Voimaa oli ilmeisesti enemmänkin ilmassa vuosituhannen loppuvuosina, koska tämänkin lehden nimeksi annettiin Voima.
Kymmenen vuotta sitten olin ystävieni kanssa kamelisafarilla. Yö vietettiin tähtitaivaan alla hiekkadyynin suojassa. Yö oli kylmä, lämpötila lähenteli jo pakkasta. Nukuimme monen vällyn alla Rajasthanin autiomaassa parinsadan kilometrin päässä Pokhranista, pienestä kyläpahasesta, jossa Intia teki ensimmäisen ydinkokeensa vuonna 1974. Rauhanomaista pommia kutsuttiin ”hymyileväksi Buddhaksi”.
Intian uusimmasta ydinkokeestakaan ei silloin ollut kuin vuosi. Vuonna 1998 pommiprojektin nimi oli ollut shakti, ”voima”. En muista, oliko räjäytys voimakkaampi kuin Hiroshimassa. Riittää, vaikka olisi ollut samankokoinenkin.
Voimaa oli ilmeisesti enemmänkin ilmassa vuosituhannen loppuvuosina, koska tämänkin lehden nimeksi annettiin Voima. Lehti perustettiin kymmenen vuotta sitten. Juhlimme sitä jotenkin ensi numerossa. Jos haluatte antaa Voimalle lahjan, niin tilaus on paras sellainen.
Myös Voimaa on riivannut alusta alkaen kysymys ydinvoimasta, vaikka ei voi ainakaan sanoa, että Voimalla olisi ollut mitään positiivista vaikutusta energiapolitiikkaan. Ehkä asiaa on lähestytty luottaen aivan liikaa hyvään argumentointiin.
Parhaan argumentin ydinvoiman puolesta on esittänyt mielestäni biologi James Lovelock, joka esitti jo 1970-luvulla, että maapalloa pitäisi kohdella itsesäätelevänä kokonaisuutena, johon kuuluu myös ilmakehä. Tätä sanottiin Gaia-hypoteesiksi.
Gaia-hypoteesi otettiin mukaan new age– ja vihreään liikkeeseen niin voimakkaasti, että Lovelock on itse menettänyt täysin hermonsa vihreisiin. Hän syyttää vihreitä muun muassa ydinvoiman vastustamisesta ja hiilihysteriasta. Lovelockin mukaan nimenomaan positiivinen ratkaisu ilmastonmuutokseen on juuri ydinvoima.
Lovelockin mukaan tärkeintä on irtaantua hiilituotannosta, mutta sitäkään ei saa tehdä liian nopeasti, sillä hiilipäästöt ovat muodostaneet ilmakehään kerroksen, joka estää liiallisen auringonlämmön tulemisen maahan. Jos kaikki hiilipäästöt lopetettaisiin, maapallo ylikuumenisi.
Ydinvoimavastustajia on aina ärsyttänyt, mitä tehdä ydinjätteelle. Suomi on ensimmäisenä maana maailmassa tunkemassa ne maan uumeniin.
Lovelockin ratkaisu on omaperäisempi. Ydinjätteet pitäisi dumpata sademetsiin. Vain säteilevät ydinjätteet varmistaisivat, että ihmiset jättäisivät sademetsät rauhaan tuhansiksi vuosiksi. Ehkä Suomessa voisi harkita samaa. Ydinjätteet voisi laittaa aarniometsiin ja luonto saisi kehittyä rauhassa – meiltä ihmisiltä.
Suomessa voisi harkita myös sitä, että ydinvoimapäätöksistä vastaaville rakennettaisiin valtavat 50 metriä korkeat näköispatsaat. Paavo Lipposen, Timo Kallin ja Eija-Riitta Korholan patsaat olisivat todisteena tuleville sukupolville päätöksistä, joiden vaikutus kantaa vuosituhansia. Päättäköön historia, olivatko oikeassa vai väärässä.
Ehkä pessimistisimmän skenaarion ydinvoimasta esittää Risto Isomäki uuden teknotrillerinsä Jumalan pikkusormi sivujuonteessa. Pieni pommi Olkiluodon kyljessä tuottaisi onnettomuuden, joka olisi 10 000 kertaa pahempi Tšernobyl.
”Minä pelkään loppujen lopuksi vielä paljon enemmän tätä mahdollista ydinvoiman uutta tulemista kuin sitä, mitä ilmaston lämpeneminen voi meille tehdä”, Isomäen romaanin päähenkilö sanoo.
Niin minäkin.
Kimmo Jylhämö
