Pääkirjoitus: Kun politiikasta on kadonnut särmä ja sisältö, kuulostaa jotensakin kömpelöltä hakea lääkkeeksi erilaisia tiedotuskampanjoita tai internetsovellutuksia.
Helsingin Sanomien kesäkuisessa pääkirjoituksessa vaadittiin kansalaisvaikuttamisen uutta nousua. Jutussa perättiin hallitusohjelman mukaisesti kansalaisten äänestysaktiivisuuden ja kunnallisen demokratian houkuttelevuuden vahvistamista. Syytä huoleen onkin, jos suurin osa kunnanvaltuutetuistakin kokee olevansa todellisen vallankäytön ulkopuolella.
Valtiovallan ja Helsingin Sanomien pyrkimykset tarkoittavat hyvää, mutta niissä huomio keskittyy enemmän politiikasta vieraantumisen oireisiin kuin syihin. Kun politiikasta on kadonnut särmä ja sisältö, kuulostaa jotensakin kömpelöltä hakea lääkkeeksi erilaisia tiedotuskampanjoita tai internetsovellutuksia.
Tosin ilmiö on kansainvälinen, kuten voi havaita esimerkiksi Inka Kaakisen Meksikon presidentinvaaleja avaavasta jutusta sivuilta 21–23.
Politiikan tekemiselle rajoja asettavat globaalit markkinapaineet ja ylikansallinen päätöksenteko. Vaikutusta on myös poliittista julkisuutta isännöivällä medialla. Sen piirissä yleensä valtaa käytetään mieluummin ennakoimalla todennäköistä kehitystä kuin etsimällä sille vaihtoehtoja.
Kyynisyyden tunnustamisen äärirehellisyyttä osoitti Ilta-Sanomat toukokuisessa Töölönlahden asemakaavaprosessia puineessa pääkirjoituksessaan. Sen mukaan on luonnollista, että poliitikot lupaavat ennen vaaleja asioita, joita heidän ei ole tarkoituskaan ajaa. Mutta jos kansalaisille valehtelua pidetään normaalina käytäntönä, eikö silloin ole turha kysyä, miksi edustuksellisen demokratian arvostus on kuopassa?
Tyypillinen virhepäätelmä on ajatella demokratian tarkoittavan vain vaaleilla valittujen päättäjien keskinäistä vääntöä siitä mitkä asiat kulloinkin ovat tärkeitä. Demokratiassa on nimittäin kyse siitäkin, kuinka kansalaisten aloitteellisuus tulee edustuksellisen päätöksenteon puolelta kohdelluksi.
Niin kauan kun konsensusmielisen poliittisen julkisuuden piirissä kohdellaan eri kansalais-aktivismin muotoja tylyn latistavasti, ei myöskään poliittiselle päätöksenteolle synny alhaalta päin painetta. Tyhjän päällä seisova edustuksellinen demokratia typistyy leipäpappien patsasteluksi.
Tuomas Rantanen
