Kirjoittanut Sonja Hyppänen

Tuhat elämääsi

Lukuaika: < 1 minuutti

Tuhat elämääsi

Arvostelussa Jaco van Dormaelin elokuva Mr. Nobody.

Tämän vuoden Rakkautta & anarkiaa -päätöselokuva Mr. Nobody leikkii niinkin pienillä asioilla kuin säie- ja kaaosteorialla, ajan luonteella, rinnakkaisuniversumeilla ja maailmankaikkeuden ”lopullisella kohtalolla”.

Ohjaaja ja käsikirjoittaja Jaco van Dormael on koonnut suurta yleisöä varmasti pohdituttavan kokemuksen. Eurooppalais-kanadalainen yhteistyö on tehty suurella rahalla, ja se myös näkyy positiivisesti.

Vuonna 2092 Nemo Nobody (Jared Leto) on viimeinen vanhuuteen kuoleva ihminen. Elokuva koostuu Nemon eri valinnoista haarautuvien elämien välähdyksistä; siinä on monta elokuvaa ja tarinoita tarinoiden sisällä.

Keskivertoälyä haastava, ajoittain liikaan romanttisuuteen ja ihmissuhdesiirappiin sortuva Mr. Nobody on parhaimmillaan siirtymissä kolmen päätarinansa välillä, niiden rajamailla ja ulkopuolella.

Suurten teemojen tönimisen lisäksi elokuva onnistuu ajoittain osumaan joihinkin yhteiskunnan ja sen asukeille kaupiteltavien unelmaelämien ja tämän hetken kehityskulkujen kipukohtiin.

Jaco van Dormael: Mr. Nobody. Elokuvateattereissa nyt. Neljä tähteä.

Sonja Hyppänen