Arvostelussa Yakuzi Paton samanniminen levy.

Turkulaisen instrumentaalibändi Yakuzi Paton (yakuzi: poreamme, pato: ankka espanjaksi eli vapaasti suomennettuna kylpy- tai kumiankka) debyyttipitkäsoitolla soivat espanjalaiset flamenco-kitarat, lattari-pandeirorummut, jamaikalaiset rocksteady-rytmit ja Ennio Morriconelta lainassa olevat spagettiwestern-trumpetit. Maailman eri kolkilta haettuja vaikutteita alleviivataan kastanjeteilla, hevosen hirnahduksilla ja pistoolin paukkeella.

Kappaleiden nimet ovat hölmöydessään vastaansanomattomia: Funkvatti, Venkula Mollukka, Panemme Uudestaan. Kuulijaa tämäntyylinen keikkabussihuumori ei naurata, mutta bändillä on varmasti ollut hauskaa.

Yakuzi Pato ei siis ole maailman coolein tai vakavin instrumentaaliyhtye. Ja hyvä niin, debyyttilevyn kokonaisilme on ihastuttavan rento. Biisit rullaavat eteenpäin raukean akustisesti, nokkelat melodia- ja rytmioivallukset pistävät suupielet hymyyn.

Yakuzi Pato soittaa maailmanmusiikkia, mutta kuulostaa siltä, ettei se ole koskaan oikeasti käynyt missään. Eikä sen tarvitsekaan, idea matkustamisesta voi joskus olla hauskempaa kuin itse matka.

Yakuzi Pato: Yakuzi Pato. Taimi Records 2011. Neljä tähteä.

Joose Siira