Kaksi tarinaa.

Vantaan panda

Viime vuonna setäni jäi työttömäksi Korson maailmankuulusta huvipuistosta Tralalaa-maasta.

Hän esitti pandaa iltavuorossa puolestapäivästä iltakahdeksaan, jonka jälkeen tallusti pandapuku yhä päällään baariin. Tiskillä hän osti kaljan ja nosti naamaria sen verran että sai juotua. Ei hän kenellekään koskaan puhunut eikä ketään häirinnyt. Ei hän ollut sen lajin miehiä.

Sitten huvipuisto purettiin parkkipaikan tieltä. Ymmärtäähän sen, autoja on kaikilla.

Ja kuka nyt huvipuistoon viitsii mennä aikana jolloin kossu maksaa seitsemän euroa?

Setä vaan ei luopunut pandapuvusta enää hetkeksikään. Hän uskoi että huvipuisto palaisi tai joku muu maailman johtavista ilottelukeskuksista kiinnittäisi hänet jakamaan lapsille tikkareita. Korsossakin setä oli jakanut myös kondomeja, koska Vantaa on Vantaa. Tytöt ovat raskaina periaatteessa koko esikoulun, viiltelevät itseään ala-asteen ja pudottavat hampaansa ennen rippikoulua. Aina joku sanoo tuntevansa elävän ja täysissä järjissä olevan kaksikymppisen, mutta puhe on meilläkin vielä ilmaista.

Ensimmäistä kertaa minä huolestuin sedän masennuksesta kun katsottiin mäkihyppyä. Janne Ahosen voittoputki ei tuntunut herättävän hänessä mitään tunteita. 149,5 metriä Obersdorfissa eikä jumalauta käpäläkään värähtänyt. Jo sitä aikaisemmin setä söi ja nukkui pandapuvussa.

Setä halusi olla valmis. Pysyä roolissa. Huvipuisto vailla pandaa saattaisi soittaa minä hetkenä hyvänsä. Hän mumisi pandamaskinsa takaa kuinka hänen jakamansa tikkarit olivat maailman parhaita. Kuinka maailman lapsilla oli nyt ikävää ilman sedän tikkareita. Me lääkitsimme turhautumistamme kääntämällä tv:n äänen täysille.

Koska setä alkoi kusta pukuunsa, ja meilläkin on täällä tietyt rajat, me panimme sedän ulos nukkumaan. Pian setä muutti lähimetsään ja söi juuria ja marjoja. Koska juuret ja marjat maistuvat täälläpäin juuri tasan pakokaasulta, alkoi setä nälissään kerjätä. Minä ja perheeni häpesimme kovasti ja minä kävelin veljeni kanssa metsään etsimään setää. Houkuttelimme sedän esiin sokerilla ja tutulla laululla josta tiesimme sedän pitävän. Viimein setä ilmestyi puiden takaa ja tervehti meitä. Mitäs pojat?

Me otimme esiin setää varten mukaan otetun haulikon ja ammuimme häntä useita kertoja. Setä pakeni verisenä metsään. Äänekäs parkuminen nousi pitkin kuusenrankoja. Etsimme setää leikataksemme häneltä äidillemme korvan, hän oli nimenomaan pyytänyt vasenta korvaa. Mutta kaikki mitä me löysimme oli se pandapuku pelkkänä verisenä reikänä. Sedän päällä on nyt jotain muuta. Minä ja perheeni istumme hiljakseen kotona ja odotamme uuden kauden alkua.

Bring the Bombs Back Home

Yhdysvallat on aloittanut laajat pommitukset Suomessa osana CIA:n uutta ennakoivaa taktiikkaa.

Suomen poliittisen johdon mielestä ei ole syytä tehdä hätiköityjä johtopäätöksiä, yleistyksiä tai ylipäätään mitään ennen seuraavia eduskuntavaaleja. Suurlähettiläs sanoo viihtyvänsä Helsingissä mainiosti ja kehuu luontomme monimuotoisuutta.

Pommituksissa on kuollut useita tuhansia ihmisiä. Tämä luonnollisesti näkyy verokertymässä. Terveysministeri vaatii vajetta peitettäväksi viinan ja tupakanhinnan nostoilla. Arviot siitä, montako ihmistä tämä laki tappaisi voimaantullessaan, ovat ristiriitaisia.

Tampere on amerikkalaisten tiedoissa punaisten hallussa ja siksi massiivisten pommitusten kohde. Kaupunki on raunioina, asukkaat tolaltaan ja Juice hakeutunut töihin. Ohimenevää pommikammoa, toreilla arvellaan. Juicen uskotaan tokenevan vielä tuopin varteen.

Turun kadut vilisevät rottia ja omahyväinen roskasakki terrorisoi Punaisen ristin kuljetuksia. Toistaiseksi Turku on välttynyt pommituksilta, mutta me täällä Vantaalla keräämme adressia että sielläkin räjähtäisi mahdollisimman pian.

Pommitusten vaikutus suomalaiseen elämään on ollut kuitenkin verrattain vähäistä. Tekstiviestejä lähetetään edelleen kolme miljoonaa päivässä eikä yhdessäkään ole mitään asiaa. Alkoholisteja makaa sammuneina rappukäytävissä, yliopistojen opettajienhuoneissa, poliisilaitoksilla putkan oven edessä ja takana. Oksennuksen haju on vallitseva ja samalta lehahtavat omaa spriitään litkivät siivoojat.

Paskat ovat edelleen median housuissa, käsissä ja johtajien tuoleilla. Ihmiset käyvät konetta varten, kehuvat konetta, muistavat koneen syntymäpäivän ja perustavat koneen kanssa onnellisen perheen. Ihminen on edelleen niin out, passe ja so 80’s ettei sitä parit napalmisateet muuta miksikään. Eikä pidäkään muuttaa.

Suomalainen kestää kaiken. Suomalainen syö koiransa, perheensä ja omat kätensä ennen kuin myöntää etteivät rahat riitä ruokaan. Ja on syytäkin. Jos osoitamme heikkoutta maailmalle, saattaa metsäteollisuus menettää piirun miljardeistaan.

Se tietenkin näkyy verokertymässä ja yhteiskunnalta saattavat ehtyä rahat maksaa metsäteollisuuden virheinvestointeja. Jos näin käy, lähtee metsäteollisuus Suomesta ja vie metsät menneessään Kiinaan, jossa tunnetaan ihmisen arvo eikä kukaan lakkoile nanosekunnin vertaa. Metsäteollisuus on julkisesti ilmoittanut tukevansa pommituksia ja Yhdysvallat on luvannut välttää metsäteollisuuden keskitystehtaita ilmaiskuissaan.

Se on jämptiä ja tehokasta bisneskulttuuria, josta me suomalaiset pidämme.

Myös viihde-elämän sydämeen on osunut. Useita Salkkareiden tähtiä on kuollut, mutta roolihahmot jatkavat sarjassa. Unijaksoja on totuttua enemmän raatojen kasvaneen staattisuuden takia. Hengissä säilyneiden vammojen (kuten raajojen puuttumisen) selitykseksi sarjaan on kirjoitettu noiduttu sirkkeli. Sitä esittää odotetun paluun televisioon tekevä Vesa-Matti Loiri. Kritiikit ovat kannustavia, kaikki haluavat uskoa Veskuun. Talonmiehen akasta ei ole jäljellä kuin hiiltyneet nenäkarvat, mutta Ulla se vaan nuuskii. Sweet things never die.

Ravintopuolellakin tapahtuu. Sedun paikoissa saa siiderin pommitusten aikana puoleen hintaan ja se on taatusti samaa esanssitörkyä kuin aina ennenkin. Poket hakkaavat edelleen heti kun lasket tuopin huuliltasi tai irrotat katseesi 15-vuotiaan perseestä.

Ei niin että minä syyllistyisin kumpaankaan, mutta minut hakataan koska silmälasipäisen lyöminen on taas muodissa.

Enkä ihmettele. Olen itsekin telonut pari rillirouskua ja hyvää se tekee. Väkivalta tekee aina hyvää, ei sitä muuten käytettäisi. Suomi on hyvä maa, suomalaiset hyväntekijöitä. Sanakin vastaan, niin pieksän sinusta paskat pellolle. Rillejä eli ei.

Pommituksemme ovat saavuttaneet huomiota myös rapakon toisella rannalla. Suomen pommittaminen nousi Yhdysvaltojen top-500 puheenaiheet listalla sijalle 489, mikä on debyytiksi vahva suoritus. Ei liene yhtään niin kyynistä suomalaista, ettei hän tuntisi sydämessään ylpeyttä tuosta merkkipaalusta pienen mutta sisukkaan kansamme historiassa. Saamme siitä voimaa jaksaa työpäivän kiireitä, joukkoraiskauksia työpaikoilla, ihmisellä syötettyjen ihmisten syömistä työpaikkojen ruokaminuuteilla. Työ antaa meille suomalaisille rytmin, boreen, oikeuden hengittää ja vapauden olla välittämättä hevonhelvettiä siitä mitä joku puita kähmivien kommarihomojen Voima-lehti sivuillensa painaa.

Työmatkalla pommeihin kuolevien suomalaisten viimeinen henkäys on vapautunutta naurua ja viimeinen katse leikkisä, kosmopoliitin flirtti silmänisku. Meidät tiedetään Jenkeissä, ne puhuvat meistä. Siis huhhuh kelatkaa. Jen-keis-sä.

Liittykää ihmeessä joukkoomme Senaatintorille huutamaan lisää pommeja Suomeen.

Tällä kertaa viestimme kuullaan. Meillä kaikilla on mukana Kalevalat ja me revimme ne silpuksi. Säästämme sillä jenkkien merijalkaväen aikaa. Ikävä kyllä kidutuksiin on valtaisan kysynnän vuoksi kuukausien jonot. Täysin booked, pahoittelee Lippupalvelu. Aina voi kysellä peruutuspaikkoja, mutta aika vähän niitä varmaan tulee, tämä on nyt niin in.

Joulupukkikin on liittynyt meihin vaatimaan enemmän pommeja. No itse asiassa se on Sasin Kimmo, mutta hei ei pingoteta. Joulutontut jakavat kilteille lapsille kranaatteja ja tuhmille lapsille pelkkiä sokkia. Tuhmat itkevät, heidän epäonnistuneet vanhempansa itkevät. He riisuvat ylävartalonsa paljaaksi ja anelevat kilttejä ruoskimaan itsestään epäonnistumisen. Ja kyllähän kiltin kädessä ruoska liikkuu.

Illan viiletessä teemme Kalevala-silpusta oikein kunnon rovion, Onnelan poket tyrkkivät liekkeihin kaikki jotka eivät muista Big Brotherin viikkotehtävää. On totta että tämäkin oikeutettu ja ylväs palvelus Suomi-neidolle pienentää verokertymää, mutta ihmisten piittaamattomuuteen on puututtava nyrkeillä eikä karkeilla. Älkää tehkö virhettä tässä, me aiomme metsästää ja rangaista jokaista piittaamatonta ihmistä.

Terveisiä vaan täältä Vantaan Ilolasta koko Suomeen. Pidetään sormet ristissä että sinnekin osuu, missä sitten ikinä olettekin.

Kirjoittaja asuu Vantaalla ja on opiskellut kirjoittamista Oriveden Opistossa. Tekstit ovat kirjoittajan debyyttijulkaisu.

Otto Heinonen