosikaudet hengiltä, satojen miljoonien vuosivoittojensa keskellä, taantumasta hätääntyneet mediatalot ovat nyt yhdistäneet voimansa Yleisradion alasajoon.

Valtamedian keskimääräinen tapa käsitellä poliittisia kysymyksiä on yhä henkilökeskeisempi ja kansalaisosallistumista kohtaan yhä kyynisempää. Samalla globaalin politiikan yleisarviot ovat entistä enemmän markkinoita ja vallan keskiöitä kumartelevia.

Poliittisen lehdistön tukea puolestaan on alettu siirtää suoraan puolueiden mainostoimistolle. Mielipidelehdet on entiseen tapaan unohdettu omaan luovuusnurkkaansa.

Samaan aikaan koko yhteiskunta on ajautunut entistä markkinaohjautuvampaan ja läpikaupallistuvaan suuntaan. Omasta puolueestani vihreistä on tullut yhä enemmän markkinavoimien sylikoira ja vasemmistosta pihalle sateeseen heitetty mopsi. Ay-liikettäkin kiinnostaa muutoksen sijaan lähinnä kuinka se saisi omat jäsenensä pidettyä veneessä.

Tässä ajassa tarvitaan muutakin kuin puolueiden valtaamista tai ulkoparlamentaarista joukkovoimaa. Riippumaton journalismi on tärkeä työkalu asiantilan vakavuuden havainnointiin. Samalla luova katse kannattaa suunnata myös siihen, mitä kapitalismin keskittymistä haastavien yritysten maailmassa tapahtuu.

Siksi se, mitä kirjoitin ensimmäiseen Voimaan idealistisen kustantajayhtiön asiamiehen roolissa kymmenen vuotta sitten, on edelleen ajankohtaista:

”Keskittyvän maailmatalouden brutaalia välinpitämättömyyttä vastaan kamppaillaan jo nyt yhdistelemällä erilaisia taloudellisia, sosiaalisia ja ekologisia vastavoimia. Ympäristö ja kehitysmaa-aktivistien barrikadilla kohtaavat myös monimuotoisempi yrittäjyys ja kainuulaisten paikallistuottajien traktorit.”

Kirjoittaja on Voima Kustannus Oy:n toimitusjohtaja.

Tuomas Rantanen