Usein väitetään, että jokainen muslimi ei ole terroristi, mutta jokainen terroristi on muslimi. Ei pidä paikkaansa.
Terrorismilla tarkoitetaan yksilön tai ryhmän harjoittamaa väkivaltaa, jonka tarkoituksena on pelon avulla vaikuttaa päätöksentekoon.
Suomessa terrorismi-sanan käyttäminen on vakiintunut nimenomaan ryhmiin eikä esimerkiksi valtiolliseen terroriin. Puhekielessä terroristeina ymmärretään heti huivipäiset miehet räjäyttämässä itseään.
Europol eli Euroopan poliisiorganisaatioiden yhteenliittymä julkaisee vuosittain tilastoja terrori-iskuista Euroopassa.
Tilastoissa esitetään toteutuneet, estetyt tai epäonnistuneet terroristi-iskut. Näiden lisäksi kerrotaan myös terroristien ja syytteiden määrä. Tosin yksi ihminen voi saada enemmän kuin yhden syytteen.
Europol jakaa tilastoissaan terrorismin islamistiseen, separatistiseen, äärivasemmistolaiseen ja äärioikeistolaiseen.
Vuonna 2008 Euroopassa tehtiin yhteensä 515 terrori-iskua tai -yritystä. Terroriyrityksistä 90 prosenttia onnistui, niiden perusteella pidätettiin 1 009 henkilöä.
515 iskusta vain yksi oli islamistinen. Suurin osa niistä oli separatistisia, joiden tarkoituksena on siis saada itsenäistettyä tietty osa valtiosta. Tosin Britanniassa ei ole luokiteltu maassa tapahtuneita 74:ä terroritekoa tai -yritystä.
Kuitenkaan pidätettyjen määrä iskuista tai niiden suunnittelusta ei ole samassa suhteessa toteutuneiden iskujen kanssa. Islamisteja pidätettiin 187, separatisteja 501 ja äärivasemmistolaisia 58.
Myös Yhdysvalloissa tehdyn tutkimuksen Anti-Terror Lessons of Muslim-Americans mukaan islamilaiseen terrorismiin syyllistyvät eivät yleisesti ottaen tunne islamin uskoa. Heidän opetuksensa taso omasta uskonnostaan on hyvin alhainen.
Otsikon mukainen lause – jokainen muslimi ei ole terroristi, mutta jokainen terroristi on muslimi – on siis suoranainen valhe tilastojen valossa.
Lähteenä käytetty Statewatchin raporttia EU Terrorism Situation and Trend Report, www.statewatch.org.
_______________
Terrori Euroopassa
Tilastoista puuttuu Britanniassa tehdyt 74 luokittelematonta iskua ja 256 luokittelematonta pidätystä.
terrorismityypp / iskujen määrä / pidätyksiä
islamistinen / 1 isku / 187 pidätystä
separatistinen / 397 iskua / 501 pidätystä
äärivasemmistolainen / 28 iskua / 58 pidätystä
äärioikeistolainen / 0 iskua / 0 pidätystä
yksittäiset järjestöt / 5 iskua / 3 pidätystä
luokittelematon / 11 iskua / 4 pidätystä
Islamistinen terrorismi keskittyy Euroopassa sotaa käyvin maihin. Separatistisen terrorismin esimerkkeinä mainitaan Euskadi ta Askatasuna (ETA) tai Continuity Irish Republican Army (CIRA). Äärivasemmistolaisen terrorismin esimerkkinä mainitaan Turkissa toimiva Revolutionary People’s Liberation Party.
_______________
Teemu Hiilinen