Kirjoittanut Jari Tamminen

Poliittinen planeetta

Lukuaika: < 1 minuutti

Poliittinen planeetta

Avaruusalus Maa jatkaa kierrostaan Linnunradan takakaarteessa riippumatta siitä, mitä me ihmiset kotiplaneetallamme teemme.

Avaruusalus Maa jatkaa kierrostaan Linnunradan takakaarteessa riippumatta siitä, mitä me ihmiset kotiplaneetallamme teemme. Käyttäytymisellämme on kuitenkin suuri merkitys omiin elinmahdollisuuksiimme, emmekä suinkaan huolehdi planeetastamme samalla pieteetillä kuin esimerkiksi autoistamme. Auton öljyt vaihdetaan ja ilmanpaineet tarkastetaan säntillisesti, Telluksella öljy pumpataan maan uumenista ilmakehään välittämättä seurauksista.

Ratkaisua epäsuhtaan haetaan joulukuussa Kööpenhaminan ympäristökokouksessa. Maailman johtajien poliittinen kädenvääntö ja kauppapoliittiset suhmuroinnit kuitenkin pitävät huolen siitä, että kaikki eivät varsinaisesti pidättele hengitystään suotuisaa lopputulosta odotellessaan.

BBC:n tuottama Planeettamme Maa on kaikkien aikojen paras – tai ainakin näyttävin – luontodokumentti. Vuonna 2006 valmistunut dokumenttisarja esitteli teknisesti ennennäkemättömän korkealaatuista kuvamateriaalia eläimistä elinympäristöissään. Eläimiä onnistuttiin myös kuvaamaan ympäristöissä, joissa niitä ei ole aiemmin onnistuttu seuraamaan. Sarjasta puuttui avoimen julistava sanoma, mutta luonnonarvoja puolustavat dokumentit ovat jo sisäänrakennetusti ympäristöpoliittisia.

Nyt sarjasta on leikattu elokuva teatterilevitykseen. Elokuva seuraa ”eläinperheiden” elämää. Urbaania erkaantumista luonnosta henkivä ratkaisu selittyy varmastikin lippuluukuilla, jonne halutaan houkutella lapsiperheitä.

Avoimen julistavaksi elokuva kuitenkin ryhtyy lopputeksteissä, joissa kerrotaan juuri seurattuja eläinperheitä odottavasta tuhosta, mikäli ilmastonmuutokseen ei reagoida. Katsojien sympatioiden kerääminen söpöillä eläinhahmoilla on sentimentaalista, mutta ehkä myös aiheellista konsumerismin varassa pyörivässä markkinointiyhteiskunnassamme.

Ehkä luontodokumentaristeja koskee sama ilmiö kuin sotakuvaajiakin. Useissa sotakuvaajia käsitelleissä teoksissa on käynyt ilmi, että sotaa läheltä seuranneet dokumentoijat ovat kääntyneet ajatusmaailmaltaan jyrkän sodanvastaisiksi. Ongelmien ja epäkohtien seuraaminen läheltä estää suhtautumasta aiheeseen välinpitämättömästi. Ehkä maailman poliittiset johtajat pitäisi passittaa Kööpenhaminan kokouksen sijaan dokumentteja tekemään.

Kööpenhaminan kansainvälinen ilmastokokous 7.–18.12.

Alastair Fotgergill & Mark Linfield: Planeettamme Maa – Elokuva. Ensi-ilta 11.12.

Jari Tamminen