Lukuaika: < 1 minuutti

sex in the city

Yhteiskuntamme on yliseksualisoitunut ja seksuaalisuus läpikaupallistunut. Ylikiihottunut mediateollisuus kun kaataa mallejaan jo ala-asteikäistenkin päälle.

Yhteiskuntamme on yliseksualisoitunut ja seksuaalisuus läpikaupallistunut. Ei ihme, että lapsi- ja nuorisotutkijat ovat jo pitkään kantaneet huolta siitä, ettei sukupuolisen minuuden omalle rakentamiselle enää löydy kylliksi tilaa. Ylikiihottunut mediateollisuus kun kaataa mallejaan jo ala-asteikäistenkin päälle.

Helpolla eivät pääse aikuisetkaan, kun joka tuutin seksuaalipuheessa keksitään koko ajan uusia tapoja todellisten ja kuviteltujen tabujen murtamiseen. Seksitulva taas luo kysyntää yhä moninaisemmiksi käyville seksin markkinoille. Silti on varottava ylitulkintaa: tuotteistetussakaan seksissä ei ole kyse ainoastaan riistosta, toisaalta hyväksikäytön ja esineellistämisen roolit eivät aina määräydy yksiselitteisesti sukupuolen tai edes ostaja-myyjäasetelman mukaan. Velkakierteeseen puhelinpornoaddiktionsa takia joutunut äijä on seksibisneksen uhri itsekin.

Suhtautui seksuaaliseen ilmaisunvapauteen, aikuisten välisten seksisuhteiden solmimismotiivien sekalaisuuteen tai itsensämyyjien yrittäjäoikeuksiin kuinka liberaalisti tahansa, niin on pakko myöntää, että seksiteollisuuteen ja prostituutioon yhdistyy vakavia ihmisoikeusongelmia. Nämä koskevat selvästi enemmän naisia, pelottavan usein alaikäisiä, ja monasti asetelmaan liittyy räikeää etnistä sortoa.

Siksi Suomessa nyt ehdotettua lakiesitystä seksin ostamisen kriminalisoimiseksi on vaikea vastustaa periaatetasolla. Mutta ennen päätöstä on syytä tarkistaa, missä määrin prostituoitujen, poliisien ja monien Ruotsin kokemuksia tulkitsevien asiantuntijoiden varoituksissa on perää. Mikäli laki ei vähentäisikään suomalaisen seksikaupan vääryyksiä, vaan ainoastaan siirtäisi ne entistä syvemmälle järjestäytyneen rikollisuuden markkina-alueille, muuttuu esityksen moraali vaaralliseksi moralismiksi. Silloin todellisten ongelmien eteen rakennetaan uutta tekopyhyyden palomuuria.

Tuomas Rantanen