Ei tarvitse olla skotlantilainen ymmärtääkseen, millaisen toivonkipinän Skotlannin itsenäistymistä ajava liike on sytyttänyt Britannian poliittiselle kentälle, Donna M. Roberts kirjoittaa kolumnissaan.

Syyskuun 18. päivänä Skotlanti äänestää itsenäisyydestään. Keskustelua käydään myös Skotlannin ulkopuolella, ja walesilaisena olen yksi niistä etelän ihmisistä, jotka ovat kahden vaiheilla, kallistuvatko kyllä- vai ei-kampanjan puolelle.

Juteltuani äskettäin Skotlannin Ylämailla asuvan ystäväni kanssa aloin kääntyä itsenäistymisen kannattajaksi. Niin kiihkeästi hän halusi eroon Westminsterin hienostorunkkareista. Yllätyksekseni huomasin kuitenkin myös lukevani kirjailija J. K. Rowlingin tekstiä, jossa hän vetosi skotteihin, etteivät he tekisi tätä ”historiallisen kohtalokasta virhettä”. Rowling on lahjoittanut miljoona puntaa Skotlannin itsenäistymistä vastustavalle kampanjalle.

Samaistun skotteihin, koska olen itsekin kotoisin maasta, joka on kärsinyt asemastaan englantilaisten luokkavallan alla, turmeltu raskaan teollisuuden tehtailla ja autioitunut työttömyyden vuoksi 1980-luvulla, kun uusliberalistit rynnistivät valtionhallintoon. Ymmärrän, miksi skotit haluavat yhdistää voimansa ilmoittaakseen lontoolaisille: ”Nyt riittää!” Nuo hienostokoulujen kasvatit ovat paljon kiinnostuneempia venäläisoligarkkien voitelusta ja finanssikeskus Lontoon Cityn erityisoikeuksien säilyttämisestä kuin tavallisista ihmisistä.

On vaikea punnita vastakkain historiallisia epäkohtia ja itsenäistymisen realiteetteja. Ystäväni on kertonut, että skotit tuntevat edelleen vihaa 1700-luvulla tapahtuneiden Ylämaan puhdistusten vuoksi. Silloin maanomistajat pakottivat viljelijäyhteisöt luopumaan perinteisestä elämäntavastaan.

Koska vartuin Walesissa, olen myös imenyt itseeni historiallisia aggressioita. Erityisellä lämmöllä ajattelen 1800-luvun Rebecca Riots -kapinaliikettä, jossa Walesin maaseudun miehet kapinoivat mekkoihin ja hilkkoihin pukeutuneina Englannin perimiä veroja vastaan.

Vaikka me keltit olemmekin osa Yhdistynyttä kuningaskuntaa, kannamme yhä mielissämme kaunaa sortajiamme kohtaan. Kuten suomalaisetkin hyvin tietävät, kolonisaatio aiheuttaa sen, että omaa kansallista identiteettiä vaalitaan tarkkaan.

Ei tarvitse olla skotlantilainen ymmärtääkseen, millaisen toivonkipinän Skotlannin itsenäistymistä ajava liike on sytyttänyt Britannian poliittiselle kentälle. Monet englantilaiset ja walesilaiset ajattelevat, että Skotlanti on jättämässä meidät. On kuitenkin jo sinänsä merkittävää, että ihmiset aktivoituvat rakentamaan uudelleen demokraattista järjestelmäänsä.

Miten skotit sitten lopulta äänestävätkin, olen lopulta samaa mieltä kirjailija Irvine Welshin kanssa. Welsh on kirjoittanut, että itsenäistymiskysymyksessä ei ole kyse pelkästään maan itsehallinnosta, vaan ”poliittisen järjestelmän nykyaikaistamisesta, joka toteutetaan osallistavan demokratian palauttamisella”.

Kirjoittaja on Suomessa asuva walesilainen tutkija.

Englannista kääntänyt Veera Nuutinen.

Donna M. Roberts