Kirjoittanut Kimmo Jylhämö

Sarjakuvallista yhteiskuntaa

Lukuaika: < 1 minuutti

Sarjakuvallista yhteiskuntaa

Arvio teoksesta Raivoa ja lamaannusta.

”Politiikka on taas nosteessa, sanovat”, Johanna Rojola kirjoittaa. Hän on Raivoa ja lamaannusta -sarjakuvakokoelman toimittaja. ”Politiikka on liian tärkeää jätettäväksi poliitikoille”, Rojola jatkaa.

Tästä lähtökohdasta on tuskin moni eri mieltä. Tekijöitä on parikymmentä mutta näkökulmia enemmän. Albumi on vasemmistolaisen kulttuurijärjestö Kiilan tekosia.

Kiilan puheenjohtaja Ville Ropponen on iloissaan, että äärivasemmistolainen ”lipunkantajakirjallisuus on takanapäin ja toivottavasti lopullisesti”.

Mutta mitä poliittisuus on, jos se typistyy peloksi valtaa, päätöksentekoa ja virheitä kohtaan?

Sama kysymys herää tätä albumia lukiessa, siinä missä Voima-lehteä toimittaessa. Myös itse sarjakuvat kelaavat samoja aiheita kuin Voimassa. Suuri osa tekijöistäkin on Voiman sivuilta tuttuja.

Vastausta meillä ei ole, mutta arvoitusta yhteiskunnasta on ilo pyöritellä myös sarjakuvaa lukiessa. (KJ)

Johanna Rojola (toim.): Raivoa ja lamaannusta. Teos 2010. 128 s. Viisi tähteä.

Kimmo Jylhämö