”Syvän valtion” edustajia vankilaan Turkissa

Lukuaika: < 1 minuutti

”Syvän valtion” edustajia vankilaan Turkissa

Maailma lyhyesti: Turkista kuuluu hyviä uutisia!

Joulukuun Voima kertoi kahdeksasta turkkilaisesta asevelvollisesta, jotka joutuivat viime syksynä Kurdistanin työväenpuolueen PKK:n sotavangeiksi. Kun PKK vapautti heidät marraskuussa, he joutuivat sotilasvankilaan omassa maassaan.Turkista kuuluu nyt hyviä uutisia: nämä nuorukaiset vapautettiin helmikuun alussa. Oikeudenkäynti, jossa heitä syytetään tottelemattomuudesta, jatkuu kuitenkin keväällä. Sen sijaan kalterien taakse on joutunut santarmien entinen komentaja Veli Kücük. Hänet vangittiin parinkymmenen muun äärioikeistolaisen kanssa epäiltynä Ergenekon-nimisestä salaliitosta. Sen tavoitteena on kaaoksen lietsominen Turkkiin niin, että armeija voisi käyttää järjestyksen palauttamista tekosyynä ja tehdä sotilasvallankaappauksen.Tapaukset ovat näkyvimpiä esimerkkejä valtataistelusta, jota maassa käydään niin sanotun ”Syvän valtion” ja pääministeri Erdoganin johtaman laillisen hallinnon välillä. Nämä ”Syvä valtion” kärsimät tappiot antavat toiveita maan demokratisoitumisesta.

Kristiina Koivunen