Pieni Distomon kylä Kreikassa on haastanut Saksan liittohallituksen oikeuteen toisen maailmansodan aikaisesta verilöylystä.
Pikkuruinen Distomon kylä Kreikassa on Daavidin lailla käynyt Goljatin kimppuun. Kylässä on 2 500 asukasta, joista 295 on kukin haastanut Saksan liittohallituksen oikeuteen.
Syynä ovat toisen maailmansodan tapahtumat 58 vuoden takaa. Kreikka oli saksalaisten miehittämä. Vuoristossa toimivia partisaaneja etsivä SS-sotilaiden komppania pysähtyi Distomoon ja tappoi 214 kyläläistä. Uhreista nuorin oli kaksikuukautinen vauva, iäkkäin 84-vuotias vanhus. Oikeusjutun nostaneet ovat verilöylyssä kuolleiden sukulaisia.
Haaste pantiin vireille Kreikassa vuonna 1995. Ensimmäisessä paikallisen oikeuden päätöksessä joukkomurhan korvauksen summaksi määrättiin 9,4 miljardia drakmaa eli 26,4 miljoo-naa
euroa.
Viime syksynä kreikkalainen osapuoli oli valmistautunut pitämään pakkohuutokaupan. Huutokaupassa olisi myyty korvausvaateen verran Kreikassa olevaa Saksan valtion omaisuutta, koska Saksan liittohallitus kieltäytyi maksamasta korvauksia. Ateenan Goethe-instituutti ja kunnianarvoisa Saksan arkeologinen koulu olivat mennä vasaran alle.
Huutokauppaa ei pidetty, koska päätöksestä puuttui Kreikan oikeusministerin allekirjoitus. Valitus korkeimpaan oikeuteen ei muuttanut asiaa.
Kostas Kotsou, 77, istuu Distomon keskusaukion kahvilassa valtavan plataanipuun alla. ”Kun tappaminen alkoi, olin äitini ja veljeni kanssa työssä maapalallamme. Tulimme kylään, kun verilöyly jo oli käynnissä. Juuri ja juuri ehdimme livahtaa kotiin, mutta minä halusin mennä katsomaan kuinka sisareni perhe voi.”
Kotsou ehti vaihtaa sisarensa miehen Khristoksen kanssa pari sanaa ennen kuin saksalaiset tulivat paikalle. Kotsou piiloutui pihan suureen uuniin.
”Saksalaiset toivat Khristoksen ohitseni ja teurastivat hänet siinä. Menin setäni taloon, ja hänen vaimonsa oli siellä imettämässä lasta. Ja saksalainen tuli ja tappoi äidin, ja lapsi putosi ja hänet muserrettiin sotilassaappaalla.”
”Kun tuli pimeä, mitään ei ollut jäljellä. Lapset, vauvat, naiset, vanhukset, hevoset, kyyhkyset, lampaat, kaikki oli tapettu.”
Anastasios Kokkinis, 74, asuu kylän keskustan tuntumassa samassa talossa kuin 58 vuotta sitten. Peräkammarista avautuu näkymä hyötykasvipuutarhaan. Loukas-poika, 22, kuuntelee isänsä kertomusta tarkasti.
”Kaksi veljeäni oli panttivankien joukossa. Sisareni näki, kun veljemme ammuttiin.”
Kokkinis pelasti talon yläkerrassa piileskelevän äitinsä ja sisarensa purkamalla portaikkoa.
”Seuraavana päivänä ja pitkään sen jälkeen kylä oli kuin vampyyrien maa. Haju oli hirveä, uhreja ei ollut haudattu riittävän syvään.”
”Pakenin äitini kanssa vuorille ja elimme siellä paimenten kanssa kolme kuukautta. Sisaret otettiin Punaisen Ristin huostaan. Myöhemmin elimme kylässä kasvattamalla vihanneksia. Maa on kasteltu äitini kyynelillä.”
Joannis Papathanassiou, 75, asuu kylän keskustassa kirkon vieressä. Hän on kirkkotekstien laulaja, psaltis, mutta nyt jo eläkkeellä.
”Minä olin silloin eräässä talossa, jossa oli noin kymmenen ihmistä. Emme avanneet, kun saksalaiset hakkasivat ovea. He luulivat, että talossa ei ollut ketään. Isoäitini tapettiin toisaalla.”
Papathanassiou muistelee, että edes papin luota turvaa hakeneet naiset eivät pelastuneet.
Hän kertoo, että Distomossa vietetään vuosittaista muistojuhlaa ja paikallista vapaapäivää 10. kesäkuuta.
”Kävelemme kulkueena ylös kukkulalle, jossa on uhrien mausoleumi. Nuoret tytöt lukevat jokaisen uhrin nimen ja notaari vastaa: ’On täällä.’ Mausoleumissa on pieni huone, jonne on koottu omiin lokeroihinsa uhrien luut. Ne kaivettiin esiin 1980-luvun alussa.”
Jannis Basdekis, 75, tuntee tapauksen historian läpikotaisin ja kokosi sen kirjaksi vuonna 1994. Kirjassa on yli 150 uhrin kuvat, muuta kuva-aineistoa ja kirjallisia dokumentteja.
”En ole historioitsija, en kirjoittaja. Verilöylyn jälkeen liityin partisaaneihin. Tämä joukkomurha on poikkeuksellinen siinä mielessä, että saksalaiset menivät talosta taloon ja tappoivat kaikki löytämänsä”, kertoo perheensä menettänyt Basdekis.
”Varsinaiset tekijät välttivät rangaistukset. Nürnbergin oikeudenkäynnissä tehtiin kuitenkin vuonna 1947 Distomon verilöylystä raportti.”
Saksan liittohallitus on väittänyt, että sotakorvausvaatimukset yli 50 vuoden jälkeen ovat menettäneet oikeutuksensa. Lopullisia sotakorvausmaksujen pelisääntöjä varten piti olla olemassa rauhansopimus, jonka allekirjoittajina ovat yhdistyneen Saksan edustajat. Saksat yhdistyivät, mutta sopimus jäi tekemättä.
1960-luvulla Kreikka sai 115 miljoonaa Saksan markkaa sotakorvauksia. Jotkut distomolaiset muistavat saaneensa noin 16 000 drakmaa, nykyvaluutassa 47 euroa.
Distomolaiset ovat päättäneet viedä jutun Strasbourgin ihmisoikeuksien tuomioistuimeen.
Vuokko Rajala
