Kuvakuva: Valokuvanäyttely rintasyöpään sairastuneista naisista Helsingin Laterna Magicassa.
Alussa oli selvää vain valokuvanäyttelyni nimi: Saa katsoa. Kuvatessani selveni myös näyttelyn luonne. Se on puoliksi valokuvaa, puoliksi tunnetta.
Sain kuvattavakseni 12 eri-ikäistä rintasyöpään sairastunutta naista. Ketään heistä en tuntenut ennalta. Suurin osa kuvattavista tuli mukaan kuultuaan projektistani rintasyöpäyhdistyksen kautta. Voin vain ihailla näiden naisten rohkeutta tulla kuvatuksi sekä antautua näyttämään ja tekemään omaa kuvaansa.
Kaikki 12 naista kertoivat minulle oman tarinansa ennen kuvauksen aloittamista. Kertomuksissa tuli esille jokaisen halu elää TÄSSÄ ja NYT, ei enää sit kun -elämää. Minulle ehkä suurin ajattelemisen aihetta antava lause oli ”En haluaisi vaihtaa tätä elämää enää siihen elämään, jota elin ennen sairastumistani”.
Jäin miettimään, näin paljonko ihmiseltä vaaditaan, että uskaltaa elää itsensä näköistä elämää. Uskallanko minä ja uskallatko sinä katsojana katsoa valokuvaa kuin peiliä joka heijastaa todellisuuden arvaamattomat kasvot tässä ja nyt.
Entä nämä rohkeat naiset, olisivatko he uskaltaneet tulla kuvatuiksi omana itsenään, haavansa näyttäen, jos haava olisi jäänyt vain ihon päälle?
Kaksitoista naista – kaksitoista kuvaa rintasyöpään sairastuneista naisista Helsingin Laterna Magican uudessa galleriassa, Rauhankatu 7, 23.1. – 9.2.2008 ma-pe 11-17 la 11-15, su 12–15, www.laterna.net.
Leena Louhivaara