Arvostelussa Hugleikur Dagssonin sarjakuva-albumi Perimmäinen pohjola.
Islantilaisen Hugleikur Dagssonin minimalistiset ja absurdin ilkeät tikku-ukkosarjakuvat ovat Suomessakin suosittuja: niitä on käännetty suomeksi peräti viiden osan verran ja myyty lähes 50 000 kappaletta. Itse en ole Saako tälle edes nauraa -sarjaa lukenut, mutta poikaystävä etsiytyy aina sen luo kirjakaupoissa ja hihittelee.
Miehen ensimmäinen albumi taas on valitettavasti lattea. Siinä talouskriisiä taltuttavat poliitikot metsästävät rahapulassaan maan taruolentoja eläintarhaan.
Poukkoillaan kaupungissa, maaseudulla ja avaruudessa, lasten, olentojen ja johtajien maailmassa. Keskusidea on hetken hauska, muttei kanna kokonaisen albumin matkaa. Yksittäisissä kohtauksissa on kyllä toimivan absurdia menoa, ja visuaalisesti Dagsson näyttää osaavansa luoda tunnelmallisia maisemia. Tarina vain jää tylsällä tavalla lapselliseksi.
Suomenkielisessä käännöksessä on oudosti albumiin loppuun sijoitettu islantilaisten kansantaruhahmojen esittelysivu; siitä olisi ollut enemmän hyötyä alussa. Oli hienoinen pettymys tajuta, että tarinan omituisimmat ja nerokkaimmat hahmot eivät olleetkaan Dagssonin keksimiä vaan suoraan islantilaisesta mytologiasta.
Toisaalta ne herättivät kiinnostuksen maan kulttuuriin: kuka tiesi, että pienessä ja siistissä pohjoismaassa verenhimoinen, jättikokoinen Joulukissa syö suihinsa kaikki lapset, joilla ei ole jouluna uusia vaatteita?
Hugleikur Dagsson: Perimmäinen pohjola. Atena Kustannus 2011. 96 s. Kaksi tähteä.
Kati Pietarinen
