Unelma luonnollisesta yhteiskunnasta

Lukuaika: 2 minuuttia

Unelma luonnollisesta yhteiskunnasta

Varhainen ekologi William Morris kritisoi teollista elämäntapaa.

Entä jos jyliseviä 1800- ja 1900-lukuja ei olisikaan seurannut suoritussairas it-teknologian 2000-luku? Entä jos olisi tullut luonnonläheisen elintavan ja uuden yhteisöllisyyden aikakausi, jossa hillittömästä kilpailusta on parannuttu? Ei enää tehostamisen orgioita, elinikäistä joustoa, priorisointia, imagokonsultointia ja luonnon raiskaamista, vaan kutsumustyötä, yhteisomistusta ja ympäristön vähäistä rasitusta.

Näin elellään William Morrisin vuonna 1890 kirjoittamassa Huomispäivän uutisten Englannissa.

Poliittisen iltaman jälkeen päähenkilö William Guest uinahtaa 1800-luvulla ja – hups – herää 2000-luvulla, vallankumouksen jälkeen. Työläiset ovat voittaneet sisällissodan bisnes-eliittejä vastaan 1950-luvulla, ja tästä on alkanut kaupunkien ja kylien sulautuminen paimenidylliksi.

Käsityöläistaidot ja älyn kehittäminen ovat arvossaan; elinikä on pidentynyt. Morrisin ”lähimmäiset” pukeutuvat raikkaasti 1300-luvun tyyliin. Asioista päätetään suoran demokratian periaatteella. Työ ja yhteisöelämä tuovat ihmisille nautintoa. Sukupuolet ovat tasa-arvoisia. Vieraantuminen on kadonnut, ihmisten luontosuhde on terve. Guest törmää pariin säröön pastoraalimaisemassa, mutta pääsee onneksi tutustumaan niihin upean neidon seurassa Thamesilla soudellen. Jalavat huojuvat, tuoksut vanamon ja varjot veen.

Kesät eletään metsissä, vapaa rakkaus rönsyilee, modernin ja arkaaisen parhaat puolet samassa tuohuksessa – eikö kuulosta mainiolta?

Morris oli Englannin ensimmäisiä sosialisteja, kirjailija, tekstiilitaiteilija ja arkkitehti. Utopian uusvanhassa kylämiljöössä rakennukset ja ihmisten vaatetus hivelevät, ja arkiesineet on veistetty taidolla. Pilkkakirves heilahtaa, kun kuvataan kuinka Lontoon parlamenttitalosta on tehty lantavarasto. Parlamentarismia Morris kritisoi pontevasti demokratian ohuudesta – tämä on yhä ajankohtaista. Maailmankaupan vinoumia ja globalisaatiota ennakoidaan siten, että tuntuu kuin Morris olisi todella nähnyt 2000-luvulle.

Huomispäivässä vankilat ovat kadonneet, rikoksista ei seuraa rangaistusta. Morrisin mielestä katumus seuraa rikosta väistämättä, yksilö rankaisee itse itseään. Yksityisomistuksen ja hierarkioiden poistuttua rikos on harvinaistunut. Morris pohjaa näkemykselle, että yhteiskuntamalli muovaa ihmisen ominaisuudet.

Morris kirjoitti Huomispäivän osin vastineeksi Edward Bellamyn vuonna 1888 kirjoittamalle industrialistiselle utopialle Vuonna 2000. Vähän myöhemmin ilmestyi ensimmäisenä dystopiana pidetty H. G. Wellsin Kun nukkuja herää (1899).

Morrisin teos on pikemminkin lavastettu essee kuin romaani: juoni, dialogi ja henkilökuvat ovat kankeita. Utopian toteutuskeinojen pohdinta jää vähäiseksi. Ehkä idylli on enemmän keino uneksia ja tehdä ajatuskokeita? Morris kyseenalaistaa sen, että edistys tarkoittaisi vain uusia teknologisia härveleitä. Tärkeämpää on poliittinen ja moraalinen kehitys sekä luonnon elämä. Onko länsimaista kulttuuria riivaava jatkuva muutos ylipäänsä tarpeen?

William Morris: Huomispäivän uutisia. Savukeidas 2008. 356 s.

Ville Ropponen

  • 9.9.2009