Verilöylyjen perilliset

Lukuaika: 3 minuuttia

Verilöylyjen perilliset

Toisaalta: Mahmoud totesi kesken tulkkaamisen: ”Äkkiä minulle tuli mieleen, että me jatkamme tulevaisuudessa sitä samaa kuin meitä edeltäneet sukupolvet. Elämämme kulkee katastrofista toiseen.”

Mahmoud totesi kesken tulkkaamisen: ”Äkkiä minulle tuli mieleen, että me jatkamme tulevaisuudessa sitä samaa kuin meitä edeltäneet sukupolvet. Elämämme kulkee katastrofista toiseen.”

Istuin viime heinäkuussa Beddawin pakolaisleirissä Pohjois-Libanonissa Beit Atfal Assumoud -järjestön (BAS) toimintakeskuksessa. Järjestö tarjoaa psykososiaalisia palveluja Libanonin palestiinalaisyhteisölle ja köyhille libanonilaisille. BAS aloitti toimintansa Tel al-Zaatarin verilöylyn jälkeen. Se ryhtyi huolehtimaan orvoiksi jääneistä lapsista.

Pidin ryhmäistuntoa BAS:n tuhoutuneen Nahr el-Baredin keskuksen henkilökunnalle. Autettaviensa lailla he elivät sulloutuneina nyttemmin Beddawin pakolaisleiriin ja sen lähiympäristöön. Mutta he jatkoivat työtään tukien tuhoutuneen leirinsä asukkaita.

Muutamaa päivää aikaisemmin olin osallistunut Mahmoudin ja Amalin kihlajaistilaisuuteen beddawilaistalon vaatimattomalla kattoterassilla.

Fatah al-Islamin ja Libanonin armeijan joukot jatkoivat toistensa kyräilyä ja tulittamista 15 kilometrin päässä kihlaparin kotileirissä. Sormusten vaihtamisen jälkeen onnittelimme nuoria, söimme leivonnaisia ja poistuimme asuinpaikkoihimme Beddawin pakolaisleirissä. Juhlinta tansseineen sai jäädä näissä oloissa.

Muutama päivä aikaisemmin 13-vuotias Sabrine oli kertonut yhteistyökumppanilleni Nadialle: ”Enoni kertoi äidilleni, että -isäni ruumis on hallituksen sairaalassa. Haluamme mennä tunnistamaan, että se on hänen ruumiinsa. Minä halusin mennä heidän kanssaan ja nähdä isän. Halusin mennä, koska kaipasin häntä. Eilen näin unta, että hän eli. Hän sanoi minulle: ´Sabrine, pidä huolta äidistäsi ja sisaruksistasi äläkä anna kenenkään vahingoittaa sinua tai äitiäsi.´ Haluan vain elää elämääni onnellisena. Tänään muutuin paljon. Olen ollut joka päivä hyvin väsynyt enkä ole halunnut nähdä ketään. Tänään olen hyvin onnellinen, koska näen isäni ennen kuin hänet haudataan.”

Nadia työskentelee hammashoitajana Beddawissa BAS:n hammashoitolassa, mutta alkoi Nahr el-Baredin taistelujen puhjettua kerätä lasten kertomuksia.

Tarinoiden keräämisestä tuli Nadialle hyvin tärkeä. Hän menetti neljävuotiaana isänsä Tel al-Zaatarin pakolaisleirin verilöylyssä vuonna 1976, kun oikeistolaiset maroniittikristityt taistelijat surmasivat siellä noin 3000 palestiinalaista. Etnisen puhdistuksen jälkeen Tel al-Zaatarin pakolaisleiri tuhottiin.

BAS:n työntekijät keräsivät kertomuksia Beddawissa myös vanhuksilta, jotka joutuivat lähtemään pakoon Nahr el-Baredin pommituksia. Heillä aktivoitui selkeitä muistikuvia Nakbasta, katastrofista. Palestiinalaiset käyttävät sanaa kuvaamaan vuotta 1948, jolloin Israelin valtio perustettiin. Se merkitsi lähes miljoonan palestiinalaisen pakkomuuttoa asuinsijoiltaan, siviileihin kohdistettuja verilöylyjä ja satojen palestiinalaiskylien hävittämistä maan tasalle.

Viime vuonna israelilainen historioitsija Ilan Pappe julkaisi kirjan The Ethnic Cleansing of Palestine. Palestiinalaisten Nakbasta hän käyttää nimitystä etninen puhdistus ja sanoo kirjoittaneensa teoksensa syvästi vakuuttuneena siitä, että meidän tulee ymmärtää se rikokseksi ihmisyyttä vastaan.

Vuoden 1948 Nakba on saanut jatkokseen useita verilöylyjä. Syyskuun 16. on kulunut 25 vuotta siitä, kun Israelin armeija päästi oikeistolaiset libanonilaiset taistelujoukot Sabran ja Shatillan pakolaisleireihin.

Libanonilainen politiikan tutkija Bayan Nuwayhed al-Hout päätyi vuonna 2004 julkaisemassaan tutkimuksessa arvioon, että seuranneen verilöylyn uhreja oli vähintään 3500. Enemmistö oli palestiinalaisia. Joukossa oli runsaasti libanonilaisia, mutta myös muita arabeja, jopa bangladeshilaisia.

Israelin tunkeutuminen Libanoniin sekä Sabran ja Shatillan verilöyly vuonna 1982 aiheuttivat Libanonin palestiinalaisyhteisössä vakavan kriisin. Sen vaikutukset olivat erityisen raskaat perheissä, joita oli kohdannut perheenjäsenen kuolema, katoaminen tai vammautuminen.

Kirjassaan Pity the Nation. Lebanon at War Robert Fisk lainaa nimetöntä libanonilaistaistelijaa, joka osallistui Sabran ja Shatillan verilöylyyn. Mies lausui 17.9.1982: ”Raskaana olevat naiset synnyttävät terroristeja; kasvaessaan lapsista tulee terroristeja.”

Kovin vähän ovat Libanonin valtio ja Euroopan tai muun maailman valtiot tehneet tukeakseen palestiinalaissukupolvien kehitystä siihen suuntaan, jonka lapset ymmärtävät oikeaksi ja tavoiteltavaksi.

Viisi vuotta sitten 13-vuotias Karim ja 9-vuotias Marwa kertoivat Beirutissa verilöylyjen perillisten toiveista:

”Olipa kerran iso iso pupu, jolla oli äiti ja isä. Hän rakasti heitä hyvin paljon. Hänellä oli suurensuuri talo. Hänellä oli omat ruokansa. Hän sanoi äidilleen, että haluaa auton. Hän puhui isälleen ja sanoi haluavansa mennä kihloihin. Pupu meni naimisiin toisen kanssa, joka oli nimeltään Mona. Heillä oli ystäviä ja heillä oli lapsia. Lapset kasvoivat suuremmiksi ja heidän talonsa tuli suuremmaksi. Sitten he elivät linnassa. Heillä oli palvelijoita. Heillä oli poika. Hän kasvoi isoksi. Hän sanoi isälleen että halusi auton. Hän halusi mennä kihloihin. He hyväksyivät sen. Hänen nimensä oli Nadine. He menivät naimisiin. He saivat paljon lapsia. Lapset menivät kouluun. He kasvoivat. He menivät yliopistoihin. He viettivät syntymäpäiviä. He rakastivat toisiaan. Hän sai taas lapsia. He kasvoivat suuriksi. He menivät kouluun. He menivät yliopistoihin. Hän kertoi äidilleen että halusi mennä kihloihin. Sen pituinen se.”

Kirjoittaja on psykologi ja psykoterapeutti, joka oli vapaaehtoistyöntekijänä Libanonissa heinä–elokuussa 2007.

Kirsti Palonen

mainos
  • 9.9.2009