Santtu Särkäksen valokuvissa on bändin jätkiä.
Nähtiin bändin jätkien kanssa Heinähatussa, joka oli tuolloin eli 2008 meidän kantapaikka. Tarkoitus oli lähteä johonkin muualle ottamaan kuvia, mutta parin bissen jälkeen päätettiin ettei lähdetä merta edemmäs kalaan vaan napataan kuvat Heiniksen miesten vessassa, joka oli noin 1,5m päässä. Olotila oli kaikilla sen verran hulvaton, että pelleilyksihän se meni, ja sehän on aina kuvaajalle helppoa kun turjakkeet pistävät pahintaan. Kitaristi Osku joutui ”piinapenkkiin” koska ainahan sitä klassisesti rillipäitä kiusataan.
Santtu Särkäksen valokuvia on esillä Helsingin Galleria Kingi Kongissa 5.–28.12. Näyttely on Sörnäisissä sijaitsevan gallerian ensimmäinen.
Santtu Särkäs