Valtio on aina säästänyt: kansalaisten rikosilmoituksia ei tutkita.
Rikokset jäävät tutkimatta, jos poliisin henkilökunta vähenee, varoittaa poliisijohto. Havainto on oikea, mutta ajoitus väärä. Poliisi jätti kansalaisten rikosilmoitukset tutkimatta jo kauan ennen nykyisiä pulapuheita.
Kovin monelle tutut auto-, vene- ja perämoottorivarkaudet ja kesämökkimurrot on pitkään vain kirjattu vakuutusyhtiöitä varten. Veneenomistaja, joka odottaa rikospaikkatutkijoita selvittämään kalliin perämoottorin katoamista, odottaa yleensä turhaan.
Lohduttomat luvut selviävät sisäministeriön teettämästä Poliisibarometrista. Kuusi kertaa toteutettu kyselytutkimus luotaa kansalaisten kokemuksia poliisista. Ensimmäinen julkistettiin 1999, viimeisin keväällä 2010.
Tutkimusten mukaan vuosituhannen vaihteessa 27–31 prosenttia kansalaisten tekemistä rikosilmoituksista johti esitutkintaan. Sitten luku romahti. Vuoden 2010 Poliisibarometrissä se oli enää 18 prosenttia. Kysely tehtiin syksyllä 2009, ja se heijastaa kansalaisten kokemuksia vuosina 2008–2009. Aikana, jolloin poliisi oli saanut lisää virkoja.
Jo alle kolmannes oli huomattavan vähän. Kansalaisten rikosilmoituksista iso osa on varmasti aiheettomia, mutta ei ole uskottavaa, että aiheettomien osuus olisi yli 70 prosenttia. Kun kansalaisten rikosilmoituksista nyt jo 4/5 jätetään sikseen, on oikeusvaltion uskottavuus koetuksella.
Esitutkintalaki (ETL) sallii jättää rikoksen tutkimatta, jos siitä ei ole odotettavissa ankarampaa seurausta kuin sakkoa, jos rikos on ilmeisen vähäinen ja jos asianomistajalla ei ole vaatimuksia. Tämä varmaan vastaa yleistä oikeustajua. Jos pikku jutussa asianomistaja ei vaadi mitään, asialla ei yleensä kannata viranomaisia vaivata.
Myös syyttäjä voi päättää tutkinnanjohtajan esityksestä, ettei esitutkintaa suoriteta vähäiseksi katsotussa tapauksessa, jossa on odotettavissa vain sakkoa, vaikka asianomistajalla on vaatimuksia. Tähän säädökseen turvaudutaan usein sen ongelmallisuudesta huolimatta.
Rikoksesta seuraa yleensä vain sakko. Vuonna 2010 annettiin käräjäoikeuksissa noin 61 000 rikostuomiota, joista 60 prosenttia oli sakkoja. Samana vuonna syyttäjät vahvistivat 211 000 rangaistusmääräystä, sakkoa. Sakkojen osuus rikosseuraamuksista on siten yli 90 prosenttia.
Ilmoitusten jättäminen tutkimatta ”vain sakkoa” -perusteella, vastoin asianomistajan vaatimuksia, on johtanut siihen, että samanlaisesta rikoksesta seuraa toisille tuomio, toisten tekoa ei edes tutkita. Sitä, mitä tutkitaan, ei ratkaise laki vaan mielivalta. Sekään ei sovi oikeusvaltioon.
Tilanne on vielä pahempi, kuin mitä Poliisibarometrin luvuista voisi päätellä. Vaikka rikosilmoitus kirjataan ja siitä muodollisesti tehdään esitutkintaa, tosiasiassa ei yleensä tapahdu mitään, ellei rikos ole jo valmiiksi ratkaistu. Helsingin Sanomien toimittaja Lasse Kerkelä selvitti, kuinka suuri osa eräistä rikoksista selviää silloin, kun epäiltyä ei osata nimetä jo rikosilmoituksessa (”Rikostutkinta luultua kehnompaa”, HS 17.3.2012).
Omaisuusrikoksissa selvitysprosentti oli 12, pahoinpitelyissä 41 ja raiskauksissa vajaat 45, silloin kun uhri ei osannut nimetä tekijää. Jopa henkirikoksista jää joka neljäs selvittämättä, jos tekijä ei ole heti tiedossa.
Tilanteen tekee erityisen epäsuhtaiseksi se, että poliisin itsensä tekemät rikosilmoitukset tutkitaan lähes aina. Esitutkinta käynnistyy poliisin ilmoituksesta joka kerta, vaikka myös poliisin ilmoituksista osa on aiheettomia.. Poliisin ilmoituksista valtaosa koskee vähäisiä tekoja, joissa ei edes ole asianomistajaa.
Asianomistajan puuttuminen ei automaattisesti tee juttua tyhjäksi. Liikennerikoksissa ei useimmiten ole asianomistajaa, mutta silti liikennesakoille on perusteet.
Poliisi on myös sitonut paljon resursseja tutkintaan, jonka hyödyllisyys herättää kysymyksiä.
Esimerkiksi KRP:n rahanpesun selvittelykeskus sai viime vuonna yli 28 000 ilmoitusta epäilyttävistä rahansiirroista. Näistä 2 700 lähetettiin eteenpäin.
”Valtaosa liittyi johonkin jo käynnissä olevaan esitutkintaan. Uusia tutkintoja käynnistettiin ilmoitusten vuoksi muutamia kymmeniä”, kertoo rikostarkastaja Laura Niemi.
Muutama kymmen johti esitutkintaan, ja samaan aikaan selviteltiin 25 000:tä turhaa ilmoitusta.
Laki ei tunne poliisin ilmoitusten etuajo-oikeutta. Päinvastoin, esitutkintalaki korostaa asianomistajan tahdon merkitystä.
Jos kaikkia rikoksia ei ehditä tutkia, oikeusvaltiota tukevaa priorisointia olisi jättää sikseen poliisin omat, vähäpätöisiä tekoja koskevat ilmoitukset, joissa ei ole asianomistajaa. Tällöin kansalaisten rikosilmoituksia voitaisiin tutkia paljon nykyistä enemmän. Tämä vastaa myös lainsäätäjän tahtoa.
_______________
Saako oikeusturvasta säästää?
Viime vuoden päättyessä Suomessa oli yksi poliisi seitsemääsataa kansalaista kohden. Poliisihallituksen mukaan muissa Pohjoismaissa on 510–580, ja Saksassa vain 350 asukasta jokaista poliisia kohden.
Suomi on EU:n harvaanasutuin maa, mikä tekee esimerkiksi hälytystehtävistä työläitä hoitaa. Viime vuonna poliisilta jäi hoitamatta 100 000 hälytystehtävää, kertoo poliisiylijohtaja Mikko Paatero blogissaan.
Poliisin säästötavoitteiden toteuttamiseksi sisäministeri Päivi Räsänen ehdotti juopuneiden säilyttämisen siirtämistä kunnille. Se ei säästä. Kyseessä ovat yhteiskunnan keräämät verovarat, maksoi laskun valtio tai kunta.
Poliisiylijohtaja Mikko Paatero on ehdottanut vartiointiliikkeille sakotusoikeutta pikkurikoksista. Se on askel tielle, jolla Britannian hallitus on jo paljon pitemmällä. Se haluaa yksityistää koko poliisin. Oikeusvaltiossa ei kuitenkaan voi olla yksityispoliiseja.
Esitutkintalain mukaan ”Poliisin […] on toimitettava esitutkinta, kun sille tehdyn ilmoituksen perusteella tai muutoin on syytä epäillä, että rikos on tehty”.
Laissa ei ole lisäystä: ”jos sattuu olemaan rahaa”.
Eduskunnan oikeusasiamies on antanut kunnille useita huomautuksia, kun ne ovat evänneet toimeentulotuen tai muun lakisääteisen edun rahapulaan vedoten. Oikeusasiamies on linjannut, että lain määräämiin tehtäviin on pakko olla rahaa.
Yhtä hyvin voi kysyä, onko valtiolla oikeutta säästää oikeusturvasta. Joka kerta, kun rikos jätetään tutkimatta asiattomin perustein, rikotaan lakia.
Kirjoittaja on vapaa oikeustoimittaja.
Mikko Niskasaari
