Ennustajaeukko: rahoitusmarkkinoilla lintua ei pidä tutkia kalana.
Matylda Jablonskan Lappeenrannan teknilliseen yliopistoon vuonna 2011 tekemän matematiikan alan väitöskirjan Markkinoiden kuohunta nestefysiikan ilmentymänä päämäärä on jalo. Väitöskirjan tarkoituksena on ennustaa hintojen äärimmäisiä heilahteluja markkinoilla psykologiasta ammennettujen mallien avulla.
Väitöskirjan perusasetelma on tuttu. Matematiikka on epäonnistunut mallintamaan rahoitusmarkkinoiden kehitystä. Syy ei kuitenkaan ole markkinoissa vaan käytetyssä mallissa. Tutkijan mukaan nestefysiikasta poimitut matemaattiset mallit näyttävät kuvaavan melko hyvin sähkömarkkinoiden kehitystä.
Rahoitusmarkkinoiden tutkimukseen taas tarvitaan markkinapsykologian eli Keynesin ”eläimellisten vaistojen” ymmärrystä. Lintua ei pidä tutkia kalana.
Tämä kuulostaa maallikon korviin varsin järkevältä lähestymistavalta. Tutkimus nojaa kuitenkin samoihin lähtökohtiin kuin suurin osa rahoitusmarkkinoiden matemaattisesta tutkimuksesta. Markkinahintojen historiallisen kehityksen tarkastelulla ja erilaisia oletuksia pyörittelemällä pyritään muodostamaan näkemys siitä, miten hinnat kehittyvät tulevaisuudessa. Kyseessä ei siis ole selittävä tutkimus. Eron aiempaan tutkimukseen tekevät vain uuden mallin matemaattinen muoto ja (väitetysti) parempi ymmärrys suurten hintavaihtelujen ottamisesta mukaan malliin.
Tällaisessa tutkimuksessa ei oteta huomioon markkinoiden keskeisimpiä institutionaalisia tekijöitä, kuten sääntelyä, rahajärjestelmää tai kulttuuria. Siinä vain oletetaan joidenkin toimijoiden toimivan tietyillä tavoilla tarkkaan määriteltyjen instituutioiden puitteissa. Ensin mainitut asiat ovat tieteellisessä puheessa niin sanottuja eksogeenisiä eli mallin ulkopuolisia tekijöitä ja jälkimmäiset endogeenisiä eli mallin sisäpuolisia tekijöitä.
Yhteiskunnan tutkimuksessa vahvoihin yksinkertaistuksiin perustuva tutkimus on suunnilleen samaa kuin yrittäisi selittää kahden henkilön välisiä suhteita psykologisesti ottamatta huomioon, että toinen sattuu olemaan organisaatiossa johtaja ja toinen hänen alaisensa. Tai että tutkija tarkastelisi puiden sijaintia täysin ottamatta huomioon, että hän on mennyt metsään tarkastelemaan niitä. Eksogeenisten ja endogeenisten tekijöiden erotteleminen ja tutkijan oma motiivi erotteluun tulee aina perustella huolellisesti.
Jablonska esittää työssään, että epävarmuus pitää ottaa paremmin mukaan malleihin. Epävarmuus ei kuitenkaan koskaan häviä minnekään, vaikka sen ottaisi kuinka hyvin huomioon. Käyttäytymismallit voivat aina muuttua, vaikka niitä kuinka ennakoisi, koska ihmiset voivat yksinkertaisesti päättää toimia yhdessä ”mallia vastaan”.
Mutta myös markkinoiden institutionaalinen rakenne voi muuttua koska tahansa. Itse asiassa markkinat voidaan aina päättää järjestää toisin tai vaikka hajottaa kokonaan. Markkinaheilahteluja ei pystytä koskaan kokonaisvaltaisesti selittämään, ellei instituutioita ja politiikkaa oteta tutkimuksessa huomioon. Jablonska ei tätä tee.
Jos Jablonskan tutkimus ei pysty selittämään markkinoiden muutosta, niin miksi siitä pitäisi sitten olla kiinnostunut? Tutkimushan vaikuttaa varsin viattomalta liike-elämän tarkoituksiin räätälöidyltä työltä ja erinomaiselta käyntikortilta rahoitusmaailmassa.
Viattomuus on kuitenkin kiinni mallin lukijasta.
Taitavaa kuvaajaa voidaan toki pitää asiantuntijana, joka osaa myös selittää muutosta. Mikäli uskomme asiantuntijan malliin perustuen, että hintojen kehitys on kiinni tietystä markkinoiden sisäisestä toiminnasta, unohdamme kokonaan kaikki mallin ulkopuoliset tekijät. Kuten politiikan.
Tämä ei kuitenkaan ole tärkein syy.
Matemaattisten, erityisesti talous-tieteellisten mallien laatimisen on havaittu tutkimuksessa olevan usein luonteeltaan performatiivista. Tällä tarkoitetaan sitä, että todellisuutta kuvaavat mallit päätyvät vähitellen markkinatoimijoiden omaksumiksi toimintatavoiksi.
Monimutkaiset ja vahvasti keskinäisriippuvaiset mallit voivat johtaa ongelmiin, kun niiden keskinäiset suhteet otetaan huomioon nykyaikaisilla pitkälti automatisoiduilla rahoitusmarkkinoilla. Jos tietokoneiden selkeät käskyt ja monimutkaiset matemaattiset algoritmit ovat markkinoiden kova ydin, ei virheiltä voida välttyä.
Esimerkiksi sosiologi Donald MacKenzie kuvasi automaattisen kaupankäynnin ongelmaa toukokuun London Review of Books -lehdessä. Jos kaikki rahoitusmarkkinoiden kaupankäynti perustuu algoritmeille ja millisekuntien mittaiselle automaattiselle kaupankäynnille, voi joidenkin mallien välinen dynamiikka johtaa kansainväliseen markkinaromahdukseen silmänräpäyksessä. Näin oli todella käydä toukokuussa 2010.
Yhteiskunnan matematisoiminen ei siis ole aina erityisen järkevää. Rahoitusmaailman tapauksessa tilanne on varsin vitsikäs, koska sen suurin bisnes on riskienhallinta. Vaikka matemaattinen malli olisi kuinka hyvä, ei se kestä mitään isompia muutoksia yhteiskunnassa.
Markkinoiden monimutkaisuus ja läpinäkyvyyden heikkous tekee tilanteesta edelleen ongelmallisemman. On esimerkiksi täysin mahdollista, että seuraava kansainvälinen finanssikriisi ei synny siitä, että Kreikka jättää velkansa maksamatta.
Syy voi olla yhtä lailla siinä, että Kreikka todella maksaa kaikki velkansa ajallaan. Matematisoitu rahoitusmaailma ei vähennä yhteiskunnan epävarmuutta, vaan ainoastaan puskee sitä korkeammalle tasolle ja lisää sitä. Samalla se antaa poliitikoille hyvän tekosyyn tehdä maailmasta sellaisen, joka vastaa rahoitusmaailman yksinkertaistettuja malleja mahdollisimman hyvin.
Voi siis olla, että tulevaisuudessa Jablonskan käyttämät nestefysiikka ja ”eläimelliset vaistot” todella tulevat ohjaamaan yhteiskuntaa hyötyineen ja ongelmineen aiempaa vahvemmin.
Akateemisten kammioiden asukit jatkavat tilanteen tarkkailua valppaina.
Kirjoittaja tutkii talouden finanssoitumista Helsingin yliopistossa.
Ville-Pekka Sorsa
