Kirjoittanut jukka vuorio

Tosimies on totaali

Lukuaika: < 1 minuutti

Tosimies on totaali

Kalenteri: Aseistakieltäytyjäliiton 34-vuotissynttärit Helsingissä. Bändejä, tovereita ja pussikaljaa.

Minä tunnen useita vankilassa istuneita mutta kuitenkin ihan normaalisti elämässä kiinni olevia, ei-syrjäytyneitä nuoria miehiä.

Heistä suurimmalla osalla on lyhyt tukka, he ovat töissä, käyvät punttisalilla ja tykkäävät sotaelokuvista. Kuulostaa melko hienolta, tai ainakin varmaan Matti Vanhasen ja Gustav Hägglundin mielestä. Se, mikä erottaa nämä kaverit muista mattimeikäläisistä, on vankilatuomio aseistakieltäytymisestä.

Eräs tutuistani oli pari kuukautta armeijassa. Ampumisesta hän tavallaan tykkäsi, mutta esimiehet ja varsinkin kuvitellut ”viholliset” ärsyttivät. Kun alikersantti metsässä huusi, että nyt vihollinen hyökkää helikoptereilla, kaverini kävi puun alle selälleen makaamaan ja paukutteli yhdellä kädellä paukkupanoksia kohti taivasta. Kun alikersantti tuli huutamaan miksei alokas tähtää helikoptereita, kaverini kysyi ”Mitä vitun helikoptereita”. Seuraavana päivänä hän jätti intin, kieltäytyi siviilipalveluksesta ja löysi myöhemmin itsensä vankilasta.

Amnesty International luokittelee totaalikieltäytyjät mielipidevangeiksi. Suomi on EU:n ainoa valtio, jossa katsotaan olevan mielipidevankeja.

Aseistakieltäytyjäliiton 34-vuotissynttärit Helsingissä, Pasilan Rauhanasemalla 16.2. kello 19–23. Bändejä, tovereita ja pussikaljaa. Liput 4 euroa.

Jukka Vuorio