Venäjä virittää Kiinan mallia?

Lukuaika: 2 minuuttia

Venäjä virittää Kiinan mallia?

Venäläinen intelligentsia on ollut harvinaisen hiljaa maansa kääntymisestä autoritaarisuuteen.

Pietarin Eurooppalainen Yliopisto suljettiin 11. 2. oikeuden määräyksellä paloturvallisuuteen vedoten. Yliopiston mukaan kyseessä oli rangaistus siitä, että yliopisto osallistui EU:n rahoittamaan duuman vaalien tarkkailuun. Tämä oli uusin isku pitkässä sarjassa toimia, joilla Putinin hallinto on pyrkinyt rajoittamaan vapaata ajattelua Venäjällä. Valtamedian haltuunotto ei riitä Kremlille. Kulttuuri- ja akateeminen elämä sekä internet ovat seuraavina vuorossa, kun sensuuri matelee lainavaatteissa.

Kulttuurin painostus on kiristynyt pikkuhiljaa. Vladimir Sorokinin haaste oikeuteen romaanistaan Sininen rasva (1999) vuonna 2002 toimi koekenttänä. Tuolloin Putin-nuoret myös polttivat julkisesti Sorokinin teoksia. Kriittisiä taidenäyttelyjä on häiritty ja kielletty. Syksyllä 2006 Venäjältä pakeni poleemisen teoksen Kirje presidentille (2005) kirjoittaja Mihail Berg. Hän lähti sen jälkeen kun hänen autostaan pettivät jarrut, vaikka auto oli juuri katsastettu.

”Nykyjärjestelmä pakottaa taiteilijat toimimaan omaatuntoaan vastaan ja sopeutumaan valtaapitävien tahtoon”, muotoili Jekaterina Fatjanova, Toinen Venäjä -koalition Krasnojarskin osaston johtaja äskettäin Yarskgrad.ru-nettilehdessä.

Venäläinen intelligentsia on ollut harvinaisen hiljaa maansa kääntymisestä autoritaarisuuteen. Vasili Aksjonov julkaisi yllättäen kriittisen romaanin Harvinaiset maat (2007), jossa hän piirtää kuvan FSB:n rusentamasta oligarkista viitaten Hodorkovskiin. Joulukuisten duuman vaalien jälkeen runoilija Jevgeni Jevtušenko kutsui Putinin hallintoa ”vulgaariksi” ja ihmetteli miksi opposition mielenosoitukset hakattiin maahan. Tässäkö kaikki?

Venäjän PENin yleiskokoukseen osallistuneen Suomen PENin puheenjohtajan Jukka Mallisen mukaan kokouksessa vallitsi ärhäkkä henki. ”Toisinajattelijoiden liike on taas aktivoitumassa. Uskottiin, että demokratia vielä voittaa.” Venäjän PENin julkilausuma varoitti tiedotusvälineiden täydellisestä yksisuuntaistamisesta.

Hallituksen lehti Rossiskaja Gazeta on alkanut julkaista listaa ääriainesten materiaalista. Se perustuu viime kesän lakiin äärimmäisyysliikehdinnästä. Listalla on oikeusistuinten tuomitsemia kirjoja, lehtiä ja DVD-levyjä – valtaosa kielletystä materiaalista liittyy islamiin.

Internetiä käyttää säännöllisesti jo 20 prosenttia venäläisistä, ja luku kasvaa kohisten. Ei siis ihme, että vallanpitäjiä kiinnostaa internetin vielä vapaan tiedonvälityksen suitsiminen. Venäjän federaationeuvosto on hyväksymässä lakia jonka mukaan internetsivuilta vaaditaan samanlainen, monimutkainen rekisteröintimenettely kuin joukkotiedotusvälineiltä.

Lain avulla halutaan väitetysti rajoittaa ”nationalistisen ja ääriliikkeiden propagandan” levittämistä. On myös ehdotettu, että tiedotusvälineet saisivat käyttää lähteinään vain rekisteröityjä nettisivuja. Federaationeuvoston puheenjohta Sergei Mironovin mukaan duuma valmistelee keväällä uusia lakeja internetin kontrollista.

Venäläiset tutkijat ovat viime vuosina vierailleet useasti Kiinassa tutustumassa internetin hallintaan. Venäjällä on pohdittu myös mahdollisuutta pystyttää kansainvälisestä internetistä erillinen verkko, joka toimisi kyrillisillä aakkosilla. Venäjän viranomaisilla olisi parempi mahdollisuus hallita tällaista verkkoa. Kyseisessä mallissa venäläiset pääsisivät kansainväliseen verkkoon vain viranomaisten luovuttaman salasanan avulla, joka mahdollistaisi internetin käytön seurannan.

Vladimir Sorokinin tuorein romaani, satiirinen antiutopia Opritšnikin päivä (2006) tapahtuu vuonna 2028, jolloin äärikansalliset aatteet ovat kyllästäneet Venäjän. ”Suuri muuri” eristää Venäjän muusta maailmasta. Venäjällä vallitsee autoritaarinen ortodoksisuus: kaikki läntinen, liberaali ja maallinen mätä on kielletty. Erityinen kaarti, opritšnikit, hätyyttää, kiduttaa ja silppuaa erimielisiä šaslikiksi.

Alkaa tuntua, että Sorokinin kaunokirjallinen analyysi nyky-Venäjästä ja sen suunnasta on osoittautumassa pelottavan oikeaksi.

Ville Ropponen

  • 9.9.2009