Kirjoittanut Jari Tamminen

Vastakkainasetteluja, kiitos!

Lukuaika: < 1 minuutti

Vastakkainasetteluja, kiitos!

Euroopalla on myös alakulttuuripääkaupunki.

Jos olet nauranut netissä kiertävälle Bongaa Turun mulkut -googlekartalle, tiedät jo, mistä on kyse. Turun kulttuuripääkaupunkihankkeen varjossa lymyilee vastaprojekti.

Turku Euroopan alakulttuuripääkaupunki 2011 -ryhmittymä syntyi neljä vuotta sitten pienenä mediahankkeena. Nyt se on kasvanut satojen ihmisten verkostoksi, joka tarjoaa vaihtoehtoja pompöösille valtavirralle. 

Kulttuuripääkaupungin tuotannoista esimerkiksi Kimmo Pohjosen Haitaripaini haastetaan Aurajoessa tapahtuvalla Viulusoutu-performanssilla. Googlekartta sai inspiraationsa tieteen ja taiteen rajapintaa tutkivasta Bongaa Turun murkut -projektista.

”Vastakkainasettelu on varsin leimallinen projektillemme. Emme siltikään ole kulttuurikaupunkia vastaan, elämme sen rinnalla ja ohella”, kertoo Klaus Maunuksela, jonka vuoro tällä kertaa on toimia anarkistisen kollektiivin tiedottajana.

50 miljoonan euron budjetilla porskuttava virallinen juhlavuosi ei kaikkien mielestä hyödytä paikallista kulttuurikenttää.

”Turun kaupunki tekee jatkuvasti taidevihamieleisä päätöksiä, sulkee kirjastoja ja rajoittaa työtilatarjontaa, vaikka kaupungilla on runsaasti kiinteistöjä tyhjillään.”

Kulttuuripääkaupungin edustajat ehdottivat jo vuonna 2008 yhteistyötä  alakulttuuripääkaupungin väelle. Yhteistyöstä kieltäydyttiin.

Alakulttuuriryhmä toimii spontaanisti, eikä tulevista tapahtumista ole vielä tarkaa kuvaa. Nettisivuilla tiedotetaan tulevista tapahtumista, jahka niitä keksitään. 

Tässä vaiheessa on kuitenkin varmaa, että vuodesta 2007 toteutettu Taideslummi-tapahtuma saa jatkoa.

”Rakennamme dyykatuista rakennusmateriaaleista johonkin näkyvälle paikalle viikon kestävän mielenosoituksen, jossa esitetään taidetta. Vitsi on siinä, ettei laissa ei ole määritelty kuinka kauan mielenosoitus saa kestää, joten ilmoitus poliisille riittää lupaprosessiksi.”

www.turku2011.info

Jari Tamminen