Marke Kalliolan runo

Luin lehteä. Olenkohan minäkin sitä. Kuulostaa juutalaiskysymykseltä. Miten tuosta päästään eroon. Hankala juttu hoitaa. Sivistysvaltiossa. Pohjoismaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa. Kelvottomia jo niin paljon, että ovat tiivistyneet möykyksi. Kiteytyneet kovaksi ytimeksi. Känsäksi toimeliaan yhteiskunnan kämmenessä. Kiusa se on pienikin kiusa. Ja niitä on tulossa koko ajan lisää. Niiden osalta ei ole toivoa paremmasta. Eivät pysty ottamaan elämää omiin käsiinsä ja hoitamaan asioitaan kuntoon. Muitten elättejä ovat. Ja siihen ei ole enää varaa. Kovia päätöksiä on tehtävä.

Kovia päätöksiä on jouduttu jo tekemään kun tuotantoa on siirretty sinne missä on tarkoituksenmukaista tuottaa. Päättäjien on sopeuduttava muutoksiin. Raskaita päätöksiä. Unettomia öitä. Mikä on kun työntekijät eivät ymmärrä että myös heidän on sopeuduttava. Etsittävä uusi alku. Hop hop. Aina löytyy ratkaisu. Kyse on omasta suhtautumisesta. Älä jää uneksimaan. Kukaan ei tule sängyn pohjalta hakemaan. Niin makaa kuin petaa. Kyllä tekevälle aina töitä löytyy. Hop hop.

Onneksi en kuulu joukkoon. Olen rotupuhdas. Minulla on paperit. Minulla on yritys. Minulla on tekemistä. Aika moni niistä ei tuo rahaa. Yritys ei paljon tuota. Mutta onneksi en ole työtön.

Onneksi en ole ylipainoinen. Onneksi en tupakoi enkä käytä alkoholia ylenmäärin. En tule kalliiksi yhteiskunnalle, ainoastaan aviomiehelleni. Voin silti sairastua vakavasti ja kuolla niin hitaasti että kustannuksia ennättää kertyä. Tiedän että voin hetkauttaa kotikuntani talouden päälaelleen.

Erikoissairaanhoidon kustannuksilla. Minustakin on syytä päästä eroon.

Marke Kalliola