Sosiaalisen median aika poikkeaa vanhasta valistuksesta, joka vaati kuivasti ja epäseksikkäästi käyttämään järkeä itse, Kimmo Jylhämö kirjoittaa pääkirjoituksessaan.
Keväällä 1996 sain valmiiksi filosofian graduni, jossa käsittelin totuuden, taiteen ja sitoutumisen teemoja. Työmarkkinat eivät varsinaisesti pursunneet tarjouksia minulle. Olin jäämässä kesäksi työttömäksi, kun puhelin soi.
”Terve Kimmo”, sanoi lukiokaverini. Hän oli lukioaikoina ollut hiljainen, mutta nyt hän puhui itsevarmasti ja kehui minua sumeilematta. Olin otettu.
Lukiokaverini kertoi, että hän haluaisi tehdä minulle ehdotuksen. Hän paljastaisi sen kuitenkin vasta toimistollaan, joka sijaitsi Tampereen keskustan parhaalla paikalla. Menin tapaamiseen uteliaana.
Lukiokaverini oli kuin eri mies. Hän näytti ja kuulosti Jari Sarasvuolta. Hän pyysi minua mukaan tekemään verkostomarkkinointia firmaan, jonka kouluttajana Sarasvuo toimi.
Sain eteeni kyseisen Golden Products -yrityksen myyntiohjeiston. Luin ohjeet ja tyrmistyin, että koko puhelinkeskustelumme oli laadittu samaisen ohjeiston mukaan.
Keskustelun jokainen repliikki ja kehun paikka oli määritelty etukäteen. Niinhän se menee: on vaikea kieltäytyä kehuista, mairittelevista sanoista ja lopulta ostamisesta, jos kehuja on ystävä, joka myy kehujen lomassa saippuan ja sanoo, että tällä minäkin pesen.
En lähtenyt hommiin, mutta näin tulevaisuuteen. Verkostomarkkinointi oli pelkkää sosiaalisen median kuivaharjoittelua. Kun pistetään persoona peliin, voidaan myydä mitä vaan.
”Parveilu, vilinä, kuhina, hyörinä ja pörinä. Ketjuunmeno! Hurjastelu. Rellestys. Haaveilu! kuljeksija; maailmalla hulmuaja; levoton liikkuja (epävakainen) ihailija; nautiskelija; hyväinpäivänpitäjä”, kirjoittaa runoilija Henriikka Tavi teoksessaan Sanakirja.
Nämä keväiset sanat kuvaavat hyvin sosiaalisen median aikaa. Se poikkeaa vanhasta valistuksesta, joka vaati kuivakkaasti ja epäseksikkäästi käyttämään järkeä itse.
Some-aikaan kuuluu innovoiva reagointi ja kommentoiva parvikäyttäytyminen. Parvi voi löytää hyviä toimintatapoja, mutta ei välttämättä järkeä.
”Harmittaa tämä suomalainen radikaaliälymystö: näen kovasti vaivaa saadakseni valiokuntien kutsulistalle myös toisin ajattelevia asiantuntijoita yliopistolta ja kansalaisjärjestöistä. Toistuvasti käy kuitenkin niin, että nämä kieltäytyvät tulemasta, vedoten kiireeseen tms. Ihan turha sitten valittaa politiikan yksiäänisyyttä”, valittaa kansanedustaja Anna Kontula Facebook-päivityksessään.
Liian usein radikaaliälymystö ajattelee samoin kuin saarnaaja Jari Sarasvuo, joka ei usko, että edustuksellinen demokratia voi toimia (s. 22). Radikaaliälymystö ei ole välttämättä hyvässä seurassa. Sarasvuo on oman elämänsä verkostomarkkinoitsija, joka myy sitä, mikä kulloinkin käy kaupaksi.
Siksi on virkistävää lukea vastapainoksi Lauri Holapan ja Jussi Ahokkaan kirkasta ajattelua (s. 26). Se on parviajattelusta mahdollisimman kaukana: se ei alistu keskinäiselle saippuakaupustelulle vaan vetoaa puhtaaseen järkeen.
Kimmo Jylhämö
