Galleria 1988 Los Angelesissa esittää hetken aikaa huippumuodin tulevaisuuden juuri sellaisena kuin sitä ei haluta nähdä, talouden ja politiikan yhteenliittymänä. Haute couture -vallankumous tarjoaa tulkinnan glamourin ja väkivallan kohtaamisesta. Peter Gronquistin näyttely herätää yleisön lisäksi myös yhtiöiden huomion. Satiiri ei kaikkia naurata.
Kalifornialaistaiteilija Peter Gronqvist, 28, esitteli toukokuussa glamouria tihkuvan vallankumouksen tulevaisuuden The Revolution Will Be Fabulous -näyttelyssään. Näyttely koostui rynnäkkö- ja konekivääreistä, pistooleista, kranaateista, moottorisahoista ja sähkötuolista, kaikki viritettyinä vastaamaan muotitietoisten kuluttajien tarpeita. Luksusmerkeillä verhoillut kullanhohtoiset kuoleman välikappaleet komeilivat Louis Vuittonin, Versacen ja monen muun keskivertokuluttajalle aivan liian kalliin merkin väreissä.
Uudisraivaajahengen ja glamourin yhdistelmään kiteytyy Gronquistin mielestä kaksi keskeistä ja toisiinsa kietoutuvaa ilmiötä.
”Aseet edustavat isoa osaa amerikkalaisesta yhteiskunnasta. Ajatus siitä, että ihmiset omistavat aseita, on täysin arkipäiväinen. Minäkin omistan aseen”, Peter Gronqvist paljastaa sähköpostiviestissään ja tunnustaa seuraavan syntinsä: ”Brändit puolestaan edustavat naurettavan kalliita asioita, joita meidät on opetettu tavoittelemaan. Me ostamme mitä tahansa erittäin kallista, kunhan muut näkevät meidän ostavan ja käyttävän sitä. Syyllistyn tähän itse jatkuvasti.”
Luksusteollisuuden ja luksusta himoitsevien määrän kasvu kulkevat tasatahtia, media ja mainonnan ammattilaiset taas huolehtivat, että kuluttajat tietävät mitä heidän elämästään puuttuu. Samat lainalaisuudet säätelevät kansanjoukkojen kiihottamista olivatpa kyseessä sitten taivaita kohti tähtäävät kulutuskysynnän kasvuvaatimukset tai lebensraumin himoitseminen.
”Aseiden edustama fyysinen ja brändien edustama taloudellinen valta kulkevat käsi kädessä. Isot yhtiöt pyörittävät Yhdysvaltoja, ja kaikki voivat nähdä, mihin se on meidät johtanut. Jos talouden lait eivät ole meille suotuisia, me menemme ja räjäytämme paikkoja paskaksi”, Gronquist uhoaa.
”Kummankaan vallanlajin edustajat eivät juurikaan välitä ihmishengistä tai -oikeuksista. Fyysisellä vallalla saavuttaa taloudellista valtaa ja päinvastoin. Ne ovat lopulta aivan sama asia.”
Glamourbrändit leviävät nykyään yhä yllättävämpiin suuntiin. Britney Spearsin Do Something -musiikkivideossa pönötti vaaleanpunainen, Louis Vuitton -kankaalla verhoiltu Hummer H2 -katumaasturi. Auton verhoilukangas oli feikkiä Louis Vuittonia, aitoa ei ollut saatavilla. Tärkeintä on illuusio.
Glamourilluusion kaupustelun nykytila on nähtävissä paljaimmillaan sähköpostien roskapostilaatikoissa. Halpoja kopioita luksustuotteista tarjotaan nopeaa yhteiskunnallista ylenemistä hakeville. Kuluttajien mielikuvilla leikittelevät yhtiöt eivät kuitenkaan ole hyvillään, mikäli niiden imagolla leikitellään. Yrityksille tärkeintä on tuotteen fetissiarvo – aito tuote maksaa.
Louis Vuitton haastoi Spearsin levy-yhtiön ja Music Televisionin oikeuteen, ja voitti. Nyt Vuitton on käynyt Gronquistin kimppuun ja uhkaa taiteilijaa oikeustoimilla logonsa luvattomasta käytöstä.
”Hyväksyisin yhtiön syytteet, mikäli valmistaisin näitä sarjatuotantona. Työni ovat kuitenkin uniikkikappaleita, ei tämä mitään piratismia ole. Mielestäni logot ovat vapaita satiiriseen käyttöön. En näe juurikaan eroa poliitikkojen ja yhtiöiden parodioinnissa, varsinkin kun niiden välinen raja hämärtyy jatkuvasti. Itse asiassa yhtiöt vaikuttavat entistä enemmän maamme politiikkaan, eivätkä ihmiset edes ymmärrä niiden todellista valtaa. Se tekee niistä vielä tärkeämpiä kohteita satiirille.”
Jari Tamminen
