Kirjoittanut susanna kuparinen

Vanki olen maan

Lukuaika: < 1 minuutti

Vanki olen maan

Voimakalenteri: Seuraavat neljä kuukautta elämme pimeässä loskahelvetissä. Joulukuussa 2007 aurinko välkehti Helsingin taivaalla yhteensä 20 tuntia.

VALOKUVA ”Marraskuussa Suomi laitetaan jätesäkkiin”, elokuvaohjaaja Matti Ijäs on tokaissut. Seuraavat neljä kuukautta elämme pimeässä loskahelvetissä. Joulukuussa 2007 aurinko välkehti Helsingin taivaalla yhteensä 20 tuntia.

Kaveri ratkaisi asian omalta kohdaltaan niin, että otti koneen alle ja lensi pariksi kuukaudeksi Intiaan, Keralaan.

Intian eteläisimmässä osavaltiossa on ollut asutusta yhtäjaksoisesti 40 000 vuotta. Paikkallisessa uskonnollisessa rituaalissa käytetään tiettävästi vanhinta ihmisen luomaa kieltä. Se muistuttaa lintujen ääntelyä. Aurinko paistaa siellä kai miljoona tuntia kuukaudessa. Ja Kerala on sosialistinen. Rantahietikossa vaeltelevat ihmiset osaavat siis lähes kaikki lukea ja kirjoittaa ja heidän elintasonsa on muuta Intiaa korkeampi.

Kun huusin kateellista tuskanhuutoa valkoisessa lumisohjossa, kaveri lupasi tuoda tuliaisiksi ”välkkyvän jumalkuvan”. Voi kiitos.

Me loskaan sidotut kohtalotoverit, pimeydessä vaeltavat piruparat, voimme paeta valokuvien reikien kautta toiseen todellisuuteen, nelivärikuvien paratiiseihin – tai luoda sen kotiin, kuten Tiina Riutan valokuvan nainen. Tarvitaan jokin heijastava laite, piirtoheitin vaikka, tai videotykki, rantaleluja, mehua ja mielikuvitusta.

Tiina Riutan Meaning in Life -valokuvasarja on osa menestyksekkäästi Suomea kiertänyttä Backlight 08 -valokuvanäyttelyä. Sen Special Edition -osuudessa voi nähdä Tampereen ammattikorkeakoulun valokuvataiteen opiskelijoiden teoksia. Aiheina muun muassa identiteetit, mediakuvasto, arkkitehtuuri ja ilmastonlämpeneminen.

Special Edition * Backlight 08 Symposium -näyttely 21.12. asti Tampereen TR1:ssä, ti–su 10–18.

Susanna Kuparinen