Poe Liberado ei ymmärrä, miksi poliittiset tilat ovat valkoisten hallussa & miksi ei-valkoinen heitetään homoklubilta ulos.

Valkoisten ei tule koskaan määritellä rasisminvastaisen taistelun sisältöä, mutta he voivat helpottaa sitä olemalla hyviä liittolaisia. Näin määrittelee kanadalainen aktivisti ja performanssitaiteilija Poe Liberado.

Liberado kiertää Eurooppaa pitämässä seminaaria aiheesta How to be a good white ally, miten olla hyvä valkoinen liittolainen. Siis liittolainen poceille, people of color, jonka voisi kääntää värin väeksi.

Liberado käyttää uutta termiä syystä. Nimitystä ’colored’, värillinen, käytettiin Etelä-Afrikan apartheidissa ihmisistä, jotka eivät olleet täysin mustia mutta eivät valkoisiakaan. ’Non-white’, ei-valkoiset, taas asettaa valkoisuuden keskiöön ja tekee muista pelkän poikkeuksen.

Liberado pudottaa valkoisuuden korokkeeltaan ja puhuu – ei kriittisestä valkoisuudesta, critical whiteness, tai valkoisesta häpeästä – vaan värillisten eli poc-ihmisten kokemuksista. Miltä tuntuu liikkua valkoisten maailmassa ikuisena toisena? Miltä tuntuu kantaa harteillaan orjuuden, kolonialismin ja rasismin taakkaa?

Poe Liberadon sukujuuret ovat sekä Intiassa että Hollannissa. ”Olen sekä kolonisoitu että kolonisoija”, hän toteaa. Liberado on myös asunut Torontossa, Amsterdamissa ja Berliinissä ja liikkunut erityisesti vaihtoehtoisissa queerpiireissä. Hän kutsuu viiteryhmäänsä nimellä qpocs: queer people of color.

Liberadon mukaan qpocit eivät tule valkoisten tiloihin, koska ne eivät anna heille mitään. ”Politiikkanne ei anna meille mitään, eikä alakulttuurinne anna meille mitään”, Liberado lataa.

Esimerkiksi Berliinissä squatit ovat täysin valkoisten keskiluokkaisten nuorten hallinnassa. ”Nämä nuoret luopuvat vapaaehtoisesti etuoikeuksistaan, dyykkaavat ja elävät ekologisesti, mutta voivat hädän edessä aina soittaa vanhemmilleen, jotka lähettävät lisää rahaa.”

Suvaitsevaisuudestaan huolimatta tällainen kulttuuri sulkee ulkopuolelleen valtavan määrän ihmisiä.

Taustansa takia Liberado näkee squat-kulttuurin ja dyykkaamisen valkoisten etuoikeuksina. ”Äitini tulee todellisesta köyhyydestä, siis sellaisesta köyhyydestä, jossa hänen sisarensa kuoli köyhyyteen. Hän särkisi sydämensä, jos saisi tietää lapsensa syövän roskiksista kaivettua ruokaa.”

”En voi koskaan dyykata julkisesti, koska minulla on kulttuurini edustamisen taakka. En pääse siitä koskaan eroon”, Liberado jatkaa. ”Valkoiselle punkkariystävälleni likaisena esiintyminen on valinta. Minä en voisi tehdä sitä, koska intialaisia pidetään likaisina.”

”Ymmärrättekö? Köyhyys ei ole meille loma keskiluokkaisuudesta kuten teille. Sen sijaan, että ottaisitte lomaa etuoikeuksistanne, voisitte tehdä niillä jotain.”

Liberado ei myöskään arvosta sitä, miten valkoisuutta paetaan omaksumalla vieraiden kulttuurien tunnuksia.

”Mohawk, irokeesi, ei ole hiustyyli, se on intiaanikansa. Enkä ala edes puhumaan rastoista”, Liberado pyörittää silmiään. Valkoinen kulttuuri on täynnä alkuperäiskulttuurien riistämistä. ”Te teette kulttuureistamme ja kokemuksistamme tuotteita.”

Toisenlainen välineellistämisen muoto löytyy Liberadon mukaan valtavirran politiikasta.

”Värilliset ihmiset eksotisoidaan, heitä tarvitaan ainoastaan oikeuttamaan politiikkanne, koska teillä on mukana myös mustia ihmisiä. Ja te valkoiset jaksatte vaahdota rasismista, ettekä koskaan muista kysyä, miltä se oikeasti tuntuu.”

”Ennen mustat olivat valkoisten orjia, nyt olemme teidän psykologejanne.” Liberado viittaa ikuiseen keskusteluun valkoisesta häpeästä, johon hän aina joutuu valkoisten ihmisten kanssa.

”Minua ei kiinnosta häpeänne. Miksi minun pitäisi voivotella sitä, että teistä on niin kauheaa olla valkoisia? Ettekö tajua kuinka etuoikeutettuja te olette? Deal with it.”

Valkoinen häpeä ei Liberadon mukaan ole tunne vaan reaktio. ”Varsinkin poliittiset toimijat ovat tottuneet näkemään itsensä syrjittyinä ja taistelemaan sitä vastaan. Ja yhtäkkiä olettekin niitä, jotka syrjivät.”

Liberadon mukaan qpocsien liikehdintä kyseenalaistaa sekä valkoisten heterojen että normatiivisten valkoisten homojen politiikan.

”En ole paljonkaan tekemisissä heteroseksuaalisen yhteiskunnan kanssa. Yhteisöni on queer-yhteisö, joka on myös valkoinen yhteisö. Siksi qpocsien liikehdintää tarvitaan.”

Queeryhteisössä suurin ongelma on tällä hetkellä rasistinen ja islamofobinen suuntaus, jota Liberado kutsuu homonationalismiksi. Suuntaus on Liberadon mukaan yhtä kuin valkoiset yläluokkaiset homomiehet, jotka tekevät paljon rahaa ja uskovat liberaaliin valtioon.

”Ihmiset eivät edes usko, että ei-valkoiset ihmiset voisivat olla jotain muuta kuin heteroita. Poc-ihmisiä on heitetty ulos homoklubeilta, koska kukaan ei usko että he voisivat olla queer.”

Liberadon mukaan myös oletus siitä, että people of color -ihmiset olisivat homofobisia, on puhtaasti rasistinen.

Väri vaikuttaa kaikkeen. ”Minun piti mennä Tukholman prideen pitämään työryhmää, mutta kieltäydyin, koska he eivät suostuneet maksamaan minulle työstäni”, Liberado kertoo.

”Nyt kuulin, että heidän pääesiintyjänään oli Dr. Bombay, joka on valkoinen ihminen, joka pukeutuu intialaiseksi ja soittaa teknoa. Motherfucker!”

”Me olemme teidän vitsinne, ja te tuotatte tämän asetelman uudestaan ja uudestaan, koska se on teistä edelleen hauskaa. Miten kaltaiseni ihmiset voisivat kuulua tällaisiin yhteisöihin? Ei mitenkään. Siksi organisoidumme itse.”

”Eikä meistä usein kuulu mitään, koska me emme halua osallistua yhteisöihinne. Usein minulta kysytään, miten värilliset ihmiset saataisiin mukaan valkoisten ryhmiin. Muuttakaa ryhmänne toimintakulttuureja, se on ainut mahdollinen vastaus. Jos politiikkanne kiinnostaa meitä, me tulemme.”

Liberadoa luonnehditaan usein militantiksi, vihaiseksi ja anteeksipyytelemättömäksi. Valkoisten omaan anteeksipyytelyyn Liberado suhtautuu äärimmäiseen epäluuloisesti.

”Mitkä ovat valkoisten antirasistien todelliset tarkoitusperät?” Liberado kysyy.”Heteroita tuskin päästettäisiin pitämään homoseminaareja, mutta kenelläkään ei ole mitään ongelmaa sen kanssa, että valkoihoiset ihmiset johtavat antirasistisia järjestöjä.”

Kriittisenä valkoisuutena tunnettua poliittista virtausta Liberado näyttää pitävän lähinnä valkoisen emansipaation välineenä.

”Berliinissä ja San Fransiscossa valkoiset pitävät valkoisille työpajoja kriittisestä valkoisuudesta ja veloittavat niistä satoja dollareita osallistujalta. Valkoiset odottavat työpajoilta synninpäästöä ja sen jälkeen elämää ilman syyllisyyden taakkaa.”

”Aloitetaan alusta”, Liberado huokaisee. ”Valkoisuus on valta-asetelma, se ei ole ryhmä ihmisiä. Minä olen valkoinen Intiassa mutta musta Euroopassa.”

Tämän vuoksi Liberado ei näe mitään järkeä siinä, että valkoiset eristäytyvät työpajoihinsa käsittelemään valkoisuuttaan.”Valkoinen häpeä vain passivoi ihmisiä. Me tarvitsemme toimintaa ja poliittisia liikkeitä.”

Liberado selittää, että myös hän käyttää valkoisia etuoikeuksia nostaakseen näitä kysymyksiä esille.

”Minulla on hyvä koulutus, en puhu englantia intialaisittain murtaen ja minulla on vihreät silmät ja kohtuullisen vaalea iho. Valkoisia etuoikeuksia kaikki.”

Entä mitkä ovat yleisimmät virheet, mitä valkoiset ihmiset tekevät, kun he järjestäytyvät rasismia vastaan?

”Se, että he olettavat taistelevansa rasismia vastaan”, Liberado vastaa. Liberado haluaa jokaisen tarkastelevan tarkoitusperiään. Sanaa ”antirasismi” ei edes käytetä poc-piireissä.

”Jos heterot tulevat queer-tiloihin, heidän on osattava navigoida näitä tiloja kunnioittavasti. Sama vaatimus voidaan esittää niille ihmisille, joilla on valkoisten etuoikeuksia. Kun astutte poceille kuuluvaan poliittiseen tilaan, kunnioittakaa sitä”, Liberado lisää.

Liberado provosoi tarkoituksella muttei provokaation itsensä vuoksi. ”Konflikti on nostettava esille, jotta voisimme tulla lähemmäksi toisia yhteisöissämme”, Liberado toteaa. ”Haluan, että keskustelemme, tappelemme ja pääsemme eteenpäin näissä kysymyksissä.”

Toistaiseksi tappelun aihetta löytyy kaikkialta ympäristöstä. ”Kaikki tilat joissa liikun ovat valkoisia”, Liberado sanoo. ”Ne eivät ole koskaan neutraaleja, ne ovat valkoisia.”

Akuliina Saarikoski