Kuvataiteilija Irina Schuvaloffin viisi ajatusta kirjasta Minä, Laura ja Gary Grant.

Kuvataiteilija Irina Schuvaloff lukee J. P. Pulkkisen kirjan Minä, Laura ja Cary Grant ja kirjoittaa teoksesta viisi ajatusta.

1. Kämmenet hikoavat, vatsassa kipristää, oksettaa. Hikikarpalot nousevat otsalle vuoron perään koko kehoa ravistelevien kylmänväristysten kanssa. Onnen tuntemuksista syöksyn hetkessä kauhun kiemuroihin ja pian taas hymyilyttää. Jotain suurta ja peruuttamatonta on tapahtumassa. Olen tekemässä historiaa. Jännitys on ihana tunne.

2. Tyylikkäimmät ja halutuimmat miehet ja naiset pörräävät ympäriinsä. Samppanja kuplii korkeissa laseissa ja korot kopisevat parketilla. Hampaat välkehtivät, sääret ovat toinen toistaan pidempiä ja joka puolella kimmeltää. On tavattava tärkeitä ihmisiä, tulla huomatuksi, jäädä ihmisten mieliin. Mutta sisällä on tyhjyys ja halu juosta pois. Tarve vaihtaa olohousut jalkaan ja käpertyä omalle sohvalle. Laittaa mummon kutomat villasukat jalkaan ja syödä lakritsijäätelöä, ainakin puoli litraa.

3. Legendan kanssa ei voi riidellä, dialogille ei ole sijaa. Myytti on pysähtynyt ja muuttumaton totuus, oma ego ei ole vaarassa. On paljon helpompaa haaveilla tarusankarin elämästä kuin viettää häälomaa. Vastavihitty vaimo on eri mieltä asiasta kuin asiasta ja riita syntyy helposti.

4. Salaisuus on asia, joka on vain harvojen ja valittujen tiedossa. Jos väärä henkilö pääsee jyvälle, alkaa harhautuksen suunnittelu. Mitä voikaan seurata, jos tiedosta tulee julkinen. Kasvothan siinä menettää. Vuoden päivät joutuu sitten odottelemaan, että uusi iho kasvaa tilalle.

5. Kuva artistista on terävä ja selkeä. Hänen ajatuksensa lehtien palstoilla ovat harkittuja ja mielenkiintoisia. Kuka sitten on tuo tahditon ja örveltävä VIP-asiakas? Ehkä hänen identtinen kaksoisveljensä.

Lukija: Irina Schuvaloff

Kirja: J. P. Pulkkinen. Minä, Laura ja Cary Grant. 149 s. Teos 2006.

Voima