Mari Kallialan tähtäimessä ovat radikaalit eläinaktivistit ja heidän toimintansa rinnastaminen 1970-luvun äärioikeistoon.
MITÄ SYNTYY, kun ihanteena on antiikin Kreikan polis eli kaupunkivaltio ja työ sekä Supossa että Euroopan poliisissa eli EU:n lainvalvontaviranomaisen Europolin analyysiyksikössä? Mari Kallialan väitöskirja Politiikkaa toisaalla käsittelee laittoman vaihtoehtoliikkeen toimintaa poliisin ja valtio-oppineen näkökulmasta. Tähtäimessä ovat radikaalit eläinaktivistit ja heidän toimintansa rinnastaminen 1970-luvun äärioikeistoon.
Kalliala pysyy kirjassaan tutkijan kaidalla tiellä, mitä nyt välillä lipsuu moralismin puolelle. Hän kritisoi ääriliikkeitä niiden lähtökohtien lapsellisuudesta ja siitä, että liikkeet ovat ottaneet salaisuuden poliittisen toiminnan ytimeen. Kuitenkin äänestäminen on salaista siinä missä koko porvarillinen yksityiselämäkin. Hmm, moraalia ja laillisuutta koskevien asioiden erottaminen on vaikeaa, varsinkin poliisille, joka joutuu tekemään päätöksen lähes aina vauhdissa.
KALLIALAN ARVOT ovat kaukana antiikissa. Hänen kuvauksensa antiikin demokratian hyveistä saa kenet tahansa klassisen kreikkalaisen kirjallisuuden ystävän itkemään ilosta. Toista oli kulta-aikoina. Silloin ”politiikka oli julkista toimintaa”. Ideaalisen herkistymisen kyyneleet valuvat poskia pitkin, kun Kalliala jatkaa vielä, että ”yhteisistä asioista päätettiin sanojen ja vakuuttelun eikä pakon ja väkivallan avulla”. Nämä huomiot eivät tosin perustu Kallialan omiin antiikin tutkimuksiin vaan filosofi Hannah Arendtin kuvaukseen poliksen politiikasta yhdessä ainutkertaisessa ja lyhytaikaisessa tilanteessa.
Ei myöskään tarvitse olla antiikin ekspertti tietääkseen, että demokratia oli silloin kovin valikoivaa, ja sen piiriin pääsivät vain vapaat yli kolmikymppiset miehet. Naisia, orjia, lapsia ja eläimiä ei laskettu. Eläimiä ei lasketa meilläkään. Väkivallasta ja muusta raakuudesta puhumattakaan.
KALLIALAN DEMOKRATIA IHANTEESEEN kuuluu monien näkökulmien hyväksyminen. Hän pelkää, että ”yhteinen maailma on vaarassa tuhoutua”, jos ihmiset eivät ota vakavasti huomioon julkisuusperiaatetta. Ja juuri tämän liberaalin julkisuusperiaatteen kulttimaiset, salaiset ja eristäytyneet ääriliikkeet kyseenalaistavat ja toimivat siten ilman julkista hyväksyntää.
Ja kuitenkin Kalliala on tietoinen siitä, että vaihtoehtoliikkeet syntyvät silloin, kun politiikka muuttuu yksituumaiseksi ja vaihtoehdottomaksi mössöksi, kuten kävi 1990-luvulla.
Kalliala ei puhu uusliberalismista, kapitalismista tai pankkien pelastamisesta kansalaisten kustannuksella. Silti hän hehkuttaa, että ”1980-luvun loppupuolelta lähtien olemme saaneet lisäksi todistaa länsimaisen liberaalidemokratian voittoa kommunismista ja nousua universaaliksi ihanteeksi”.
Ja mitä saimme tilalle? Kallialan mukaan riskiyhteiskunnan, jossa ideologiset ja poliittiset konfliktit eivät jäsenny perinteisen vasemmisto-oikeistoulottuvuuden kautta, vaan niitä luonnehtivat paremmin vastinparit turvallinen–turvaton, sisäinen–ulkoinen ja poliittinen–epäpoliittinen.
Eli tavallaan itse systeemin olisi pitänyt keksiä eläinoikeusaktivistit, jos heitä ei oikeasti olisi ollut olemassa.
KALLIALAN TUTKIMUKSEN keskeinen väite on, että 1990-luvun aktivisteille oli tärkeämpää olla yhteisöllisessä toiminnassa mukana, ei varsinainen toiminta: ”salaista laitonta toimintaa harjoitettiin riskeistä huolimatta jatkuvasti, vaikka poliittisia ja taktisia päämääriä ei saavutettukaan”.
Missä tahansa yhteisössä kuten poliittisessakin toiminnassa ihmisten kanssa oleminen on vähintään yhtä tärkeää kuin varsinainen toiminta. Sellaista ihmisen elämä on. Lisäksi väite, että laiton eläinoikeusliike ei onnistunut tavoitteissaan poliittisesti eikä taktisesti, ei pidä paikkaansa. On pikemminkin pelottavaa, kuinka tehokkaasti laiton toiminta vaikutti.
Ei tarvitse kuin ajatella aikaa kymmenen vuotta sitten. Laittomat iskut pitivät asian julkisuudessa ja politisoivat luutuneita ajattelutapoja. Laillinen eläinoikeusliike hyötyi laittomasta toiminnasta. Veganismin tuntevat nykyään kaikki, tuotanto- ja kulutustavat ovat muuttuneet radikaalisti, mikä ei kuitenkaan tarkoita, että se olisi eläinten oikeuksien näkökulmasta riittävästi.
Tehokkuusnäkökulmasta laiton toiminta ylitti odotukset. Kuitenkin syyskuun 2001 terroristi-iskut olivat järkytys koko aktivistikentälle. Aktivistien ja terroristien organisaatioissa on yhtäläisyytensä, mutta eläinoikeusaktivistit ovat pidättäytyneet eläviin olentoihin kohdistuvasta väkivallasta.
Mari Kalliala: Politiikkaa toisaalla. Poliittinen liike ja laiton toiminta. 187 s. Poliisiammattikorkeakoulu 2005.
Kimmo Jylhämö
