Luoma: 1980-luvulla matkailin muutaman kerran Neuvostoliitossa. Muistelen sitä haikeudella.
1980-luvulla matkailin muutaman kerran Neuvostoliitossa. Muistelen sitä haikeudella. Kaikki oli yksinkertaista, pelkistettyä, ihmisetkin, minäkin, jäi aikaa olla ihminen. Leipää ostaessani myyjä laski helmitaululla. Istuin kesäpäivää Cafe Gogolin terassilla, Voittokadulla. Muutama asiakas ihmetteli leviksiäni ja korvalappustereoitani, tarjosi huikeita summia farkuistani ja stereoistani. En myynyt. En viitsi huijata. Kömpelö lakaisukone lakaisee katua, osa roskista jää katuun, aivan kuin tämä kone olisi suunniteltu vodkan voimalla; kun yhteiskunnassa ei ole mihinkään kiire, tulee rakennettua tällaisia hölmöjä koneita.
Juon kahvia ja toiselta kadulta, Varvaskadulta, kuuluu meteliä. Stalinilla oli yksi ylimääräinen varvas, ylpeili sillä, pimeyden varvas. Mielenosoittajat tulevat Voittokadulle ja lähestyvät Cafe Gogolia. Yhdessä kyltissä luki: Rahaa, ei kapitalismia. Onko se realismia? Niinhän se on että kapitalismi häiritsee rahan hyvää vaikutusta. Nykytutkimuksen mukaan raha tekee onnelliseksi. Siitä tutkimuksesta en tiedä enempää, tarkoittiko se sitä että raha taskussa ja tilillä tekee onnelliseksi, vai käyttämällä sitä tulee hyvälle tuulelle. Varmaan kumpaakin. Kapitalismi kiristää kaikkien hermot äärimmilleen, rahan hyvä vaikutus hukkuu.
Neuvostoliitossa ihmiset ovat levollisempia, raha toimisi täällä niin kuin pitää. Voin kuvitella länsimaisen ostoskorttelin keskelle kaupunkia, lasikatto. Lentokoneella lähestyttäessä se loistaisi keskellä kaupunkia. Sitä voisi pitää temppelinä, ostaminen olisi uskoontuloa. Mietin mitä kyltissä luki. Rahaa, ei kapitalismia. Länsimainen koneisto takaa tilipussit ja ostovoiman. Ihan hyvä idea. Mielenosoittajat menivät ohi. Join kahvin loppuun.
Pauli Luoma
