Antiikin Kreikassa työ oli ensisijaisesti työtä tuotteen käyttäjää varten. Työn tekijä ei ilmaissut itseään, vaan alistui käyttäjälle.
Antiikin Kreikassa työ oli ensisijaisesti työtä tuotteen käyttäjää varten. Työn tekijä ei ilmaissut itseään, vaan alistui käyttäjälle. Tämä tiesi tuottajaa paremmin, mikä on hyvää tai huonoa. Työ viittasi palvelijuuteen ja orjuuteen. Vapaan toiminnan alueella vain kulutettiin työn tuotteita.
Filosofien Jussi Vähämäen ja Jakke Holvaksen uuden työn pamfletti Odotustila alkaa analyysilla työn käsityksestä antiikissa, mutta sen varsinaisena aiheena on siirtymä teollisesta tietokapitalismiin. Antiikkinen käsitys työstä on kaikkea muuta kuin vanhentunut.
Tietokapitalismissa tieto on talouden tärkein resurssi. Tieto on kuitenkin hankala resurssi, sillä jos sitä halutaan lisätä, on tuotettava uutta tietoa. Radikaalissa mielessä uusi tieto ei voi olla vain vastaus ennalta asetettuihin kysymyksiin tai ongelmiin. Siksi tiedontuotannon olisi oltava tuottajien itsensä kontrolloimaa. Sellainen tuotanto ei kuitenkaan palvelisi kapitalismia resurssina eli välineenä annettuihin päämääriin.
Pamfletissa tämä perustava ristiriita kiteytyy yliopistopolitiikassa. Siinä tiedolle määritellään palvelutehtävä ja vapaan tuotannon alueet eristetään tarkasti valikoituihin huippuyksiköihin.
Yliopistolaissa ja yliopistojen strategioissa yliopistot velvoitetaan käyttämään yritystoiminnan kaltaisia toimintatapoja, tuottamaan yritystoimintaa hyödyttävää tietoa sekä varmistamaan yliopiston ulkopuolinen edustus yliopiston hallituksessa.
Yliopisto alkaa käyttäytyä kuin mikä tahansa pätkätyöläinen, jonka työskentely on sidottu ulkopuolisten tahojen intresseihin. Yliopisto elää ”odotustilassa”, jossa työtä ei tehdä, vaan odotetaan. Odotetaan, että joltain tulee tilaus, joka voidaan toteuttaa. Samalla työtä tehdään niska limassa, että tultaisiin vapaiksi – kuten työleirillä ikään.
Nykyaikainen tiedepolitiikka muistuttaa paljolti antiikin vähemmän innoittavaa ulottuvuutta, sitä, jota ”vapaat miehet” käyttivät hyväkseen.
Jakke Holvas & Jussi Vähämäki: Odotustila. Pamfletti uudesta työstä. Teos 2005. 215 s.
Jukka Peltokoski