Teen runoa, kun katson ikkunasta. Asetun mielelläni ikkunan ääreen ja saan katsoa ilmeisen aitoja asioita, kun tapahtuman osallistujat eivät tiedä minun pitävän heitä silmällä.
Voi meitä tehokkuuden maksimoijia! Olemme viisaampia kuin muinaiset hölmöläiset. Osaamme rakentaa talon, joka on pelkkää ikkunaa. Mitä kertoo ajastamme tämä ikkunatalo? Modernista ja trendikkäästä huipputeknologisesta osaamisesta tietenkin, mutta onko siinä myös hieman snobbailua, turhantärkeyttä, puhdasta pinnallisuutta? Mutta mikä on ollessa, kun ratkaisimme hölmöläisten pulman. Vähän on kuin sadussa keisarin uusista vaatteista. Mitä peittää läpinäkyvä vaate? Ikkuna, joka yltää laajalti yli oman tehtävänsä.
Minusta vanhat talot ovat taideteoksia. Niiden rakentajat ovat yhdistäneet useita erilaisia lahjakkuuksiaan ja taitojaan. Ikkunat ovat taidonnäytteitä nekin. Ikkunoissa on kauniit valkeat puitteet, monia pieniä ruutuja ja lasi, jossa näkyy valumia – ihmisen työn jälki. Vaan ilmeisesti ihmisen kauneudentaju muuttuu. Nyt lasitalot herättävät suurta ihastusta. Näköala yli kaupungin kiehtoo. Mutta minulle vain vanha kunnon ikkuna puitteineen kaikkineen on ikkuna oikealla nimellä.
Teen runoa, kun katson ikkunasta. Asetun mielelläni ikkunan ääreen ja saan katsoa ilmeisen aitoja asioita, kun tapahtuman osallistujat eivät tiedä minun pitävän heitä silmällä. Kuitenkaan minulla ei ole todellista tietoa esimerkiksi siitä, mitä he puhuvat tai miten asia jatkuu tai on alkanut. Olen tässä hetkessä, ja näköalani on rajattu. Se on minusta kiehtovaa. Teen havaintoja ja täytän aukot omilla mielikuvillani. Teen esteettä itselleni tarinan ja saan periaatteessa olla tarinani esittäjä, mutta henkilöt ovat aitoja, eläviä ihmisiä. Eihän kenenkään tarvitse sitä tietää, että ihmiset itse antavat aiheet romaaneihin, runoihin ja näytelmiin.
Vierailin kesällä Espanjassa, ja mustalaisten asuma-alueella Sacromontessa, Granadassa, flamencon synnyinseudulla, asuimme vuorenrinteeseen louhitussa luola-asunnossa. Espanjan kovissa helteissä luola-asunto pysyi miellyttävän viileänä. Luola-asunnoissa oli valkoiseksi kalkitut seinät ja tasainen kivilattia. Huoneita oli muutama. Ainoa ikkuna oli samalla seinällä kuin ulko-ovi. Päivällä valoa tuli avoimesta ovesta. Illan pimetessä tarvittiin valoja. Jatkuuko yö, vai oliko aamu? Sitä oli vaikea arvioida aamulla herätessään.
Itse asun maan tasalla alimmassa kerroksessa. Uuteen asuntoon muutettuani olin aluksi iloinen: puutarha tulee sisälle ja yhdistyy ikkunan kautta kokonaisuudeksi. Kun syksy koitti, mieleni muuttui. Ikkunani olikin saanut eri merkityksen, se oli näyteikkuna arkeeni. Toisella puolella istuivat pulloineen eri ikäiset nuoret, joilla oli suora näköyhteys valaistuun huoneistooni. Olin ajoittain peloissani. Erityisesti silloin kun raisu juhliminen ikkunani ulkopuolella jatkui myöhään yöhön. Sittemmin olen hankkinut sälekaihtimet, joiden avulla saan oman rauhan. Samalla menetän näkymän, mutta oli tehtävä valinta.
Mikä on siis ikkunan tarkoitus? Se antaa yhteyden ulkomaailmaan. Se antaa luonnonvaloa, mutta välittää myös tietoa toiseen suuntaan. Lasipalatsissa työskentelevät ovat koko ajan näyttämöllä työssään. He eivät voi saada tuokiota itselleen. Työ on osa itseä. Olisi varmaan stressaavaa olla tietoinen siitä, että olen koko ajan näkyvissä.
Tuomas Alatalo, tuomas.alatalo@kolumbus.fi
