Runoilijat & sarjakuvataitelijat löysivät toisensa. Syntyi albumillinen rouheaa & punkahtavan räkäistä taidetta.
Tuoreessa Tappajamummo ja muita runosarjakuvia -albumissa kahdeksan sarjakuvataiteilijaa tulkitsee kahdeksan 2000-luvun runoa, kukin omalla tyylillään.
Runoissa ja kuvissa tapellaan mummoa vastaan bussipysäkillä, eletään aikaa Elviksen kuoleman jälkeen, ostetaan ikkunaheloja Ideaparkista ja inhotaan muumeja. Luonnollisesti myös ahdistutaan elämästä ja rakkaudesta sekä työkkärin urasuunnittelukurssista.
Osa albumin sarjakuvista mukailee tiiviisti alkuperäistä runoa, osassa runoja sovitetaan luovasti.
Tappajamummon toimittanut sarjakuvataiteilija Solja Järvenpää on ylpeä albumista. Ei ihme, sillä Uudenmaan taidetoimikunnan ja Taiteen edistämiskeskuksen sarjakuvataiteen läänintaiteilijana hän tahtoo yhdistää taiteenaloja.
”Sarjakuva sopeutuu hyvin erilaisiin käyttötarkoituksiin ja sitä on helppo käyttää myös ilmaisun tehokeinona”, Järvenpää kuvailee.
”Toivon, että albumi inspiroisi muitakin kokeilemaan, miten sarjakuvat voivat tukea ilmaisua esimerkiksi musiikissa ja näyttämötaiteessa.”
Tappajamummon idea syntyi Lahden ensimmäisillä kirjamessuilla viitisen vuotta sitten.
”Tutustuin runoilijoihin, jotka olivat hyvin samanhenkisiä kuin osa meistä sarjakuvapiirtäjistä. Sarjakuvaihmisillä ja runoilijoilla synkkasi heti”, Järvenpää kertoo.
Seuraavan vuoden messuilla idea kehittyi ja syntyi ensimmäinen versio albumin Tappajamummo-runosarjakuvasta – livenä esiintymislavalla.
Järvenpää sai toteuttaa albumin vapaasti, mieltymystensä mukaan. Mukaan valikoitui rokkaavia ja raisuja tekijöitä.
”Toivon, että miesten olisi helppo tarttua opukseen. Sellaistenkin, jotka eivät ikinä myöntäisi lukevansa runoja. Tahtoisin, että runosarjakuvat tavoittaisivat niitäkin, jotka eivät vielä tiedä kuinka rohkeita ja raflaavia runoilijoita meillä Suomessa on.”
Järvenpään mukaan suomalainen sarjakuva kukoistaa. Omalaatuisuutensa ansiosta sitä arvostetaan myös ulkomailla. Sarjakuvantekijöitä tulee koko ajan lisää ja koulutukseenkin satsataan.
Alan aktiivien ansiosta syyskuussa järjestettävät Helsingin sarjakuvafestivaalit ovat Pohjois-Euroopan suurimmat.
Sen sijaan aikuisia suomalaisia voisi patistaa löytämään sarjakuvan maailman, joka on paljon muutakin kuin Aku Ankkaa.
”Meillä on tarjolla sarjakuvia laidasta laitaan. Kuluttajien pitäisi olla rohkeampia ja uskaltaa tarttua uusiinkin sarjakuviin. Kadehdin, miten Belgiassa sarjakuva on arkipäiväinen kulutustuote. Miksei täälläkin voitaisi opetella siihen, että vaikka bussimatkan voisi käyttää suomalaisia sarjakuvia lukien”, Järvenpää miettii.
Onko Tappajamummolle luvassa jatkoa?
”Jos joku pyytää ja rahoittaa sen, niin miksipä ei. Projekti oli todella mieluisa ja ideoita riittää”, Järvenpää kertoo.
”Idea on myös varastettavissa. Toivon, että albumi rohkaisisi kustantajia toteuttamaan lisää tällaisia kokonaisuuksia.”
Solja Järvenpää (toim.): Tappajamummo. Ntamo 2013. 48 s. Kolme tähteä.
Tekijäparit: Tapani Kinnunen/Jupu Kallio, Leevi Lehto/Antti Silvekoski, Dxxxa/Joonas Rinta-Kanto, J.K. Ihalainen/Jukka Tilus, Mari Aaltonen/Petteri Tikkanen, Harri Hertell/Solja Järvenpää, Visa Tikka/Jarno Latva-Nikkola ja Rauni Anita Martikainen/Tommi Hämäläinen.
Tappajamummon julkkarit Helsingin sarjakuvafestivaalin lauantaiklubilla 7.9. Cafe Mascotissa.
Anna-Sofia Joro
