Ari Wahlsten: Kosteiden mestojen balladi. Gummerrus 2012. 300 s.

Aaron Walden on teatteriympyröissä pyörivä, halvasta viinasta ja irtosuhteista elinvoimansa ammentava vapaa sielu.

Lähtökohdat ovat lupaavat. On aina hienoa lukea henkilöistä, jotka viis veisaavat yleisestä paheksunnasta. Kolmesataa sivua juomisesta ja panemisesta alkaa kuitenkin tylsistyttää ennen puoltaväliä.

Päähenkilöstä ei juurikaan saa otetta. Aaron ei kehity. Hänellä ei ole edes koskaan krapulaa. Vaikeaa sisarussuhdetta sivutaan vain pikaisesti, ja kontrolloiva nainen esiintyy vasta kirjan loppupuolella, kummankaan hahmon tuomatta mitään merkittävää tarinaan.

Kirjan luvut liittyvät toisiinsa vain löyhästi, jos lainkaan. Toisinaan on toki virkistävää kyseenalaistaa klassinen draaman kaari ja kokeilla uusia tapoja rakentaa tarina. Tässä valitettavasti harvat onnistuvat.

Kosteiden mestojen balladi jää Juoppohullun päiväkirjan vaisuksi pikkuveljeksi. Näin hauskasti kirjoittava mies olisi saanut aiheesta irti enemmänkin, mutta hajanainen ja suorastaan tyhjänpäiväinen tarina tekee teoksesta kertakäyttökamaa.

Ari Wahlsten: Kosteiden mestojen balladi. Gummerrus 2012. 300 s. Kaksi tähteä.

Anna Kankaanpää