Työ tekijäänsä niittää

Lukuaika: < 1 minuutti

Työ tekijäänsä niittää

Voima testaa globalisaatiohallinnan.

Voiman taloustoimitus on pannut merkille, että työstä puhutaan nykyisin paljon. Monia huolettaa työn katoaminen halpatuotantomaihin, erityisesti kun kyseessä ovat hyväpalkkaiset tehdashommat. Tästä syytetään erityisesti globalisaatiota pääoman liikkeiden muodossa, mutta myös ylihalpaa työvoimaa. Samaan aikaan työpaikat muuttuvat epävarmemmiksi ja päätöksenteon prosessit tuntuvat karkaavan entistä kauemmaksi. Mutta mitä pääoman vapaalle liikkeelle voisi tehdä? Tai mitä ay-järjestöt ylipäänsä voivat tehdä?

Järjestäytynyt ay-liike on ryhtynyt töihin ja analysoi työtaistelujen tulevaisuutta globalisaatiohuolta vasten. Mika Helanderin toimittamassa Going Global -teoksessa taustana ovat ay-liikkeen tutut huolet. Kansallinen yhtenäisyys ja kilpailukyky ovat avainasemassa, kun suomalaista duunaria puolustetaan paitsi globalisaatiota, myös työolosuhteita polkevaa ”vierastyökaaderia” vastaan. Uusiksi välineiksi ay-liike on keksinyt globaalimmat toimet, erityisesti kilpailuerojen tasoittamiseksi.

Toiset huomauttavat että työstä ollaan liiankin huolissaan kun pitäisi ehtiä elämäänkin.Vähemmän työvoimaa markkinoille moralistisen työllistämisen muodossa ja mahdollisuus kieltäytyä työstä ovat tällöin tarjottuja ratkaisuja pääoman ylivaltaan. Tätä näkökantaa edustava tietotyön osuuskunta General Intellect julkaisi äskettäin Vasemmisto etsii työtä -pamfletin, jossa työn tulevaisuutta arvioidaan työstä kieltäytymisen kautta. Teoreettista vauhtia on saatu italialaisesta autonomien perinteestä. GI:n mukaan työn luonne on muuttunut pysyvästi kommunikaatioperustaiseksi ja koko elämän alueelle levittyväksi, eikä nostalgia auta nykytyöläistä.

On siis aika taistella työstä vapautumisen puolesta eikä haikailla kekkoslaisen hyvinvointivaltion perään. Tai – toisin ilmaistuna – jatkaa työväenliikkeen pitkää perinnettä työstä vapautumiseksi. Voiman taloustoimitus testasi työväen tulevaisuuden eväät esittämällä Helanderille ja General Intellectille 11 kysymystä työstä ja työtaisteluista. Mitä työ on, minne se menee, ja miksi sitä ylipäänsä pitäisi tehdä?

Lue koko juttu PDF:stä täältä!

General Intellect: Vasemmisto etsii työtä. Like 2008.

Mika Helander: Going Global. Minerva Kustannus 2008. 379 s. 299 s.

Teppo Eskelinen & Otto Bruun

  • 9.9.2009