Kirjoittanut Hannele Huhtala

Seksihönkäilyä tekoälyn kanssa

Lukuaika: < 1 minuutti

Seksihönkäilyä tekoälyn kanssa

Arvostelussa Spike Jonzen elokuva Her,

Pehmeät, kirkkaat värit ja nykyisen Shanghain pilvenpiirtäjät markkeeravat ulkoista futurismia ohjaajanero Spike Jonzen Los Angelesiin sijoittuvassa uutuuselokuvassa Her.

Siinä kirjeenkirjoittaja (kyllä, tulevaisuudessa meillä ei enää ole aikaa kirjoittaa itse kirjeitä rakkaimmillemme) purkaa avioeroaan rakastumalla tekoälyiseen käyttöjärjestelmään, jonka äänenä kuullaan hekumallinen Scarlett Johansson.

Samat ongelmat toistuvat ihminen–tekoäly-suhteessa kuin aiemmassa ihminen–ihminen-suhteessa: Miten kasvaa parisuhteessa ilman, että kasvaa erilleen tai loukkaa toista? Kuka toinen todella on? Elokuva ei kerro uutta vastausta.

Elokuva tarjoaa Joaquin Phoenixin hämmentyneenä nörttinä, jonkin verran pohdintaa rakkaudesta ja fantastisen tunnelman, jota siivittää Arcade Firen musiikki. Ollaan Spike Jonzen ytimessä: vinksahtaneessa maailmassa, joka muistuttaa todella paljon sitä, jossa jo elämme.

Spike Jonze: Her. Ensi-ilta 7.2. 4 tähteä.

Hannele Huhtala