Joku toimittaja kiitteli, että eläinoikeusliike on aikuistunut. Hän viittasi Oikeutta eläimille -järjestön kampanjaan, jossa kuvattiin toistamiseen sikatilojen tuotanto-oloja. Aikuistuminen tarkoitti, että sisään sikaloihin oli menty vain, jos ovet olivat auki. Mitään ei oltu rikottu.
Joku toimittaja kiitteli, että eläinoikeusliike on aikuistunut. Hän viittasi Oikeutta eläimille -järjestön kampanjaan, jossa kuvattiin toistamiseen sikatilojen tuotanto-oloja. Aikuistuminen tarkoitti, että sisään sikaloihin oli menty vain, jos ovet olivat auki. Mitään ei oltu rikottu.
Mutta onko sittenkään oikein vihjata, että esimerkiksi vuonna 1995 eläinoikeusliike olisi toiminut lapsellisesti, kun kettutytöt tunkeutuivat minkkitarhoille ja päästivät rääkätyt eläimet vapaaksi?Missähän nyt oltaisiin, jos silloin ei olisi rikottu hyviä tapoja ja lakia?
Joskus aikoinaan Imagen omistaja Raoul Grünstein kävi neuvotteluja Voiman ostamisesta. Neuvotteluinto hävisi, kun ilmeni, että Grünstein ei arvostanut Voiman linjaa. Hän olisi halunnut ilmaisjakelulehden alustan tapahtumamarkkinointia varten. Suurin ongelma oli Grünsteinille, että Voima oli ”poliittinen”. Grünstein olisi halunnut ”poliittisen” sijaan ”eettisen” lehden.
Viimeistään silloin opin, että puhe eettisyydestä ja aikuisuudesta on epäilyttävää.
Eläinoikeusliike edelsi 1990-luvulla uusliberalismin ja globalisaation kritiikkiä. Se loi mallin ruohonjuuritason toiminnalle. Liike kysyi, mitä ovat säällisen elämisen perusteet? Ja kuinka vahvasti arvot näkyvät arjessa? Tätä ei tule unohtaa, sillä tuleva vallankumous perustuu edelleen ruohonjuuritason arvomaailmaan ja valintoihin. Systeemi muuttuu ja on muutettava alhaalta ylös.
Vuonna 1999 Seattlessa myrskyn lailla yhdistyneet erilaiset yhden asian liikkeet saivat lähtölaukauksen yhtiövallan, talousjärjestöjen ja valtioiden radikaalista kritiikistä. Oli lupa uskoa parempaan maailmaan.
Vuoden 1999 arvot pätevät vielä nykypäivänä: olimme oikeassa jo silloin.
Tästä hengestä syntyi myös Voima-lehti kymmenen vuotta sitten. Nämä teemat ovat säilyneet lehden sisällössä (ks. s. 28–40). Myös kuluttamisen kautta voimme muuttaa maailmaa. Silti eettinen kuluttaminen ei pelasta meitä. Itse asiassa puhe eettisyydestä tuntuu sisältävän vihjeen, että todellisia muutoksia ei tarvita.
Uskon, että seuraavaa kymmentä vuotta tulee määrittelemään taistelu jokamiehenoikeuksista tai siitä mitä kutsutaan englanniksi termillä commonwealth, yhteisomaisuus. Vuonna 1999 ilmestyi Michael Hardtin ja Antonio Negrin Imperiumi, jonka kritiikki kohdistui valtioihin, yrityksiin ja imperialismin uusiin muotoihin. Kapitalismia on vastustettava sekä paikallisesti että globaalisti. Nyt heiltä on ilmestynyt uusi kirja, nimeltään Commonwealth.
Kaikista epäilystä huolimatta jokamiehenoikeudet ovat harpanneet valtavan hypyn tiedon alueella. Kuka olisi uskonut, että maijameikäläiset haastavat Wikipedialla tietosanakirjojen aatelisen, asiantuntijoiden työstämän Encyclopædia Britannican.
Taistelu jokamiehenoikeuksista ei ole kuitenkaan mikään vähäpätöinen alue: se koskee luontoa, eläimiä, meriä, ilmaa, ilmastoa, puhdasta vettä, mutta yhtä lailla oikeutta vapaaseen tietoon ja ilmaiseen koulutukseen. Ja niin edelleen.
Pyrkimykset yksityistää elämän perusedellytykset on torjuttava yksi kerrallaan.
Kimmo Jylhämö
